Työelämä - 12.07.2020 klo 10.00

Vastine Helsingin Sanomien kirjoitukseen 10.7.2020: PAM auttaa myös liittoon kuulumattomia työntekijöitä hyväksikäyttötapauksissa

PAM on auttanut työperäistä hyväksikäyttöä kokeneita monin eri tavoin eikä liiton jäsenyyttä ole edellytetty.

Paavo Teittisen kolumnissa (HS 10.7.2020) kritisoitiin PAMin toimintaa työperäisen hyväksikäytön ehkäisyssä ja väitettiin toimintaa tekopyhäksi. PAM on auttanut työperäistä hyväksikäyttöä kokeneita monin eri tavoin eikä liiton jäsenyyttä ole edellytetty. On yhteisen edun mukaista, että Suomessa on turvallinen työelämä ja reilut työmarkkinat.


PAM on ammattiliitto, jonka tehtävänä on palvella ja neuvoa jäseniään työelämäasioissa, jonka lisäksi vaikutamme aktiivisesti lainsäädännön kehittämiseen, teemme yhteistyötä viranomaisten kanssa ja autamme viranomaisia muun muassa palkkasaatavien laskennassa. Lisäksi tarjoamme neuvontaa liittoon kuulumattomille ja hoidamme heidän ongelmatilanteitaan.

PAMilla on merkittävä rooli palvelualojen edunvalvojana kaksien työmarkkinoiden syntymisen ja eriarvoistumisen ehkäisemisessä. Kun nepalilaisten hyväksikäyttö nousi esille keväällä 2019, tarkensimme käytänteitämme liittoon kuulumattomien auttamiseksi. Aluetoimistoon nimettiin nepalilaisille ravintolatyöntekijöille oma yhteyshenkilö, jotta yhteydenottaminen olisi mahdollisimman helppoa. Olemme lisäksi järjestäneet työntekijöille tapaamisia, joissa on kerrottu työelämän pelisäännöistä ja autettu työttömyysturva-asioissa. Mukana on ollut myös Rikosuhripäivystys (RIKU). PAM on auttanut nepalilaisia ravintolatyöntekijöitä myös työnhaussa tekemällä yhteistyötä työnantajaliitto MaRa ry:n ja alan yritysten kanssa. 

PAMin oikeusapusääntöjä on muutettu, jotta apua voidaan myöntää entistä joustavammin hyväksikäyttötapauksissa. Jutun tueksi on kuitenkin aina oltava näyttöä, jotta oikeusapu voidaan myöntää. PAMilla on tälläkin hetkellä hoidettavana rikosjuttuja, joissa jäsenyyden puuttuminen ole muodostunut esteeksi. PAM hoiti myös SMC Palvelu Oy:tä koskevan oikeustapauksen ja työntekijälle maksettavia korvauksia saatiin nostettua. 

PAMissa on valtaisa kokemus ulkomaalaisten työntekijöiden asioiden hoitamisesta. Jäsenistömme on hyvin moninainen, ja siksi myös palveluita tarjotaan eri kielillä ja uusin keinoin. PAM ei ole taho, joka saa hyväksikäyttötapaukset tietoonsa automaattisesti. Jos työntekijä tai viranomainen ei ota meihin yhteyttä, emme tietoa saa. Kaikissa palvelualan yrityksissä ei ole luottamusmiestä. Pidämme siksi tärkeänä, että tiedonkulkua eri toimijoiden kesken saadaan parannettua.

Koska ammattiliitto ei voi hoitaa työntekijän asiaa ilman lupaa, vaatii yhteydenotto työntekijältä erityistä rohkeutta tilanteessa, jossa oleskelulupa on riippuvainen työpaikasta. Ammattiliittojen kanneoikeus madaltaisi kynnystä yhteydenottoon ja parantaisi työntekijöiden asemaa.

Annika Rönni-Sällinen, puheenjohtaja
Jaana Ylitalo, edunvalvontajohtaja 
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

 

Uusinta uutta

Puhelinpalvelu ma–pe

PAMin ja työttömyyskassan puhelinpalveluissa on ruuhkaa. Huomioithan, että suurin ruuhka on puhelinpalveluiden avautuessa. Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600 klo 10-14

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 klo 10-14

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 klo 10-14

Membership services in English

030 100 630 klo 10-14

Employment advice in English

030 100 625  klo 10-14

Muut palvelukanavat

Siirry Yhteystiedot-sivulle