Hyppää sisältöön
Uutiset

01.11.2022 14:38

PAMin suhdannebarometri: Palvelualojen työntekijät odottavat vaikeaa vuotta kustannusten kasvaessa

Palvelualojen työllisyystilanne jatkuu vahvana, mutta kasvavat kustannukset heikentävät arvioita niin työntekijöiden kuin työnantajayritystenkin talouden kehityksestä. Matkailu- ja ravintola-alan toipuminen koronaepidemian vaikutuksista on jatkunut rohkaisevana.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin suhdannebarometriin vastanneet palvelualojen työntekijät odottavat taloudellisesti vaikeaa vuotta elinkustannusten jatkaessa kasvuaan. Suhdannebarometrin vastaajista 45,9 prosenttia odottaa taloudellisen tilanteensa heikkenevän tulevan vuoden aikana ja vain 11,8 prosenttia uskoo sen paranevan.

”Niiden osuus, jotka arvioivat oman taloudellisen tilanteensa heikentyvän tulevan vuoden aikana, alkaa olla samoissa lukemissa, joita nähtiin koronaepidemian alkuvaiheessa”, toteaa PAMin ekonomisti Olli Toivanen.

Tuolloin kyse oli suoraan palvelualoihin kohdistuneesta shokista ja yhtäkkisesti heikentyneestä työllisyystilanteesta erityisesti matkailu- ja ravintola-alalla. Nyt syy suhdannebarometrin vastaajien pessimismiin on toisenlainen.

”Työllisyyskehitys on jatkunut palvelualoilla hyvänä ja suhdannebarometrin vastaajat kertovat olevansa pääosin vahvassa asemassa työmarkkinoilla. Omat ansiot koetaan vain yksinkertaisesti riittämättömiksi kustannusten kasvaessa”, Toivanen arvelee.

Matkailu- ja ravintola-alalla vahva vuosineljännes – vastaajista valtaosa ei koe työttömyyden uhkaa

Vastaajien työllisyystilanne onkin vahvistunut erityisesti matkailu- ja ravintola-alalla. Peräti 50,4 prosenttia alalla työskentelevistä vastaajista ei koe lainkaan työttömyyden uhkaa. Osuus on suurin sitten syksyn 2019.

”On erittäin rohkaisevaa, miten matkailu- ja ravintola-alan palautuminen on jatkunut kohti syksyä. Liikevaihto on sekä majoitus- että ravitsemispuolella ylittänyt loppukesästä selkeästi koronaa edeltäneen huipputason”, Toivanen kertoo.

Samalla niiden matkailu- ja ravintola-alan vastaajien osuus, jotka odottavat työnantajansa taloustilanteen heikkenevän tulevan vuoden aikana, on kuitenkin kasvanut edellisen kyselyn 13,8 prosentista 24,4 prosenttiin. Toivasen mukaan vastauksissa näkyy, kuinka elintarvikkeiden ja energian hinnannousu vaikeuttaa yritystenkin tilannetta, mutta kustannusten kasvuun on toisaalta jo reagoitu nostamalla hintoja.

”Majoitus- ja ravitsemispalveluiden tuottajahinnat ovat nousseet kiihtyvästi kuluvana vuonna – viime kuukausina jopa selkeästi kuluttajahintaindeksiä nopeammin – eli yritykset ovat jo ehtineet reagoida kasvaviin kustannuksiin tai jopa ennakoineet niitä”, hän huomauttaa.

Elintarvikkeiden kallistuminen heikentää laajalti vastaajien taloustilannetta

Suhdannebarometrissa tiedusteltiin kohonneiden kustannusten vaikutusta vastaajien taloustilanteeseen autoilun, asumisen sekä elintarvikkeiden kuluryhmissä edellisen vuoden aikana. Vastaajista 59,6 prosenttia kertoi elintarvikkeiden hinnannousun heikentäneen taloustilannettaan kuluneen vuoden aikana hieman ja 23,2 prosenttia kertoi sen heikentäneen taloustilannettaan vakavasti.

”Elintarvikkeiden hinnannousu koskettaa ymmärrettävästi lähes kaikkia. Autoiluun ja asumiseen liittyvien kustannusten kasvu ei puolestaan kirpaise samalla tavoin keskustoissa asuvia, mutta esimerkiksi sähkölämmittäjän kasvanut lasku voi itsessään romuttaa pienituloisen palkansaajaperheen talouden”, Toivanen huomauttaa.

Autoilun ja asumisen kustannusten kasvu koettiin omaa taloustilannetta heikentäväksi erityisesti turvallisuusalan vastaajien keskuudessa. Alan vastaajista peräti 35,7 prosenttia kertoi asumisen kustannusten nousun heikentäneen taloustilannettaan vakavasti.

Tiedot perustuvat PAMin tekemään kyselyyn, joka toteutettiin 1.−16.10.2022. Kyselyyn vastasi 695 PAMin jäsentä. PAM julkaisee suhdannebarometrin vuosineljänneksittäin.

Avainsanat:

talous toimeentulo

Haku