Uutinen - 30.03.2015 klo 08.47

Väkivalta lisääntyy kauppojen ryöstöissä Ruotsissa

Kauppojen ryöstöt ovat tulleet yhä raaemmiksi Ruotsissa. Niiden määrä on laskenut, mutta apteekkien ryöstöt ovat nelinkertaistuneet kahdessa vuodessa. Kehitys huolestuttaa Handels-ammattiliittoa.

Viime vuonna Ruotsissa ryöstettiin 772 kauppaa. Määrä laski viisi prosenttia edellisvuodesta, ja viiden viime vuoden aikana ryöstöt ovat vähentyneet peräti 30 prosenttia.

Samalla ryöstöt ovat kuitenkin tulleet entistä väkivaltaisemmiksi. Peräti 17 prosentissa ryöstöjä aiheutui henkilövahinkoja. Tämä on enemmän kuin aiemmin.

”On hyvä, että ryöstöt vähenevät, mutta se ei riitä meille. Näemme ryöstöt todella suurena pulmana jäsenillemme”, sanoo Handels-ammattiliiton työsuojeluasiames Krister Colde. Häntä huolestuttaa väkivallan lisääntyminen.

Osa väkivallasta tapahtuu myymälävarkauksien yhteydessä kun varasta yritetään ottaa kiinni. Työnantajaliitto Svensk Handel arvioikin, että väkivallan kasvu liittyy varkauksien raaistumiseen.

”Kun on kyse varkaudesta työntekijä voi useimmiten olla puuttumatta ja välttyä väkivallalta. Sitä mahdollisuutta ei ole kun istuu kassalla ja saa pistoolin ohimolleen”, Krister Colde sanoo.

Handels-liitto toivoo kaikkiin kauppoihin suljettuja kassoja, mutta työnantaja ei lämpene ajatukselle. He näkevät ne tarpeelliseksi lähinnä ryöstöriskiä omaavissa kaupoissa.

Apteekkien ryöstöt ovat sen sijaan kasvaneet rajusti: vuodesta 2012 peräti 363 prosenttia eli lähes nelinkertaistuneet. Usein kyse on huumausaineiden käyttäjistä.

Rikoksia ehkäisevä viranomainen Brottsförebyggande rådet raportoi, että kerran ryöstetyllä kaupalla on muihin kauppoihin verrattuna kymmenkertainen riski joutua vuoden sisään uudelleen ryöstön kohteeksi.

Eniten viime vuonna ryöstettiin kultaseppiä, elintarvikekauppoja sekä kioskeja ja tupakkamyymälöitä. Puolet ryöstöistä tehdään kello 18 - 22 välillä. Eniten ryöstöjä tehdään pimeinä talvikuukausina ja ne keskittyvät isoihin kaupunkeihin.

Kirjoittanut: Heikki Jokinen