Hyppää sisältöön
Uutiset

31.05.2023 15:39

Oda lopettaa ruoan verkkokauppansa Suomessa

Norjalainen ruoan verkkokauppayhtiö Oda ilmoitti keskiviikkona, että se aloittaa muutosneuvottelut, jotka koskevat noin 165:tä työntekijää.

PAMin sopimusasiantuntija Sirpa Leppäkangas harmittelee, että Oda vain puolentoista vuoden jälkeen lopettaa ruoan verkkokauppansa Suomessa.

”Meillä oli positiiviset odotukset Odan suhteen. Siksi yllättää, että yhtiö tekee näin nopeasti näin dramaattisia johtopäätöksiä toiminnan kannattavuudesta. Toivomme, että Oda onnistuu kehittämään liikeideaansa Suomessa niin, että työpaikat säilyvät.”

Oda on kertonut käyvänsä neuvotteluja logistiikkapalveluiden tarjoamisesta muille yrityksille Suomessa.

Leppäkangas kertoo, että PAMin ja Odan vuoropuhelu on ollut toimivaa. Norjalainen yritys on tottunut toimimaan järjestyneenä työnantajana ja työehtosopimusten puitteissa, mikä ei aina ole itsestäänselvyys uusien yritysten rantautuessa Suomeen.

Norjalainen ruoan verkkokauppa Oda aloitti toimintansa Suomessa vuoden 2022 alussa. Odan Suomen liiketoiminta kasvoi kahtena ensimmäisenä vuotena reippaasti. Yrityksen johdon mukaan kasvuvauhti ei  ollut riittävä, että siihen olisi saatu pääomamarkkinoilta tarvittavaa rahoitusta.

PAM tukee ja neuvoo jäseniään muutosneuvottelujen aikana.

Avainsanat:

alustatalous kaupan ala

Haku