Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » PAMin ensimmäinen Järjestävä ammattiosasto -hanke on startannut Artikkelit 22.10.2025 11:26 PAMin ensimmäinen Järjestävä ammattiosasto -hanke on startannut Vuoden mittaisen projektin ovat käynnistäneet Helsingin Kauppatyöntekijöiden osasto 001 ja Pirkanmaan ammattiosasto Paminan osasto 003. Ammattiosastojen palkkaamat järjestäjät ovat kouluttautuneet järjestämisen keinoihin ja työkaluihin, kartoittaneet työpaikkoja ja saaneet jo uusia jäseniäkin hankituksi. Kirsi-Maria Mäntylä ja Christa Pessi suosittelevat lämpimästi muillekin ammattiosastoille Järjestäjä-hankkeeseen mukaan lähtemistä. – Me jäsenet olemme PAM. Tätä me haluamme omalta osaltamme kirkastaa kaikella tekemisellämme, sanoo Helsingin Kauppatyöntekijöiden puheenjohtaja Christa Pessi. – On ollut ilo huomata, miten innolla uusi työntekijämme on lähtenyt asioita edistämään. Joitakin työpaikkakäyntejä on jo ollut ja lisätoimia suunnitellaan yhdessä johtokunnan kanssa. Me jäsenet olemme PAM. Tätä haluamme kirkastaa kaikella tekemisellämme. Työ on alkanut järjestäjien koulutuksella ja työpaikkojen kartoittamisella, missä onkin ollut Pessin mukaan tosi suuri työ, koska ammattiosaston piiriin kuuluvia työpaikkoja on niin paljon. – Alkuvaiheessa ollaan vielä, mutta pikkuhiljaa työpaikkojen jäsentilanne on alkanut selkeytyä, sekä muun muassa se, mihin ensisijaisesti luottamushenkilöitä tulisi saada hankituksi, hän kertoo. Pessi katsoo, että järjestämistyö on tärkeää, jotta jatkossakin ammattiosastoilla voisi olla toimintaedellytyksiä. Tulevien vuosien tavoitteena on saada myös luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja lisätyksi työpaikoille. Pessi on vuosien varrella huomannut, että luottamushenkilöiden aktiivisuus ja toiminta vaikuttavat merkittävästi työpaikkojen jäsenmääriin. Ammattiosasto pyrkiikin jatkossa tukemaan entistä paremmin etenkin luottamustehtävän alkuvaiheessa olevia. Myös Palvelualan Pirkanmaan ammattiosasto Paminan puheenjohtaja Kirsi-Maria Mäntylä pitää äärimmäisen tärkeänä sitä, että luottamusmiehet näkyisivät enemmän ja ottaisivat yhteyttä uusiin työntekijöihin edustamillaan työpaikoilla. Hän katsoo, että yhteistyössä liiton kanssa tähän voisi olla mahdollista saada kehiteltyä ratkaisevia askeleita oikeaan suuntaan. Pessi ja Mäntylä suosittelevat lämpimästi muillekin ammattiosastoille Järjestäjä-hankkeeseen mukaan lähtemistä, jos vain niillä on tähän mahdollisuus joko itse tai yhdessä muiden ammattiosastojen kanssa. Täysin yksin ammattiosastojen järjestäjien ei tarvitse järjestämistyötä tehdä. PAM perehdyttää ja kouluttaa järjestäjät työhönsä ja on tarvittaessa heidän apunaan myös käytännön työssä. PAMin järjestämiskoordinaattori Niina Ruutinen painottaa, että tekemisen täytyy olla suunnitelmallista. – Ammattiosastojen työpaikkamäärä on ilahduttavan suuri, mikä tarjoaa meille paljon mahdollisuuksia. Huolellinen työpaikkojen kartoitus mahdollistaa resurssien ja toimenpiteiden kohdentamisen juuri niihin työpaikkoihin, joissa vaikuttavuus, potentiaali ja tarve kohtaavat. Näin varmistamme, että aloitamme siellä, missä voimme saada aikaan suurimman positiivisen muutoksen. Historiallisesti merkittävä