Neuvottelut Avecran junapalveluhenkilökunnan työehdoista ja palkoista alkoivat
Neuvottelut jatkuvat ensi viikolla. Alan työehtosopimus päättyy maaliskuun lopussa.
PAM ja työnantajia edustava Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa aloittivat tänään torstaina 16.3. neuvottelut Avecra Oy:n palveluksessa työskentelevien junapalveluhenkilökuntaan kuuluvien työntekijöiden ja esimiesten vähimmäistyöehdoista ja palkoista.
PAMin sopimusasiantuntija Sirpa Moilasen mukaan molemmat neuvotteluosapuolet esittelivät tässä tapaamisessa tavoitteensa työehtojen uudistamiseksi. Näiden tavoitteiden pohjalta osapuolet jatkavat neuvotteluja ensi viikon torstaina.
PAM ja MaRa totesivat helmikuussa, että näkemykset palkankorotusten suuruudesta ovat liian kaukana toisistaan, jotta sopuun olisi ollut mahdollista päästä määräaikaan mennessä. Siksi PAM on irtisanonut alan työehtosopimuksen päättymään 31.3. Nyt neuvotellaan siis koko työehtosopimuksesta eli palkan lisäksi muistakin työehdoista.
Neuvottelujen etenemistä voi seurata täältä.