Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Pohjoisen luksusmatkailukin hengähtää toukokuussa Artikkelit 26.05.2025 12:57 Pohjoisen luksusmatkailukin hengähtää toukokuussa Toukokuinen Rovaniemi on lähes lumeton. Lentokentälle johtavan tien varressa kymmenet vuokra-autot odottavat matkailijoita laajoilla pysäköintikentillä matkailuyritysten toimitilojen vieressä. Julia Kavanto viihtyy yrityksen toimistolla, joita on sisustettu pohjoiseen tyyliin. Matkailuyritys Luxury Actionin rakennuksessa Corentin Demariaux’lla ja Julia Kavannolla on toukokuussa seesteisempää vilkkaan talvikauden jälkeen. – Nyt tosin myydään jo vuoden 2027 talvikauden ohjelmia, kertoo matkamyyjänä työskentelevä ranskalainen Demariaux. Kollega Julia Kavanto työskentelee conciergena, joka huolehtii muun muassa asiakkaiden matkojen ennakkosuunnittelusta eli esimerkiksi ohjelmapalveluiden varaamisesta asiakkaiden toiveiden mukaisesti. – Lähtökohta on, että tarjotaan mahdollisimman henkilökohtaista palvelua juuri niin kuin asiakas toivoo, Kavanto kertoo. Kavanto tapaa asiakkaita harvoin, mutta heidän toiveistaan ja huolistaan voi saada tarkan kuvan. Eräs asiakas vaikutti jännittävän Rovaniemen lentokentälle saapumista, joten Kavanto lähetti hänelle lentokentän kartan ja neuvoi kentän käytännöistä etukäteen. Conciergena Kavanto vastaa jopa samaan aikaan noin kahdeksan asiakasryhmän matkasta. Käsissä pideltäviä lankoja on runsaasti. Conciergen työn on tarkoitus saada matkan eri vaiheet hoitumaan kuin itsestään. Kymmenen vuotta Lapissa Corentin Demariaux aloitti Luxury Actionin oppaana kolme vuotta sitten. Sittemmin hän on siirtynyt myyjäksi, koska ympärivuotinen ja vakituinen työpaikka houkutteli. Ennen nykyistä työtään hän on työskennellyt Lapin matkailussa kymmenisen vuotta. Ensikosketus tuli Rovaniemellä tehdyn työharjoittelun aikana. Sen jälkeen Demariaux kävi eräopaskoulun Kanadassa ja palasi Lappiin töihin eräoppaaksi. Demariaux muistaa opasvuosiaan lämmöllä. – Oppaana saa yhdistää oman persoonansa ammattilaisuuteen. On kommunikoitava selkeästi, voitava reagoida nopeasti ja pysyttävä tyynenä. Se ei sovi kaikille, kertoo Demariaux, joka on ohjannut muun muassa moottorikelkkasafareita Lapissa ja patikointiretkiä Norjan Lofooteilla. Corentin Demariaux työskentelee nykyään Luxury Actionin myyjänä, mutta ajoi opasvuosinaan paljon autoa asiakkaat kyydissään. Norjassa Demariaux’lle jäi mieleen patikkaretki, jonka reittiä hän vaihtoi lennosta tuntemattomalle reitille. – Kysyin asiakkailta, haluavatko he kokeilla seikkailua, ja se päivä on yhä parhaita opastuspäiviäni, hän kertoo. Luxury Actionin oppaat myös kuljettavat asiakkaat autolla eri majoitusten ja aktiviteettien välillä, joten talviautoilu on hallittava. Yksityisyys määrittelee luksusmatkailua. Yritys toivoo palvelun yksityisyyttä myös asiakkailta, joita pyydetään olemaan liittämättä toimipisteiden sijainteja sosiaalisen median julkaisuihinsa. Sijaintitiedot voisivat houkutella paikalle salakuvaajia tai faneja. Asiakkaille tai matkanjärjestäjille ei myöskään kerrota majoitusten tarkkoja osoitteita etukäteen. Osa asiakkaista on julkisuuden henkilöitä. Heistä Kavanto ja Demariaux eivät voi tarkemmin kertoa. Heidän mukaansa julkkikset ovat ihmisiä kuten muutkin, eivät sen hankalampia kuin muut asiakkaat. – Aluksi joku saattaa olla hieman muita varautuneempi, sanoo Demariaux. Joskus tieto julkimoiden käynneistä leviää esimerkiksi heidän some-tileillään. Yritys