Työehtosopimusneuvottelut - 15.05.2018 klo 09.26

Vartiointialan työehtosopimusneuvottelut tauolle toistaiseksi

Vartijoiden sopimusneuvotteluihin tulee katkos. Tauon aikana tiettyjä kysymyksiä erityiskohteissa pyritään ratkomaan paikallisesti sopien.

Maanantaina 14. toukokuuta käytiin turvallisuusalalla sopimusneuvotteluja, mutta valmista ei tullut. PAMin neuvottelupäällikkö Jyrki Sinkkonen kertoo, että sen sijaan edessä on tauko:

"Muun muassa erityiskohteita koskevat asiat eivät ole edistyneet toivotulla tavalla. Varsinaiset neuvottelut keskeytyvät toistaiseksi", Sinkkonen sanoo.

"Erityiskohteita koskevat asiat pyritään sopimaan paikallisesti, jotta varsinaiset neuvottelut pääsevät jälleen liikkeelle", Sinkkonen avaa.

Erityiskohteilla tarkoitetaan ydinvoimaloita ja arvokuljetusta. Tiettyjä asioita halutaan siis sopia muutamien yritysten sisällä johdon ja luottamusmiesten kesken. Paikallisesta sopimisesta on turvallisuusalalla pitkät perinteet.

Sinkkosen mukaan tähän mennessä vartiointialan sopimusneuvotteluissa on käyty läpi vain työehtojen tekstiasioita, eikä rahasta ole vielä päästy puhumaan.

PAMin neuvotteluosapuolena on Palvelualojen työnantajaliitto PALTA.

Vartiointiala on PAMin isoista toimialoista viimeinen, jolla ei vielä ole uutta työehtosopimusta liittokierroksen tuloksena. Alan työehtosopimus umpeutui huhtikuun lopussa. Meneillään on siis sopimukseton kausi, mutta entiset työ- ja palkkaehdot ovat voimassa ns. työehtosopimusten jälkivaikutuksen vuoksi. 

10:03/Juttua on täydennetty erityiskohteilla ja kertomalla, mistä on neuvoteltu tähän asti.

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle