Muokattu: 24.10.2016 - 12:17

Avainsanat: Työsuojelu, Hiusala, Työsuojeluvaltuutettu

Haitallisille aineille altistuminen hiusalalla

Kampaajat ja parturit on yksi niistä työntekijäryhmistä, joka eniten altistuvat kemikaaleille työssään. Lähes kaikissa kampaamoissa tehtävissä töissä (hiusten pesu, värjäys, vaalennus, permanentti, leikkaus, hiusten muotoilu, rakennekynsien laitto) työntekijä altistuu kemikaaleille. Myös väärät työasennot aiheuttavat ongelmia ja lisäävät tuki- ja liikuntaelinsairauksia.

Verrattuna muihin työntekijäryhmiin, esimerkiksi metallityöntekijöihin, kampaajat altistuvat kemikaaleille huomattavasti nuorempina, jo noin 20-30 vuoden iässä. Tästä syystä noin kolmannes onkin joutunut jättämään ammattinsa vajaan kymmenen vuoden työuran jälkeen. Noin 95 prosentilla syynä on ollut käsiin kampaamokemikaaleista saatua ihottumaa, hiertymiä, halkeilua ja rakkuloita (ekseema). Kaikista kampaajista noin 58 prosenttia on ilmoittanut kärsineensä kemikaalialtistuksesta uransa aikana.

Lainsäädäntö

Kampaamotyössä sovelletaan samaa Suomen työsuojelulainsäädäntöä kuin muillakin aloilla. Koska työntekijät kampaamoissa altistuvat kuitenkin huomattavasti keskimääräistä enemmän kemikaaleille, ovat kansainvälinen työntekijäliitto UNI Global Hair&Beaty ja työnantajaliitto Coiffure EU tehneet puitesopimuksen kampaamotyön haittojen ehkäisemiseksi. Tarkoituksena on sen pohjalta saada aikaa direktiivi, jossa nykyistä tarkemmin säädellään kampaamotyön työturvallisuutta.

Altistuminen

Yleensä ihottumat ja allergiat saadaan ihokosketuksen kautta. Hengitystiealtistuksen seurauksena on usein nuha, silmäoireet, astma ja keuhkoputkentulehdus. Ergonominen rasitus kampaajan työssä kohdistuu erityisesti ranteisiin ja kyynärpäähän, niskaan, hartioihin ja jalkoihin.

Kampaajat altistuvat työssään noin 200 allergiaa aiheuttavalle aineelle. Näistä yleisimmät ovat valkaisuaineet, hiusvärit, hiuslakat, hajusteet, mikropöly, käsineiden luonnonkumilateksi, vesi c(märkätyö), hilse, hiivasieni ja pienen pienet hiuksenpätkät.

Edellä mainitut kemikaalit sisältävät mm. sellaisia haitallisia yhdisteitä kuten akrylaatti, persulfaatti, tioglykolaatti, ammoniakki, etanoliamiini, PPD-johdannaiset ja vetyperoksidi. Tuotteen ainesosaluettelo eli INCI-lista kertoo, mitä aineita tuote sisältää.

Ilmanvaihto ja aerosolien käyttö hengittäminen

Kampaamoissa on kuitenkin mahdollista työskennellä niin, että terveys ei vaarannu. Tärkeätä on, että rakennuksen ja kampaamotilan ilmanvaihto on järjestetty tehokkaasti. Normaalia ilmanvaihtoa voi parantaa jatkuvatoimisella hiukkassuodattimella varustetulla ilmanpuhdistuslaitteella. Värien valmistus tulisi tehdä vetokaapissa ja lisäksi on saatavilla siirrettäviä kohdeimurilla (huuvalla) varustettuja vetokaappeja, jossa imetty ilma kulkee suodattimen läpi.

Kampaaja voi myös omilla työtavoillaan vähentää hengitysteitse tulevaa altistusta. Kun suihkutetaan hiuslakkaa tai muuta muotoilutuotetta, pää pitää kääntää pois aerosolisuihkusta ja välttää puhumista suihkutuksen ajan. Jos käytettävissä ei ole vetokaappia tai ilmanvaihto muuten ei ole riittävä, väriseoksia valmistettaessa pitää käyttää hengityssuojainta.

Hiuksenpätkät tulee siivota pois lattialta tehokkaalla imurilla, joka ei tuo hiuspölyä takaisin huoneilmaan, ei siis harjalla ja kihvelillä. Lisäksi lattia ja kaikki tasot pitää säännöllisesti pyyhkiä kostealla. Aiheutuvat laitekustannukset pitää suhteuttaa haittavaikutuksiin; sairauspoissaolot vähenevät tutkitusti ja kampaaja voi jatkaa terveenä työssään.

Alla on listattuna yksinkertaisia keinoja, jolla kampaamotyön turvallisuutta voidaan lisätä. Tärkeintä on suojata kädet ja huolehtia oikeista työasennoista.

