Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Maksamattomia palkkoja, työsuhteen perusteettomia päättämisiä, syrjintää – yritys tuomittiin maksamaan viidelle työntekijälleen lähes 150 000 euroa Uutiset 03.10.2025 08:32 Maksamattomia palkkoja, työsuhteen perusteettomia päättämisiä, syrjintää – yritys tuomittiin maksamaan viidelle työntekijälleen lähes 150 000 euroa Kokkeina ja ravintolatyöntekijöinä samassa yrityksessä työskennelleet voittivat käräjäoikeudessa kiistan palkkasaatavista ja työsuhteiden perusteettomista päättämisistä. Käräjäoikeus määräsi työnantajan maksamaan työntekijöille palkkasaatavia ja korvauksia laittomasta irtisanomisesta. Kuva: Shutterstock Käräjäoikeus on tuominnut ravintolayrittäjän maksamaan viidelle työntekijälleen palkkasaatavia yhteensä 93 160 euroa ja korvauksia työsuhteen perusteettomasta päättämisestä yhteensä 42 480 euroa. Tuomion mukaan yhtiö on myös rikkonut yhdenvertaisuuslaissa säädettyä syrjinnän kieltoa kohtelemalla työntekijöitä alkuperän, kansalaisuuden ja kielen perusteella epäsuotuisemmin kuin työntekijöitä muutoin kohdeltaisiin. Yhtiö tuomittiin maksamaan kullekin työntekijälle hyvitystä syrjinnästä 2000 euroa, eli yhteensä 10 000 euroa. Lisäksi yritykselle kertyy oikeudenkäyntikuluja kaikkiaan reippaat 100 000 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen. Ravintolayrittäjä on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä muun muassa alkuperän, kansalaisuuden ja kielen perusteella. Syrjintä on välitöntä, jos jotakuta kohdellaan henkilöön liittyvän syyn perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta on kohdeltu, kohdellaan tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa. Syrjinnän kohteeksi joutuneella on oikeus saada hyvitys siltä työnantajalta, joka on yhdenvertaisuuslain vastaisesti syrjinyt häntä. Avainsanat: matkailu- ja ravintola-ala oikeusvoitto yhdenvertaisuus Mitä pidit tästä sisällöstä? LinkedInKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Lausunto OPH-5370-2025 Ammatillisten perustutkintojen yhteisten tutkinnon osien luonnos. Lausunto Opetushallitukselle. 11.9.2025 Uutiset matkailu- ja ravintola-ala Julkisen sanan neuvosto: Helsingin Uutiset rikkoi pamilaisen pääluottamusmiehen lähdesuojan 8.9.2025 Uutiset kiinteistöpalveluala matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt vartiointiala Matkailu- ja ravintola-alan palkankorotukset voimaan 1.9. 2.9.2025 Näytä kaikki
Lausunto OPH-5370-2025 Ammatillisten perustutkintojen yhteisten tutkinnon osien luonnos. Lausunto Opetushallitukselle. 11.9.2025
Uutiset matkailu- ja ravintola-ala Julkisen sanan neuvosto: Helsingin Uutiset rikkoi pamilaisen pääluottamusmiehen lähdesuojan 8.9.2025
Uutiset kiinteistöpalveluala matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt vartiointiala Matkailu- ja ravintola-alan palkankorotukset voimaan 1.9. 2.9.2025