Hyppää sisältöön
Uutiset

06.06.2023 09:30

PAMin uutta organisaatio- ja johtamiskulttuuria luomassa

Suutarin lapsella ei ole kenkiä kuuluu vanha sanonta. Pamilaiset ovat työelämän asiantuntijoita, mutta harvoin katse kohdistuu omaan organisaatioon. Keväällä 2022 PAMin organisaatio- ja johtamiskulttuuria lähdettiin tietoisesti raikastamaan.

− Palvelualojen ammattiliittona pyrimme joka päivä siihen, että yksityisten palvelualojen työpaikoilla olisi parempaa työarkea. Meillä on työntekijöinä suuri joukko työelämän asiantuntijoita. Tätä vasten meillä on aivan erityinen tarve olla hyvä työpaikka ja tämä myös haastaa ja kirittää meitä, toteaa PAMin toiminnanjohtaja Heidi Lehikoinen.

PAMin organisaatio- ja johtamiskulttuuria lähdettiin tietoisesti kehittämään keväällä 2022. Kumppaniksi valikoitui Hanken & SSE Executive Education.

− Matkahan meni niin, että meillä oli johdon ja päälliköiden yhteisiä työpajoja, ja se, mitä oltiin opittu ja sovittu, vietiin käytäntöön yhteisten organisaation harjoitteiden kautta, kertaa ohjelmajohtaja Hannamari Kuosa Hankenilta.

− Lähdimme hakemaan raikastusta, sekä johtamiseen että organisaatiokulttuuriin ja määrittelämään uudestaan organisaatiokulttuuria, jatkaa Heidi.

Prosessissa osallistettiin koko PAMin henkilöstöä. Kehityspäivistä tuotin ajatuksia yksiköihin, joissa niitä käytiin yhdessä läpi ja myös haastettiin.

− Pääsimme vaikuttamaan asioihin yhdessä, tulimme kuulluksi ja haastoimme asioita. Esihenkilöiden innostus kyllä näkyi, kuvaa työsuojeluvaltuutettu Katja Noro PAMilta.

Mutta mitä kaikkea matkan aikana tapahtui ja mitä konkreettista valmistui? Entä miten matka jatkuu tästä eteenpäin? 

Keskustelijoina podcastissa:

  • Heidi Lehikoinen, toiminnanjohtaja, PAM
  • Katja Noro, työsuojeluvaltuutettu, PAM
  • Hannamari Kuosa, ohjelmajohtaja, Hanken & SSE Executive Education

 

 

Avainsanat:

PAMin hallinto

Haku