Käsineet

Käsineitä tulee käyttää kaikissa kampaamon töissä: värjäyksessä, valkaisussa, takkujen selvittelyssä, permanenteissa, shampoopesussa ja hiusten muotoilussa. Käsineiden tulee olla

  • nitriiliä tai vinyyliä, ei tavallista kumia tai lateksia
  • kertakäyttöiset ja puuteroimattomat
  • yli ranteen ulottuvat ja riittävän tiukat ranteen kohdalta
  • ei liian kireät, ulotuttava sormien väliin asti, ei tyhjää tilaa sormenpäissä
  • ei-kertakäyttöisiä käsineitä käytetään siivoukseen ja desinfiointiin, niitä ei lainata muille ja ne huuhdellaan ennen kuin otetaan pois kädestä ja annetaan kuivua nurinpäin käännettynä. Materiaali voi olla neopreeniä (tai lateksia)
  • myös vapaa-aikana märkätöissä kannattaa suojata kädet ja käyttää lämpimiä käsineitä ulkoillessa
  • käsien haavat ja hiertymät pitää hoitaa heti hoidat haavat ja hiertymät heti.

Käsien pesu ja kuivaus

Kädet pestään vain, kun ne ovat likaiset tai niissä on hiusväriä. Käsiä ei tarvitse pestä aina kertakäyttökäsineiden käytön jälkeen. Pesussa käytetään tasalämpöistä, haaleaa vettä; kuuma vesi poistaa käsien luonnollisen rasvan nopeasti.

Kädet pestään hieromalla kämmeniä yhteen, sormien välit päältä ja alta, rystyset, peukalokuoppa ja ranteet erikseen. Kädet taputellaan kuiviksi, vältetään ihon hankaamista ja kuivataan kuivaa sormien välit huolellisesti. Asiakkaiden hiustenpesuallasta ei saa käyttää käsien pesuun eikä kuivata asiakkaiden hiusten kuivaamiseen tarkoitetuilla pyyhkeillä. Pyyhkeiden tulee olla pehmeitä, helposti pestäviä ja niitä käytetään vain kerran.

Käsienpesuaine

Hyvä käsienpesuaine on lievästi hapan, pH noin 5,5 eikä sisällä hajusteita, väriaineita, säilytysaineita, liuottimia tai hankausaineita. Shampoota ei pidä käyttää käsienpesuun. Kannattaa myös suhtautua kriittisesti ilmaisuihin dermatologisesti testattu, ei sisällä allergeenejä tai pH- neutraali, koska ilmaisuille ei ole määritelty yksiselitteisiä normeja.

Käsivoiteet

Kädet voidellaan jokaisen pesun jälkeen ja tarvittaessa käsineiden käytön jälkeen sekä muutenkin säännöllisesti päivän mittaan sekä lopuksi ennen nukkumaanmenoa. Käsivoide ei suojaa kampaamokemikaaleilta, ainoastaan käsineet voivat estää niiden pääsyn iholle. Käsivoide levitetään kaikkialle käsiin, erityisesti sormien väliin ja kynsinauhojen ympärille. Voidetta tulee käyttää riittävästi, muuten se ei suojaa ihoa.

Ergonomia

Tärkeätä on työskennellä aina selkä suorana, ei selkä tai niska taittuneena eteenpäin tai muuten vääntyneenä. Käsien tulee olla sopivalla korkeudella, ei liian kaukana tai liian lähellä asiakasta. Käsiä pidetään kyynärpäiden tasalla pestessä ja rinnan ja olkapäiden välillä hiuksia leikatessa. Sekä asiakkaan että kampaajan tuolien pitää olla säädettäviä ja liikuteltavia. Samoin tarvikepöy- dän tulee olla liikuteltava. Leikkaamiseen käytetään oikean kokoisia ja muotoiltuja saksia, joissa sormea voi lepuuttaa ja kampaamiseen kevyitä harjoja, joita voi käsitellä pehmeillä liikkeillä.

Rakennekynnet ja lävistykset

Allergisia oireita (punoitus, kutina, kivut, halkeilleet sormenpäät, haurastuneet ja lohkeilevat kynnet, tulehdukset) voi aiheuttaa myös omien rakennekynsien akrylaatti, jota on sekä akryyli- että geelikynsissä. Jos herkistyy akrylaatille, ei voi käyttää rakennekynsiä enää ollenkaan.

Myös lävistykset voivat aiheuttaa allergisia reaktioita ajan mittaan, erityisesti jos korut sisältävät nikkeliä tai kobolttia. Jos näin käy, korujen käytöstä tulee luopua.

Mustaa hennaa sisältävät tatuoinnit

Musta henna sisältää PPD:tä. Allerginen reaktio voi tulla vasta parin viikon jälkeen ja seuraukset voivat olla elinikäisiä. Esimerkiksi hiusvärien kanssa kosketuksiin joutuessaan musta henna voi lisätä vakavia oireita.

Kulmakarvat ja silmäripset

Kulmakarvojen ja silmäripsien värjäykseen käytettävät aineet ovat samoja kuin hiusväreissä. Allerginen reaktio silmän lähellä tai silmään joutunut väri voi aiheuttaa pysyvää vahinkoa, jopa sokeutta. Kun kerran allergisoituu näille aineille, on aina allerginen.

Faktaa aiheesta

  • Kampaajaksi voi kouluttautua ammattikoulussa tai yksityisillä kursseilla
  • Kampaajan työtä tekee Suomessa n. 14000-15000 kampaajaa
  • Suomessa kampaamoja on tällä hetkellä n. 9000.
  • ,Vuonna 2007 työperäisten sairauksien rekisteriin ilmoitettiin 86 kampaajien sairautta. Niistä 51 johtui kosmeettisista aineista, 14 toistotyöstä. (Ammattitaudit ja ammattitautiepäilyt -verkkokirja)

Uusimmat

Suosituimmat