Valtuuston päätöslausuma: PAM pysyy liikkeessä
Me viemme tämän, Suomen parhaan ja toimivimman ammattiliiton, luottavaisin mielin tulevalle liittokokouskaudelle. Tiedämme, että lokakuinen liittokokous tulee tekemään uusia merkittäviä linjauksia, joiden avulla liittomme tulee menestymään entistäkin paremmin.
Luotamme siihen, että liike jatkuu ja yhdessä näemme sen kaiken hyvän, mitä liitossamme nyt on. Me jäsenet olemme PAM ja siksi luotamme, että tulevaisuudessakin liittomme on osaava, rohkea ja ennen kaikkea vahva.
Me pamilaiset olemme ainutlaatuisessa asemassa ja vahvempia kuin koskaan. Rinta rinnan olemme tänä keväänä seisseet lumimyrskyssä ottamassa sen, mikä meille kuuluu. Työehtosopimusneuvotteluissa onnistuimme vain, koska teimme sen yhdessä. Neuvotteluihin lähdettiin tilanteessa, jossa edessä piti olla palkkaneuvottelut työehtosopimusten ollessa yhä voimassa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan koko kevään olemme käärineet hihat ja neuvotelleet parempia ehtoja palvelualoille. Näytimme voimamme ja tulemme näyttämään sen myös jatkossa.
Kuluvalla liittokokouskaudella palvelualoja on koetellut niin pandemia, inflaatio, sota kuin työehtosopimusneuvottelujen sanelupolitiikkakin. Yhtenäisenä joukkueena olemme pelanneet tiivistä tiimipeliä kriisienkin keskellä. Tätä PAM tulee tekemään myös jatkossa. Meillä on merkittävä rooli tulevaisuuden työelämän kehittämisessä.
Emme ummista silmiämme myöskään mahdollisen oikeistohallituksen tulevalle hallitustyölle, vaan valvomme tarkalla silmällä tulevia esityksiä ja leikkauksia. Pamilaisten näkökulmasta on yksiselitteisen tärkeää, että yksikään hallitus ei leikkaa osaamisesta ja ottaa esimerkiksi ilmastonmuutokseen vastaamisen tosissaan. Sen lisäksi on tärkeää, että neuvottelujärjestelmää uudistetaan ja epäreiluihin työoloihin, vastentahtoiseen osa-aikatyöhön ja toimeentuloon etsitään aitoja ratkaisuja.
Palvelualojen palkat eivät saa jäädä jälkeen muiden alojen kehityksestä, vaan työstä pitää saada sellainen korvaus, että muu elämä sujuu. Tähän yhteistyöhön kutsumme myös muut SAK:laiset liitot - tiivistetään yhteistyötämme entisestään. Siitä ammattiyhdistysliikkeessä on pohjimmiltaan kyse.
PAMin vahvuus on ennen kaikkea sen kyky luoda kaikille mahdollisuus toimia ja onnistua paremman työelämän rakentamisessa. Tästä hyvänä esimerkkinä on uusi valtakunnallinen PAM Couriers Finland ry -ammattiosasto, joka tulee varmasti onnistumaan omassa edunvalvonnassaan.
Me edustamme monella tapaa koko kansaa ja siksi pidämme tärkeänä, että tuleva liittokokouksemme on moniääninen. Tästä vastuu on meistä jokaisella, jotta muistamme kannustaa kaikkia pamilaisia ehdolle ja äänestämään liittokokousvaaleissa.
Me olemme liike - tavataan liittokokouksessa 2023!
PAMin valtuusto kokousti Helsingissä 23.-24.5.2023