Hyppää sisältöön
Artikkelit

05.02.2026 10:00

Alle neljä euroa tunnissa – PAM selvitti ruokalähettien todelliset tuntipalkkiot

Lähes 60-tuntista työviikkoa tekevälle lähetille voi jäädä kulujen jälkeen alle neljä euroa tunnilta ennen veroja. Kolme ruokalähettiä piti viikon ajan kirjaa työtunneistaan, ajetuista kilometreistä ja palkkioistaan. Tulokset paljastavat lähettien todellisten tuntiansioiden olevan erittäin pienet.

– Tämä on absurdia hyvinvointivaltiossa. Olemme kuin muurahaisia kadulla. Kollegoideni silmistä näen, että he voisivat itkeä. Niin karu todellisuus on.

Bangladeshista Vaasaan opiskeluiden perässä vuonna 2018 muuttanut mies on toiminut Woltin lähettinä Turussa yli viiden vuoden ajan. Hän on suorittanut kandidaatin tutkinnon kansainvälisestä liiketaloudesta.

Turkulainen lähetti ja kaksi muuta Woltin lähettiä eri puolilta Suomea pitivät viikon ajan kirjaa työtunneistaan, ajetuista kilometreistä sekä palkkioistaan tammikuussa 2026. PAM on nähnyt lähettien käyttämän Woltin sovelluksen kuvakaappaukset maksetuista palkkioista ja kertyneistä ajokilometreistä.

Haastateltavat eivät esiinny jutussa omilla nimillään, sillä he pelkäävät mahdollisia seurauksia toimeksiantajaltaan Woltilta. Läheteillä ei ole minkäänlaista irtisanomissuojaa. Kaikkien haastateltavien henkilöllisyys on PAMin tiedossa.

Lähetin todellinen tuntipalkkio ennen veroja jää muutamaan euroon

Wolt ei itse kerro lähettiensä tuntipalkkioita. Yhtiö kertoo ”aktiiviajan keskimääräisen palkkion” olevan 20–21 euroa ”aktiivitunnilta”. Tätä viestiä on toistanut myös Woltin perustaja Miki Kuusi. Tähän lasketaan mukaan ainoastaan aika, jolloin kuljetuksia tehdään. Kuljetusten väliin jäävää aikaa Wolt ei laske mukaan esimerkkeihinsä.

Tämän jutun esimerkeissä työajaksi on laskettu se aika, kun lähetti on aktiivisena ja valmiina vastaanottamaan tilauksia. Mikäli lähetti on pitänyt taukoa kesken päivän, sitä ei ole laskettu työajaksi.

Turkulaisen lähetin mukaan aito tuntipalkkio kulujen jälkeen on todella pieni.

– Wolt laskee esimerkkeihinsä vain ajan, kun olet hakemassa tai viemässä tilausta. Se on harhaanjohtavaa. Aito tuntipalkkio on kamala. Minulla ei ole mitään päätösvaltaa ja ”yrittäjänä” en voi päättää työni hintaa. Mitä yrittäjyyttä se on?

Turkulaisen lähetin todellinen tuntipalkkio hänen seurantaviikoltaan jää neljään ja puoleen euroon tunnilta.

Kuopiossa asuva lähetti muutti Suomeen vuonna 2008 ja on valmistunut Suomessa tietotekniikan maisteriksi. Wolt-lähettinä hän on toiminut lähes kahdeksan vuotta.

– Aikaisemmin Wolt kohteli meitä kuin kumppaneita ja meillä oli esimerkiksi kuukausitapaamisia. Nykyisin teen pitkää päivää, sillä palkkioita on laskettu yksipuolisesti. Jotta saan laskut maksettua, minun pitää tienata palkkioina sata euroa päivässä. Jatkan ajamista siihen asti. Eilen ajoin kaksitoista tuntia, jotta sain 116 euroa ennen kuluja ja veroja, mies kertoo.

