Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Hyvityssakkoja ei voi korottaa vain työntekijäpuolelle Tiedotteet 09.06.2023 11:49 Hyvityssakkoja ei voi korottaa vain työntekijäpuolelle ”Työehtosopimus on kahden kauppa. Sen rikkomiseen liittyvien sanktioiden on oltava osapuolille samanlaisia”, Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo. Hallitusneuvotteluissa on noussut esille ammattiliitoille työrauhavelvoitteen rikkomisesta tuomittavien hyvityssakkojen tuntuva korottaminen. Työehtosopimus on kahden osapuolen välinen sopimus, joka velvoittaa kumpaakin sopimuksen solminutta tahoa. Palvelualojen ammattiliitto PAMin näkemyksen mukaan keskustelu hyvityssakkojen korottamisesta onkin ollut varsin yksipuolista, koska siihen ei ole millään tavalla noussut työnantajille ja työnantajaliitoille työehtosopimuksen rikkomisesta tai valvontavelvollisuuden rikkomisesta tuomittavat hyvityssakot. ”Työntekijäliiton keskeinen velvoite on noudattaa työrauhavelvollisuutta sopimuskauden ajan. Aivan yhtä painavia velvoitteita ovat työnantajien velvoite noudattaa työehtosopimuksen määräyksiä ja työnantajaliittojen velvoite valvoa, että työnantajat näin tekevät. Sopimuksen mukaisten velvoitteiden ja niistä seuraavien sanktioiden pitää olla tasapainossa osapuolten kesken. Tätä tasapainoa ei pitäisi tulla ulkopuoleltä järkyttämään. Mahdollisia muutoksia pitää tietenkin valmistella kolmikantaisesti”, Rönni-Sällinen toteaa. Hän huomauttaa, että usein laittomiksi lakoiksi kutsutuissa tilanteissa onkin kysymys työntekijöiden reaktiosta johonkin työnantajan toimeen. Esimerkistä käy vaikkapa ulosmarssi joukkoirtisanomisten yhteydessä. ”Sakon ylärajojen pitää tietenkin olla molemmille osapuolille samanlaisia. Jos sopimuksen osana olevan työrahavelvoitteen rikkomisesta tuomittavia hyvityssakkoja korotetaan, on hyvityssakkoja korotettava myös siitä, jos työnantaja rikkoo työehtoja. Muulla tavoin tehtynä korotusta voi pitää järjestäytymisvapauden loukkaamisena”, Rönni-Sällinen linjaa. Avainsanat: sopimusjärjestelmä työehtosopimus työehtosopimusneuvottelut Mitä pidit tästä sisällöstä? EmailKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Artikkelit PAMin hallinto sopimusjärjestelmä 25 vuotta työntekijän äänenä 13.11.2025 Artikkelit lainsäädäntö toimeentulo työehtosopimus työsuhde Työnantajan olennainen sopimusrikkomus voi oikeuttaa työsuhteen purkuun ja korvauksiin 4.11.2025 Blogit lainsäädäntö maahanmuutto työehtosopimus työperäinen hyväksikäyttö Sama ketju, uudet hyväksikäyttäjät 30.10.2025 Näytä kaikki
Artikkelit lainsäädäntö toimeentulo työehtosopimus työsuhde Työnantajan olennainen sopimusrikkomus voi oikeuttaa työsuhteen purkuun ja korvauksiin 4.11.2025
Blogit lainsäädäntö maahanmuutto työehtosopimus työperäinen hyväksikäyttö Sama ketju, uudet hyväksikäyttäjät 30.10.2025