Hyppää sisältöön
Artikkelit

02.04.2024 14:10

Liian vähän liksaa 

Erilaisten lisien puuttuminen palkasta on yksi yleisimmistä syistä ottaa PAMin työsuhdeneuvontaan yhteyttä. Siivoojana työskennellyt Ahmed (nimi muutettu) sai PAMin toimitsijan avulla puuttuneet lisä- ja ylityökorvauksensa takaisin.  

– Kun minulta kysytään mitä hyötyä ammattiliiton jäsenyydestä on, kerron yleensä omasta kokemuksestani kuuden vuoden takaa. Minulle maksettiin edellisessä työpaikassani liian vähän palkkaa, mutta sain jälkikäteen PAMin avulla minulle kuuluneet rahat takaisin.  

Ahmed muutti Suomeen vuonna 2015. Hän löysi pian siivoojan työn tuolloin 15–20 henkeä työllistäneessä siivousalan yrityksestä, jossa hän työskenteli yhteensä kaksi ja puoli vuotta. Tuona aikana hän piti puhtaana niin toimistoja, rappukäytäviä, teollisuuskohteita kuin terveyskeskustakin.  

Heti Ahmedin työsuhteen alussa hänen ystävänsä suosittelivat ammattiliittoon liittymistä, ihan kaiken varalta. Aluksi Ahmed suhtautui neuvoon skeptisesti, sillä hänellä ei ollut ammattiliitoista kovin positiivista mielikuvaa, eikä ollut varma voisiko siitä koitua ongelmia.  

– Pian kuitenkin ymmärsin, että täällä Suomessa monet kuuluvat oman alansa ammattiliittoihin ja se on täysin turvallista. Monissa muissa maissa se ei ole niin. 

Aluetoimistolta apua  

Työsuhteen alussa Ahmedia mietitytti toisinaan, oliko hänen palkkansa maksettu oikein. Hän päätti kirjata ylös tarkasti kaikki tekemänsä työtunnit. 

Epäilyt heräsivät vahvempina myöhemmin, kun hän kuuli työkaverinsa saaneen enemmän palkkaa, vaikka oli työskennellyt samoina työaikoina. Niinpä hän suuntasi PAMin aluetoimistoon. Sinne hän otti mukaansa koko työsuhteen ajalta saamansa palkkakuitit sekä oman työaikakirjanpidon eli listauksen kaikista tekemistään työtunneista.  

Epäilyt osuivat oikeaan, sillä PAMin toimitsija huomasi hänen jääneen vaille lisätyö- ja ylityökorvauksia yhteensä noin kahden tuhannen euron edestä.  

– Olin samaan aikaan pettynyt, surullinen ja vihainen. Se ei tuntunut reilulta, sillä olin itse antanut työssä parhaani: joustanut työvuoroissa, jäänyt pyydettäessä ylitöihin ja opastanut muita.  
 

Maksamatta jääneet lisät takaisin 

Ahmed antoi toimitsijalle luvan hoitaa riita-asiaansa eteenpäin. Siivousyritys oli aluksi haluton sopimaan asiasta väittäen, että palkkaa oli maksettu niin kuin pitikin. Työaikakirjanpito ja palkkakuitti osoittivat kuitenkin toista. Toimitsija sopi asian ja lopulta siivousyritys maksoi Ahmedille 1900 euron korvaukset.  

– Tuntui hyvältä, kun asia saatiin päätökseen, hän muistelee.  

Työehtosopimus tutuksi 

Nykyään hotellisiivoojien esimiehenä eri yrityksessä työskentelevä Ahmed on sittemmin ottanut tarkemmin selvää oman alansa työehtosopimuksesta.  

– Ulkomailta Suomeen muuttaneena ei ole helppoa ymmärtää esimerkiksi mitä kaikkia lisiä sinun kuuluu työntekijänä saada. PAMin koulutuksissa olen oppinut paljon oman alani eli kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksesta ja laajemmin suomalaisesta työelämästä. 

Lisäksi hän on osallistunut liiton tarjoamille suomen kielen kursseille sekä useisiin erilaisiin tapahtumiin. 

– Jäsenille on tarjolla paljon tapahtumia, koulutuksia ja monenlaisia etuja – ja vieläpä ilmaiseksi. Jos on kiinnostunut, niin kannattaa ehdottomasti hyödyntää.  

Tähän juttuun haastatellun PAMin jäsenen nimi on muutettu.  

Oma kirjanpito avainasemassa  

Erilaisiin lisiin liittyvät kysymykset ovat yksi yleisimmistä syistä ottaa työsuhdeneuvontaamme yhteyttä. Valitettavasti esimerkiksi iltatyöstä, lisätyöstä tai ylityöstä maksettavissa lisissä ilmenee usein virheitä. Kuten tämäkin tapaus osoitti, kannattaa kaikista tehdyistä työtunneista pitää itse kirjaa. Näin voi myöhemmin tarkistaa, onko palkka maksettu oikein. Jos huomaat, että palkkaa on maksettu liian vähän, ota yhteyttä työnantajaasi ja pyydä palkanmaksun korjaamista.

Marja Salmivuori 
PAMin ratkaisupäällikkö 

Teksti: Minna Raitapuro

Avainsanat:

jäsenyys palkka

Haku