Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Apteekkien työntekijöille yhteensä 6 prosentin palkankorotukset ja 400 euron kertaerä Uutiset 05.05.2023 14:00 Apteekkien työntekijöille yhteensä 6 prosentin palkankorotukset ja 400 euron kertaerä Palvelualojen ammattiliito PAM ja Apteekkien työnantajaliitto ovat päässeet sopuun apteekkien työntekijöiden palkankorotuksista ja työehdoista. Kaksivuotinen työehtosopimus on voimassa 1.5.2023-30.4.2025. Apteekkialan järjestöjen mukaan lääkeasioiden uudistuksen tulee tähdätä järkevään ja vaikuttavaan lääkehoitoon Henkilökohtaisia palkkoja, palkkataulukoita ja työaikalisiä korotetaan 3,0 prosenttia 1.8.2023 ja 3,0 prosenttia 1.8.2024. Lisäksi joulukuun 2023 palkanmaksun yhteydessä maksetaan 400 euron kertaerä työntekijöille, joiden työsuhde on alkanut viimeistään 1.1.2023. Osa-aikaisille työntekijöille kertakorvauksen määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa. Kertakorvaus voidaan maksaa myös kahdessa yhtä suuressa osassa, toinen erä kuitenkin viimeistään kesäkuussa 2024. Työnantajaliiton kanssa sovittiin myös, että palkkausjärjestelmän kehittämistä jatketaan. Tavoitteena on, että uusi palkkausjärjestelmä otetaan käyttöön seuraavan sopimuskauden alusta. PAM sai työehtosopimukseen myös 1.8.2022 voimaan tulleen perhevapaauudistuksen mukaiset tasa-arvoiset palkalliset perhevapaat. Kesäkuusta lähtien ei-synnyttävä vanhempi saa 36 palkallista perhevapaapäivää aiemman kuuden sijaan. Tarkemmat tiedot uusista palkoista ja muutoksista työehtosopimukseen täällä Avainsanat: apteekki työehtosopimus työehtosopimusneuvottelut Mitä pidit tästä sisällöstä? CommentsKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Statement HE 1992025 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamisesta. Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 19.2.2026 Uutiset kaupan ala koulutus palkka työehtosopimus Myyjien palkkausjärjestelmä uudistuu 1.10.2026 – liitot kannustavat työpaikkoja valmistautumaan ajoissa 2.2.2026 Artikkelit matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt osa-aikatyö työehtosopimus Työskenteletkö osa-aikaisena matkailu- ja ravintola-alalla? Nyt on aika tarkistaa työtunnit 28.1.2026 Näytä kaikki
Statement HE 1992025 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain muuttamisesta. Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 19.2.2026
Uutiset kaupan ala koulutus palkka työehtosopimus Myyjien palkkausjärjestelmä uudistuu 1.10.2026 – liitot kannustavat työpaikkoja valmistautumaan ajoissa 2.2.2026
Artikkelit matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt osa-aikatyö työehtosopimus Työskenteletkö osa-aikaisena matkailu- ja ravintola-alalla? Nyt on aika tarkistaa työtunnit 28.1.2026