Wolt on laskenut lähettien palkkioita rajusti viime vuosien aikana. Wolt voi laskea palkkioita yksipuolisesti ilman neuvotteluja, sillä yhtiö kohtelee lähettejään yrittäjinä.

Kuluja on kuopiolaisen lähetin mukaan paljon. Eläkemaksuun menee 398 euroa kuukaudessa ja polttoaineeseen lähes sata euroa viikossa. Lisäksi maksettavana on vielä auton vakuutus, kirjanpito sekä työssä käytettävä puhelin. Vaikka auto olisi hankittu edullisesti, on ylläpito kallista kovan käytön takia.

– Tänä vuonna minulla on mennyt jo melkein tuhat euroa auton korjaamiseen.

”Tämä ei ole vapautta”

Helsinkiläinen lähetti on asunut Suomessa yli 10 vuotta. Alun perin hän on Itä-Afrikasta. Wolt-lähettinä hän on toiminut yli viisi vuotta.

– Olen niin lannistunut. Välillä teen jopa yli 60-tuntista viikkoa. Ei tunnu hyvältä tehdä töitä 10–15 tuntia päivässä ja tulla kotiin tyhjin käsin.

Wolt kehuu usein julkisuudessa, että yhtiön yrittäjämalli tuo läheteille vapautta. Kokevatko lähetit, että heillä on Woltin lähettikumppaneina aito vapaus?

– Ei, ei, ei, ei missään nimessä. Voin valita milloin aloitan työn, mutta en voi valita, kuinka paljon tulen ansaitsemaan. Tämä on manipuloitua vapautta, turkulainen lähetti sanoo.

– Katsokaa kumppanuuden ja yrittäjyyden määritelmää. Tämä ei ole aitoa yrittäjyyttä, meillä ei ole mitään sananvaltaa. Tilannetta ei pidä kaunistella – tämä on nykypäivän orjuutta. En ymmärrä, miksi Suomen hallitus sallii tämän. Ei ole mitään tekosyytä antaa käyttää ihmisiä hyväkseen Woltin tavoin, helsinkiläinen lähetti toteaa.

– Wolt kutsuu tätä vapaudeksi, mutta he määrittelevät kaikki ehdot. He sanovat, että minulla on vapaus, mutta antavat samalla ehdot, joissa en ole vapaa. He sanovat, että olen vapaa tulemaan töihin. Olen ollut kirjautuneena vastaanottamaan tilauksia 90 minuuttia ja ansainnut 4 euroa. Tämä ei ole vapautta. Se, että täytyy tehdä rajattomasti töitä saadakseen sata euroa, ei ole vapautta. Tässä ei ole mitään vapauden tunnetta, kuopiolainen lähetti kertoo.

Wolt mainostaa usein vapautta lähetti-yrittäjyyden hyvänä puolena. PAMin haastattelemat lähetit pitävät Woltin käsitystä vapaudesta manipuloituna.

Wolt mahdollistaa sijaislähettien hyväksikäytön eikä puutu siihen

YLE uutisoi tammikuun lopulla laajassa artikkelissa Woltin työtilien kauppaamisesta eteenpäin. PAMin läheteiltä saatujen tietojen mukaan ns. sijaisten käyttö on nykyisin todella yleistä. Wolt ei ole kertonut julkisuuteen sijaisten määrää.

Sijaiset maksavat tilin käytöstä vuokrana 30-40 prosenttia tienatuista palkkioistaan tai jopa satojen eurojen kiinteää kuukausivuokraa. Mikäli tämän jutun tuntipalkkiolaskelmista välikäsi veisi kolmanneksen, jäisi sijaislähetin tuntipalkkioksi alle kolme euroa ennen veroja.

Wolt perustelee mahdollisuutta sijaisen hankkimiselle yrittäjänvapaudella. Todellisuudessa yhtiö vaikuttaa pelkäävän, että sijaisten käytön kieltämisestä syntyisi vielä yksi peruste sille, että lähetit ovat todellisuudessa työntekijöitä.

Tähän artikkeliin haastatellut lähetit eivät toimi sijaisina vaan toimittavat tilauksia oman tilinsä kautta.

