Teksti På svenska In English Po russki Eesti keeles Sivukartta Media Työnantajat Oppilaitokset Työyhteisökoulutus Aineistotilaukset Nettikauppa
Etusivu Ajankohtaista Jäseneksi Työelämä Nuoret ja opiskelijat Opi ja osallistu PAM-lehti Työttömyyskassa Yhteystiedot

22.4.2010

Bookmark and Share

PAM hyväksyi kiinteistöpalvelualan sovintoesityksen

Palvelualojen ammattiliitto PAM hyväksyi valtakunnansovittelijan antaman kiinteistöpalvelualaa koskevan sovintoesityksen.

Uusi työehtosopimus on voimassa 30.9.2012 asti, kuitenkin niin, että kumpikin osapuoli voi halutessaan irtisanoa sen ilman tarkempia perusteluita lokakuun lopussa 2011. Palkat on nyt sovittu vuodeksi kerrallaan.

- Pidän hyvänä, että tämän ratkaisun palkankorotukset takaavat sen, että ennen kuin ansiokehitysohjelma alkaa vuoden vaihteessa, palkkaero muihin aloihin verrattuna ei entisestään kasva. Saimme myös torjuttua kaikki työnantajien heikennysesitykset, sanoo PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

Palkankorotukset
Palkankorotukset ovat yhteensä 2,1 prosenttia. Toukokuun alussa henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 0,8 prosenttia. Vuoden 2011 alussa palkat nousevat 1,3 prosenttia, jolloin tulee myös aikaisemmin ansiokehitysohjelmassa sovittu 3 prosentin korotus. Samassa yhteydessä 2. paikkakuntakalleusluokka poistetaan.

Keskeiset laadulliset muutokset
Sopimus sisältää parannuksia ja tarkennuksia työehtosopimuksen teksteihin sekä kokonaan uuden luottamusmiessopimuksen. Väkivallan uhan torjumisesta ja sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisestä tuli kokonaan uudet kirjaukset. Parannusta tuli myös äitiys- ja isyysvapaan korvaukseen, kun se jatkossa lasketaan keskituntiansioin perusteella.

Työsuojeluvaltuutetun korvaukset nousivat samalle tasolle luottamusmieskorvausten kanssa, joihin myös tuli korotusta. Uusi luottamusmiessopimus parantaa muun muassa luottamusmiesten tiedon saantia kohteiden mitoituksista, kokoontumisoikeutta ja liittojen väliseen neuvotteluvelvollisuutta varaluottamusmiehen työsuhteen päättämistilanteissa.

Työryhmissä jatkotyöskentelyä
PAM ja työnantajia edustava Kiinteistöpalvelut ry jatkavat keskeisten työelämän laatuun vaikuttavien tekijöiden ja rakenteellisten uudistusten valmistelua neljässä työryhmässä. Työryhmissä käsitellään sopimuskauden aikana muun muassa työaikamääräysten sopivuutta, paikallista sopimista, työhyvinvointia sekä työperäistä maahanmuuttoa.

Hyväksytty sovintoesitys kokonaisuudessaan liitteenä.


PAM
Keskustoimisto
Paasivuorenkatu 4-6 A
00530 Helsinki
Puhelin 020 774 002 (vaihde)
Jäsenyysneuvonta 020 774 2000
Työttömyysturvaneuvonta 020 690 211
Työsuhdeneuvonta 020 774 2020
pam@pam.fi
Aluetoimistot
Liiton hallinto
Henkilökunnan haku
Kaikki yhteystiedot
Palaute
Aineistojen tilaukset
Avoimet työpaikat
Videot
Sähköiset postikortit