Hyppää sisältöön
Etusivu » Yhteiskunnassa » PAM on kansainvälinen

PAM on kansainvälinen

Työmarkkinat kansainvälistyvät, monikansalliset yritykset kasvavat ja työntekijät liikkuvat yhä enemmän maasta toiseen. Maailmanlaajuisesti toteutuvat työntekijöiden oikeudet ovat myös suomalaisen työntekijän etu. Näin parannetaan suomalaisen työn kilpailukykyä  ja yritysten yhtäläisiä toimintaedellytyksiä. Säällinen työ ja elämiseen riittävä palkka kuuluvat kaikille.

Olemme sitoutuneet edistämään kansallista ja kansainvälistä demokratiaa, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja sosiaalista turvallisuutta.

Yhteistyötä yli rajojen

Vaikutamme työntekijöiden oikeuksiin ja työelämän sääntelyyn pohjoismaisen, eurooppalaisen ja maailmanlaajuisen yhteistyön kautta.

Pohjoismainen yhteistyö

Olemme jäsenenä pohjoismaisissa järjestöissä, jotka kokoavat yhteen edustamiemme alojen ammattiliittoja. Edistämme tiedonvaihtoa ja muodostamme yhteisiä kantoja.

Eurooppalainen yhteistyö

Tavoitteenamme on reilujen sisämarkkinoiden ja oikeudenmukaisen työelämän edistäminen EU:n alueella.

Solidaarisuushankkeet

Eri puolilla maailmaa toimivat solidaarisuushankkeet vahvistavat kehitysmaiden vapaita ja demokraattisia ammattiliittoja. Hankkeita koordinoin SASK.

Haku