on listannut verkkosivullaan joitain tunnettuja vieraita kuten englantilaisen näyttelijä Emilia Clarken. Julia Kavanto auttaa Marjo Kukkolaa tietokoneen kanssa Luxury Actionin toimiston aulassa. Sesonkityön kärsinyt maine voi vaikeuttaa rekrytointia Lapin matkailun kausityöntekijöiden kohtelusta on viime vuosina ilmennyt useita epäkohtia. Alan kärsinyt maine harmittaa Demariaux’ta ja Kavantoa. – On surullista kuulla tarinoita kausityöntekijöiden huonosta kohtelusta. Kausityön kehno maine voi aiheuttaa myös rekrytointiongelmia, Julia Kavanto arvioi. Hyviä tekijöitä on hankala löytää. Kun sellaisia löytyy, heistä kannattaa pitää kiinni. Luxury Actionissa työntekijältä vaaditaan monipuolista matkailualan työkokemusta. Lapin matkailu on elänyt pandemian jälkeen voimakasta nousukiitoa. Julia Kavanto on Luxury Actionin tuore varaluottamusmies. Hänen mukaansa olisi hyvä, että etenkin ulkomaalaisista kausityöntekijöistä mahdollisimman moni tietäisi oikeutensa jo ennen Lappiin saapumista. Lapin matkailu on elänyt pandemian jälkeen voimakasta nousukiitoa. Julia Kavanto ja Corentin Demariaux kokevat alan kasvavan hyvin nopeasti ainakin Rovaniemen seudulla. Työntekijöiden voi olla hyvin vaikea löytää asuntoja, mikäli työnantaja ei tarjoa majoitusta. Lentokentän kapasiteettikaan ei oikein ole pysynyt lentomäärien perässä. Työyhteisö joustaa talven aikana Hyvä työyhteisö on Kavannon ja ja Demariaux’n mukaan yksi keskeinen syy, miksi työ Luxury Actionissa tuntuu hyvältä. – Kun vakituiset ja kausityöntekijät pysyvät pääosin samoina, voi keskittyä työhön ja palvelun laadun parantamiseen eikä uusien tekijöiden kouluttamiseen mene niin paljon aikaa, Corentin Demariaux sanoo. Demariaux’n kokemukset alalta ovat hyvät. – Enhän muuten olisi viihtynyt yli vuosikymmentä näissä töissä, hän sanoo. Luksusmatkailussa talvikausi on huomattavasti lumetonta aikaa vilkkaampi. Kavannon mukaan Luxury Actionissa on riittävästi työntekijöitä, jotta kiivaan sesonginkin aikana on aikaa palautua, kun työkaveri paikkaa tarvittaessa. – Apua on helppo pyytää, kun kollegoihin on helppo luottaa, Julia Kavanto sanoo. Lapin luonto tarjoaa elämyksiä ympäri vuoden. Se vetoaa myös Luxury Actionin kansainväliseen asiakaskuntaan. Teksti : Otto Ponto Kuvat: Otto Ponto, Adam Eronen Piper / Luxury Action Avainsanat: elinkeinot ohjelmapalveluala Mitä pidit tästä sisällöstä? Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHAEmailKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi. Jaa Lue seuraavaksi Lausunto VN/11426/2025 Luonnos valtioneuvoston asetukseksi valtakunnallisista työvoimapula-aloista. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 26.5.2025 Tiedotteet alustatalous elinkeinot lainsäädäntö työsuhde KHO: Ruokalähetit ovat työsuhteisia – Voitto läheteille ja PAMille 22.5.2025 Tiedotteet alustatalous Asuminen elinkeinot matkailu- ja ravintola-ala PAM: Hallituksen esitys nostaa vuokra-asumisen hintaa ja sotkee majoitusalan kilpailun 11.4.2025 Näytä kaikki
Lausunto VN/11426/2025 Luonnos valtioneuvoston asetukseksi valtakunnallisista työvoimapula-aloista. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 26.5.2025
Tiedotteet alustatalous elinkeinot lainsäädäntö työsuhde KHO: Ruokalähetit ovat työsuhteisia – Voitto läheteille ja PAMille 22.5.2025
Tiedotteet alustatalous Asuminen elinkeinot matkailu- ja ravintola-ala PAM: Hallituksen esitys nostaa vuokra-asumisen hintaa ja sotkee majoitusalan kilpailun 11.4.2025