Palkka - 16.11.2022 klo 15.22

Kaupan alan menestyksen tunnuttava myös työntekijän palkkapussissa

PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen ja Keskon PT logistiikan pääluottamusmies Mikko Ruokonen vaativat työntekijöille oikeudenmukaisia palkankorotuksia. Kuva: Anu Vallinkoski

Kaupan alan työntekijöille palkkaneuvottelujen kariutuminen työnantajan yksipuolisella ilmoituksella oli suuri pettymys. Samaan aikaan kauppa tahkoaa hyvää tulosta vuodesta toiseen. Esimerkkinä Kesko, jonka osavuosikatsauksen tulos oli kaikkien aikojen paras vuosineljännestulos koskaan. Tästä huolimatta ymmärrystä työntekijöiden tiukkaan taloustilanteeseen ei näytä työnantajapuolelta löytyvän.

”Kaupan liitto osoittaa ylimielisyyttä neuvotteluja ja sitä kautta kaupan alan työntekijöitä kohtaan”, sanoo Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen. Hän muistuttaa, että palvelualoilla työntekijät ovat avainasemassa, kun tehdään hyvää tulosta.

”Työnantajapuolen olisi syytä olla vastuullinen ja pyrkiä kotimaisen ostovoiman turvaamiseen tässä taloustilanteessa. Palkanmaksuvaraa näyttää lukujen valossa olevan reilusti”, Rönni-Sällinen toteaa.  

Tämä herättää työntekijöissä toiveikkuutta tulevien työehtosopimusneuvottelujen suhteen. 

”Työnantajan vetäytyminen palkkaneuvotteluista oli suuri pettymys meidän porukalle. Kaupalla menee hyvin ja työntekijät tiedostavat sen. Nyt vaadimme, että neuvottelut jatkuvat ja pääsemme sopimukseen, joka turvaa työntekijöiden ostovoiman.” sanoo Keskon PT logistiikan pääluottamusmies Mikko Ruokonen.

Hän kertoo, että hintojen nousu huolettaa monia.

”Millä sähkö- ja ruokalasku maksetaan, on se päällimmäinen huoli, kun keskustelen työkavereiden kanssa.”

Suhdannebarometrin mukaan jopa 84 prosenttia palvelualojen työntekijöistä on huolissaan omasta taloudestaan.

Pula osaavista työntekijöistä

Keskon varaston logistiikassa 23 vuotta sitten aloittanut Ruokonen on nähnyt alan muutoksen. Toimintojen keskittäminen ja automaatio ovat lisänneet työtahtia.

”Hyvin hektistä tämä on, rauhallista jaksoa täällä ydintoiminnoissa ei ole, kiire on jatkuvaa.”

Hän kertoo, että työntekijöiden vaihtuvuus varastolla on suurta ja alaa vaivaa pula osaavasta työvoimasta. Tämän vahvistaa myös PAMin ekonomisti Olli Toivanen, jonka mukaan erityisesti kokeneista työntekijöistä ja esihenkilöistä on kaupan alalla pulaa.

”Lisäksi on entistä vaikeampi täyttää osa-aikaisia ja määräaikaisia työsuhteita, joihin voi sisältyä myös vaikeita työaikoja. Myös erilaista erityisosaamista vaativat kaupan alan tehtävät ovat ponnahtaneet tilastoissa esiin viime kuukausina. Esimerkiksi tukkukaupan alalla kestää entistä pidempään täyttää avoinna olevia työpaikkoja."

Mikko Ruokonen peräänkuuluttaa nopeita toimia alan vetovoiman lisäämiseksi.

”Palkkaus ja henkilökunnasta huolehtiminen vaikuttavat siihen, halutaanko tänne tulevaisuudessa tulla töihin vai ei.”

Myös K-Citymarkettien pääluottamusmies Anne Kuronen tunnistaa kiireen, kun töitä tehdään jatkuvasti vähemmällä myyjien määrällä.

”Tietysti kun minimiporukalla tehdään, niin on selvää, että kaupan tulos kasvaa. On myös paljon vastentahtoista osa-aikatyötä, kun työnantaja ei anna tunteja.”

Kauppojen laajentuneet aukioloajat ovat lisänneet työaikojen epäsäännöllisyyttä, kun työvuoroja voi olla illalla myöhään ja ympäri vuorokauden.

”Pieni tuntipalkka ei houkuttele, vaikka on lisiä illoista ja viikonlopuista, varsin pienellä korvauksella myyjät ovat poissa perheidensä parista. Kyse on pikemminkin haittakorvauksesta.”

Kurosen mukaan pelkkä kiitos hyvin tehdystä työstä ei nyt riitä. Kentällä odotetaan konkretiaa ja selkeää palkkojen korotusta. Palvelualoilla työntekijät ovat avain asemassa, kun tehdään hyvää tulosta. Myös työnantajapuolen pitää kantaa vastuutaan työntekijöidensä pärjäämisestä korkean inflaation tilanteessa.

Tavoitteena oikeudenmukaiset palkankorotukset

Palkkakurjuutta lisää kaupan alan suuri osa-aikaisten määrä. Noin puolet 39 000 osa-aikaisesta myyjästä työskentelee vastentahtoisesti osa-aikaisena.  

Tulevien tes-neuvottelujen suhteen PAMin puheenjohtajan Annika Rönni-Sällisen kanta on selvä. Kaupan työntekijöiden joustaminen ja venyminen ovat menneet viime vuosina äärirajoille, osittain korona-ajan vuoksi, joten nyt saavutettu kaupan hyvä tulos tulee tuntua myös työntekijän kukkarossa.

”Tavoittelemme palvelualojen ammattilaisille heille kuuluvia oikeudenmukaisia palkankorotuksia, jotka turvaavat työntekijöiden ostovoiman", Rönni-Sällinen sanoo.

Korkea aika korottaa! 

PAM neuvottelee parhaillaan palvelualojen palkoista ja työehdoista. 
Seuraa neuvottelukierroksen etenemistä: pam.fi/pamneuvottelee
 

Teksti: Niina Melanen

Uusinta uutta

Yhteystiedot

Katso tarkemmat yhteystiedot

Jäsenyys ja liittyminen 

030 100 600  klo 10-14 (ma, ke, pe)

Jäsenten työsuhdeasiat

030 100 620 ma-pe klo 10-14

Työttömyyskassa,
Unemployment benefit advice,
Arbetslöshetsskydd

020 690 211 ma-pe klo 10-14

PAMin toimistot
Helsinki-Uusimaa avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16. Muut toimistot maanantaisin. Muina aikoina ajanvarauksella.

Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

030 100 640 vardagar kl.  10-14

Membership services in English

030 100 630 from 10 am to 2 pm (Mon, Wed, Fri)

Employment advice in English

030 100 625  weekdays from 10 am to 2 pm 

Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme