Hyppää sisältöön
Artikkelit

18.07.2023 11:30

Työssäkäyvän pienituloisen toimeentulo heikkenee

Hallitus aikoo käydä pienituloisen työssäkäyvän kukkarolla muun muassa arvonlisäverokantoja nostamalla ja asumistuesta leikkaamalla.

Pienituloiset köyhtyvät entisestään, näin Palvelualojen ammattiliitto PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne summaa Petteri Orpon hallituksen tuoreen hallitusohjelman vaikutuksia.

– Leikkaukset osuvat nimenomaan työssäkäyviin pienituloisiin ja työttömiin, mutta hyväosaiset ovat säästöjen ulkopuolella, hän sanoo.

Kalliorinne poimi ohjelmasta joitakin työssäkäyvän pienituloisen kukkarolle käyviä heikennyksiä.

Asumistuesta höylätään 350 miljoonaa

Asumistuesta hallitus on leikkaamassa monin tavoin. Esimerkiksi yleisen asumistuen perusomavastuu on nousemassa 42 prosentista 50 prosenttiin. Omavastuun määrään vaikuttavat muun muassa kotitalouden koko ja bruttotulot.

Iso muutos olisi myös hallituksen suunnittelema 300 euron ansiotulovähennys. Nyt Kela ei ota tuota summaa huomioon, kun se laskee asumistukeen vaikuttavien tulojen määrää.

– Hallitus on vakuuttanut, ettei se leikkaa asumistukea pienituloisimmilta. Asumistukea kuitenkin saavat nimenomaan pienituloisimmat, Kalliorinne huomauttaa.

Hän tähdentää, että myös pamilaisissa on asumistuen saajia.

Sairausloman ensimmäiselle päivälle karenssi

Sairausloman ensimmäinen päivä on jatkossa palkaton, jos poissaolo kestää alle viisi vuorokautta.

Tämä hallituksen suunnittelema muutos olisi Kalliorinteen mukaan työsuojelullinen riski, sillä muutos saattaisi lisätä sairaana työskentelyä. Tartuntataudit leviäisivät niin työkavereihin kuin asiakkaisiinkin.

Jos taas työntekijä jää sairastamaan kotiin, merkitsee karenssi toimeentulon heikkenemistä.

– Voi käydä niinkin, että poissaolojen määrä kasvaa, kun työntekijät käyvät hakemassa kröhiinsä viikon sairaslomia.

Useissa PAMin työehtosopimuksissa on nyt määräyksiä sairasloman palkallisuudesta. Tilanne voi kuitenkin muuttua.

– Karenssipäivä noussee tulevissa työehtoneuvotteluissa yhdeksi kiistakapulaksi, Kalliorinne uskoo.

Toimeentulotukeen tulossa lisää ehtoja

Toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi turvaksi. Pienipalkkaisissa pamilaisissa on myös toimeentulotuen saajia.

Perustoimeentulotuen asumismenoihin on tulossa 5 prosentin omavastuuosuus. Hallitus selvittää myös, miten varallisuus otettaisiin nykyistä laajemmin huomioon toimeentulotukea myönnettäessä.

Maahanmuuttajille hallitus suunnittelee kotoutumistukea, joka korvaisi toimeentulotuen ja työmarkkinatuen.

– Mitä uusi tuki tarkoittaa? Miten se vaikuttaa maahan muualta tulleiden pienipalkkaisten pamilaisten elämään. Se jää nähtäväksi, Kalliorinne pohtii.

Lääkkeiden ja majoituspalveluiden arvonlisävero nousee

Hallitus aikoo nostaa muun muassa lääkkeiden, kirjojen, liikuntapalveluiden, elokuvanäytösten, kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien pääsymaksujen sekä majoituspalveluiden arvonlisäveroa 10 prosentista 14 prosenttiin.

– Arvonlisäverokannan nostaminen vähentää vähävaraisten mahdollisuuksia kuluttaa tällaisia palveluja. Pamolaisiin verokannan nosto voi vaikuttaa myös työllisyyden kautta. Esimerkiksi majoitusala on kritisoinut muutosta. Entistä kalliimmat hinnat voivat karkottaa matkailijoita, ja alan työpaikat voivat vähetä, Kalliorinne sanoo.

Avainsanat:

politiikka toimeentulo

Haku