– Kun palkkioita on laskettu, moni lähetti on lopettanut työn ja vuokraa nykyisin tiliään eteenpäin. En syyttäisi tilinomistajia – Wolt on hyväksynyt mallin, jossa hyväksikäyttöä voi tapahtua, kuopiolainen lähetti kertoo.

Helsinkiläinen lähetti ihmettelee, miksi Wolt hyväksyy sijaisten hyväksikäytön eikä tee asialle mitään.

– Wolt käyttää meitäkin hyväkseen ja lisäksi on vielä epätoivoisempia ihmisiä, jotka työskentelevät sijaisina.

Helsingin Sanomat uutisoi sijaisten käytöstä jo vuonna 2023. Tällöin nykyisin Woltin Pohjois-Euroopan johtajana työskentelevä Henrik Pankakoski kertoi yhtiön ohjeistavan, että sijaiselle maksettavan korvauksen on oltava reilu, kohtuullinen ja lainmukainen. Wolt sanoi myös haluavansa ratkaista pimeitä kuljetuksia koskevan ongelman, ja että empatiamme on erityisesti mahdollista vääryyttä kokevien lähettien puolella.

Todellisuudessa yhtiö on mennyt vuosien varrella toiseen suuntaan. Vuonna 2023 Woltille piti ilmoittaa sijaisen käytöstä. Kaikki kolme haastateltua lähettiä vahvistavat PAMille, että sijaisten käytöstä ei nykyisin tarvitse ilmoittaa Woltille mitään.

Wolt-tileillä käydään aktiivisesti kauppaa sosiaalisessa mediassa. Tilien hinnat vaihtelevat 30-40 prosentit komissioista satoihin euroihin kuukaudessa.

”Lähettityö on sorron pyramidi”

Turkulaisen lähetin mielestä eri osapuolten, poliitikot mukaan lukien, tulisi miettiä halutaanko Suomessa sallia lähettien nykyiset palkkiotasot ja ehdot. Tämänhetkistä tilannetta hän pitää uskomattomana hyvinvointivaltiolle. Tärkeintä olisi avoimuus Woltin puolelta.

– Ensinnäkin tarvitaan rehellisyyttä ja avoimuutta Woltilta. Ilman niitä ratkaisuja ei voida löytää – tiedämme tämän jo menneisyydestä.

Kuopiolaisen lähetin mukaan lähetit tarvitsevat turvan elämiseen riittävistä ansioista.

– Riippumatta mallista tarvitsemme turvaa lähettityöhön. Woltin pitäisi jatkaa neuvotteluja, sillä nyt kaikki kortit ovat heidän pöydällänsä.

PAM neuvotteli Woltin kanssa yli vuoden vuosina 2023–2024, mutta neuvottelut keskeytettiin. Woltin esittämä palkkiotaso ei PAMin mukaan olisi aidosti parantanut lähettien toimeentuloa.

Myös ammattiosasto PAM Couriers Finland ry:n puheenjohtaja Papy Nkunda totesi loppuvuodesta 2025 lähettien tarvitsevan kolmenlaista turvaa.

– Me lähetit teimme Woltin omistajista miljonäärejä, mutta ihmiset kärsivät. Tarvitsemme työturvallisuutta, työsuhdeturvaa ja turvaa ansioista, Nkunda totesi syksyllä.

Turkulainen lähetti toivoo, että tieto lähettien tämänhetkisistä tuntipalkkioista tavoittaisi mahdollisimman monen. Asiakkaan maksama tilausmaksu ei ole sama kuin lähetin saama palkkio. Haastatellut lähetit kertovat, että he eivät myöskään saa lisäkorvauksia asiakkaiden maksamista myöhäisen illan maksuista tai ns. priority-kuljetuksen lisämaksusta.

– Tällä hetkellä lähettityö on sorron pyramidi, turkulainen lähetti sanoo.

Teksti ja kuvat: Pauli Unkuri

Avainsanat:

alustatalous

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku