Kiinteistöpalvelualan palkat nousevat roimasti lähivuosina. Ansiokehitysohjelma on
vihdoin hyväksytty.
Kiinteistöpalvelualan palkka nousee muiden yksityisten palvelualojen tasolle vuoteen 2015 mennessä. Asiasta sovittiin vuoden 2007 työehtosopimusneuvotteluissa ja nyt PAM ja työnantajaliitto Kiinteistöpalvelut ovat sopineet, mikä on tavoitteen toteuttamiseksi sovitun ansiokehitysohjelman sisältö. Saman tien sovittiin uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta.
Kiinteistöalan sopimusalatoimikunta ja PAMin hallitus siunasivat kuun alussa saadun neuvottelutuloksen tällä viikolla.
Palkat nousevat 16,5 prosenttia vuoteen 2015 mennessä uuden kymmenportaisen palkkataulukon kuudessa alimmassa palkkaryhmässä. Kolmessa ylimmässä palkkaryhmässä kaulaa on vähemmän kurottavana: 7. palkkaryhmässä korotus on 15,3, 8:nnessa 14,3 prosenttia ja 9:nnessä 13,2 prosenttia. Näiden lisäksi alalle tulevat normaalit palkankorotukset.
Ensimmäinen korotus on suuruudeltaan kolme prosenttia ja astuu voimaan reilun vuoden kuluttua, 1.1.2011. Lopuista korotuksista sovitaan vuosittain elo-syyskuussa. Korotukset tehdään taulukkopalkkoihin ja ne toteutetaan tammikuun alussa. Samassa tahdissa neuvotellaan ja toteutetaan yleiskorotukset, joiden on vastattava yksityisten palvelualojen yleistä tasoa, jotta palkkaerot eivät tältä osin kasva.
Palkka vaativuuden mukaan Vuoden 2011 alusta otetaan käyttöön myös uusi palkkausjärjestelmä, jota on valmisteltu ja josta on kiistelty vuosikausia. Uusi järjestelmä yhdistää nykyiset palkkausjärjestelmät, eli kiinteistönhoitoalan Kiparen ja puhdistus- ja siivousalan palkkausjärjestelmän.
Työtehtävät arvioidaan niiden vaativuuden perusteella. Työt pisteytetään ja sijoitetaan 10 vaativuusryhmään, joiden mukaan palkka määräytyy. Tämän tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksetaan koulutuslisää, jonka voi saada tietyistä työtehtäviin liittyvistä tutkinnoista. Lisä on 2, 3 tai 5 prosenttia taulukkopalkasta.
Vaativuudenluokittelu pitää tehdä 30.6.2011 mennessä. Kenenkään palkka ei laske, kun uusi järjestelmä otetaan käyttöön.
Puhdistus- ja siivousalan kokemusvuosilisä ja Kiparen henkilökohtaisen palkan osuus säilyvät työntekijöiden henkilökohtaisina euromääräisinä lisinä. Ne eivät leikkaannu palkankorotusten yhteydessä ennen vuoden 2013 alkua.
Kerroshoitajat mukaan Jatkossa kerroshoitotyön työehdot eivät määräydy majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksen mukaan. Kerroshoitotyöhön sovitaan kuitenkin nykyisen tasoinen vähimmäispalkka.
Hälytysluonteisesta työstä maksetaan tuntipalkka kaksinkertaisena. Sen lisäksi ei makseta ylityökorvauksia. Työaikalisät maksetaan normaalisti. Siivouspuolella siirtymäajan korvaus poistuu, sillä siirtymäaika lasketaan tulevaisuudessa palkalliseksi työajaksi.
Auli Kivenmaa
”Ei ole enää palkasta kiinni”
Kiinteistöpalvelualan sopimusalatoimikunnan jäsenet olivat tyytyväisiä ansiokehitysohjelman syntymisestä.
– Koulutuslisien tulo on tärkeä asia. Tämän jälkeen ehkä useammat nuoret haluavat siivousalalle, kun se ei ole enää palkasta kiinni, RTK-Palveluilla työskentelevä Eija Härri Salosta kommentoi.
Härri uskoi tulotason nousun voivan myös nostaa alan arvostusta, mutta erityisesti hän uskoo ansiokehitysohjelman toimivan kannustimena niille nuorille, jotka vasta pohtivat ammatinvalintaansa. Kuitenkin hän on harmissaan siitä, että muutamia lisiä häviää kun ne sisällytetään tuntipalkkoihin.
Lasse Forss Porista lisäsi toivovansa, että nousevat tulot näkyvät työn arvostuksen kohenemisena paitsi yleisesti, myös työntekijöiden itsensä keskuudessa.
Kiinteistöalaa edustava Jukka Luukkonen Helsingistä oli myös tyytyväinen tulokseen.
– Reilusti rahaa on tulossa meillekin. Kiinteistöpuolella ei ole ollut ihan samanlaista työvoiman puutetta kuin siivouspuolella, mutta tottakai meidänkin alamme arvostus nousee kun palkalla tulee paremmin toimeen, Luukkonen toteaa.
Häneltä saa kiitosta myös palkkausjärjestelmän yksinkertaistuminen ja se, että uuden palkkausjärjestelmän myötä työn vaativuuden voi toivoa näkyvän palkassa aiempaa paremmin.