Hyppää sisältöön

Mikä on työsuhde? 

Työsuhde syntyy, kun sovit työnantajan kanssa, että teet työtä työnantajalle ja työnantaja maksaa sinulle palkkaa. Tältä sivulta löydät tietoa työsuhteista sekä työntekijän ja työnantajan oikeuksista ja velvollisuuksista.

Tee kirjallinen työsopimus 

Ennen kun aloitat työn, tee työnantajan kanssa työsopimus. Sopimuksessa sovitte, muun muassa mitä töitä teet, kuinka paljon teet töitä ja kuinka paljon saat palkkaa. Tehkää työsopimus mieluiten kirjallisena.

Työsuhteita on monenlaisia. Työsuhde voi olla esimerkiksi vakituinen tai määräaikainen. Se voi olla kokoaikainen tai osa-aikainen.

Miten työsuhteen ehdot määräytyvät? 

Työsuhteen ehdot eli työehdot perustuvat Suomen lakiin, työehtosopimuksiin ja työsopimukseen. Työehtoja ovat esimerkiksi palkka, työaika ja lomat.

Työehtosopimus määrittää säännöt 

Työehtosopimus eli TES on sopimus siitä, mitä työehtoja jollain alalla noudatetaan. PAM neuvottelee palvelualojen työehtosopimuksista yhdessä työnantajien liittojen kanssa.

Eri aloilla on omat työehtosopimukset. Niissä on sovittu säännöt, joiden mukaan työtä tehdään. Työehtosopimuksissa on sovittu myös palkasta, joka työstä kuuluu vähintään saada. 

Myös laki määrää työasioista 

Suomen laki määrää monia asioita, jotka liittyvät työntekijöiden ja työnantajien oikeuksiin ja velvollisuuksiin. 

Työpaikan toimintatavat 

Työpaikalla voi olla toimintatapoja, joita on noudatettu pitkään. Tällainen tapa voi muodostua työsuhteen ehdoksi. Se tarkoittaa, että työnantajan täytyy myös jatkossa toimia samalla tavalla.

Työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet 

Työntekijällä ja työnantajalla on monia oikeuksia ja velvollisuuksia. 

Kun olet työntekijä, sinulla on nämä oikeudet: 

  • Sinun täytyy saada työehtosopimuksen mukainen palkka. 
  • Sinulla on oikeus kuulua ammattiliittoon. Siitä ei saa aiheutua mitään haittaa sinulle. 
  • Lait ja sopimukset suojaavat sinua. Ne varmistavat, että sinua kohdellaan hyvin. 
  • Työpaikkasi täytyy olla turvallinen. 

Kun olet työntekijä, sinulla on nämä velvollisuudet: 

  • Sinun täytyy tehdä työ huolellisesti. 
  • Sinun täytyy noudattaa esihenkilösi ja työnantajasi ohjeita. 
  • Et saa kertoa muille työnantajasi salaisuuksia, jotka liittyvät työasioihin. 

Työnantajalla on nämä oikeudet: 

  • Työnantaja saa määrätä, mitä työtehtäviä sinun täytyy tehdä. 
  • Työnantaja saa määrätä, missä ja milloin teet työtä. 
  • Työnantaja saa johtaa työtäsi. 
  • Työnantaja saa palkata uusia työntekijöitä. 
  • Työnantaja saa purkaa työsuhteita ja irtisanoa työntekijöitä. Työnantajalla täytyy kuitenkin olla laillinen syy. 

Työnantajalla on nämä velvollisuudet: 

  • Työnantajan täytyy noudattaa lakia ja sopimuksia. 
  • Työnantajan täytyy kohdella kaikkia työntekijöitä samalla tavalla. 
  • Työnantajan täytyy huolehtia, että töissä on turvallista. 
  • Työnantajan täytyy antaa sinulle kirjallinen yhteenveto siitä mitä olette sopineet, vaikka sovitte työsuhteesta suullisesti.  
  • Työnantajan täytyy tukea sinua niin, että voit tehdä työsi hyvin. 
  • Työnantajan täytyy antaa sinulle mahdollisuuksia kehittää ammattitaitoasi eli oppia esimerkiksi uusia taitoja. 

Milloin työnantaja voi muuttaa työsuhteen ehtoja? 

Työnantajalla on oikeus tehdä joitakin muutoksia työhösi. Työnantaja voi esimerkiksi määrätä joitakin muutoksia siihen, miten ja millä välineillä teet työtä. 

Työnantaja ei saa kuitenkaan yksin muuttaa mitä vain asioita. Hän ei saa esimerkiksi ilmoittaa, että saat jatkossa vähemmän palkkaa. Siitä pitää sopia erikseen. 

Milloin työsuhteen saa muuttaa osa-aikaiseksi? 

Työnantaja voi muuttaa työsuhteen osa-aikaiseksi, jos työtä on vähemmän kuin ennen. Työn vähentymisen täytyy liittyä taloudellisiin tai tuotannollisiin syihin tai siihen, että työnantaja järjestelee toimintaansa uudelleen. Kyse on voi siis olla esimerkiksi siitä, että työnantajalla on vähemmän asiakkaita kuin ennen eikä työnantajalla siksi ole enää tarpeeksi rahaa. Silloin hän ei voi tarjota työntekijöille yhtä paljon työvuoroja kuin ennen. Silloin hän voi muuttaa työsuhdetta. 

Mitä voit tehdä epäselvässä tilanteessa? 

Jos epäilet, että työnantaja toimii väärin, puhu luottamusmiehelle tai ota yhteyttä PAMiin. Jos työnantaja yrittää muuttaa esimerkiksi palkkaa pienemmäksi, ilmoita hänelle kirjallisesti, että mielestäsi palkkaa ei saa muuttaa. Älä kuitenkaan kieltäydy työstä, jos haluat, että työsuhde jatkuu. Jatka työn tekemistä ja selvitä asia luottamusmiehen tai PAMin kanssa. 

PAM auttaa, kun sinulla on ongelma työpaikalla 

Onko sinulla ongelma työpaikalla? Me autamme sinua. 

Haku