askel Järjestävä ammattiosasto -hanke käynnistyi elokuun 18. päivä, kun Helsingin Kauppatyöntekijöiden (001) ja Pirkanmaan ammattiosasto Paminan (003) edustajat kokoontuivat PAMin tiloissa Ympyrätalossa perehtymään aiheeseen tarkemmin. PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne totesi hankkeen olevan historiallisestikin merkittävä askel PAMissa. – 90-luvun alkupuolella töihin mennessä kuului asiaan liittyä alan ammattiliittoon. Valtakunnassa järjestäytymisaste oli siihen aikaan jotakin 85 prosentin tasoa. Tänä päivänä tilanne on toinen. Maailma on muuttunut ja liittoon liittyminen on harvalle nykynuorelle enää itsestäänselvyys. Ammattiliittojen, ammattiosastojen ja luottamusmiesten täytyy kehitellä uusia muotoja toimia, jotta työntekijöiden työoloja parantamaan ja puolustamaan luotu järjestelmä ei rapaudu kokonaan, hän sanoo. Omaa osastoansa tilaisuudessa edustamassa ollut Christa Pessi katsoi, että yhtenä PAMin suurimmista ammattiosastoista myös Helsingin Kauppatyöntekijöiden pitää ilman muuta olla edelläkävijänä tässä historiallisessa askeleessa mukana. – Uskon vahvasti siihen, että yhteistyössä liiton kanssa ammattiosastojen palkkaamilla järjestäjillä on hyvät mahdollisuudet onnistua tehtävässään. Järjestäminen on paluuta ammattiyhdistysliikkeen juurille – Ammattiliitossa järjestäminen tarkoittaa paljon enemmän kuin pelkkää jäsenhankintaa. Se on kokonaisvaltainen ja strateginen toimintatapa, jolla pyritään vahvistamaan työntekijöiden asemaa työpaikoilla ja yhteiskunnassa, selvittää PAMin järjestämiskoordinaattori Niina Ruutinen. – Järjestäminen luo solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä, mikä auttaa työntekijöitä tuntemaan, että he eivät ole yksin ongelmatilanteissa. Järjestämistoimien avulla työntekijöitä autetaan toimimaan aktiivisesti, järjestäytymään ja kasvattamaan yhteistä voimaansa työpaikoillaan. Ruutisen mukaan järjestäminen nähdään myös keinona palata ammattiyhdistysliikkeen alkuperäisiin arvoihin, kuten yhteiseen vaikuttamiseen ja työntekijöiden voimaannuttamiseen. – Järjestämiskampanjat tuovat työntekijät yhteen, jotta he voivat puolustaa oikeuksiaan ja parantaa työolojaan tehokkaammin työpaikkatasolla, hän selventää. Järjestävä ammattiosasto -hankkeen tavoitteena on kartoittaa työpaikkojen todellinen tilanne saada lisää jäseniä saada työpaikoille lisää osaavia luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja. Ammattiosastojärjestäjä innostaa ja aktivoi oman ammattiosastonsa johtokuntaa, luottamushenkilöitä ja jäseniä. Teksti ja kuva: Satu Ahonen Avainsanat: jäsenyys työpaikan luottamushenkilöt Mitä pidit tästä sisällöstä? CompanyKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Artikkelit Herätä luottamus kiinteistöpalveluala työpaikan luottamushenkilöt työturvallisuus ”Työsuojeluvaltuutetun tehtävä on näköalapaikka” 16.9.2025 Artikkelit Herätä luottamus kaupan ala työpaikan luottamushenkilöt Helena Lentz: ”Luottamusmies on kuuntelija ja vaikuttaja” 16.9.2025 Artikkelit jäsenyys koulutus työhyvinvointi Aivotutkimuksesta oppia palautumiseen 16.9.2025 Näytä kaikki
Artikkelit Herätä luottamus kiinteistöpalveluala työpaikan luottamushenkilöt työturvallisuus ”Työsuojeluvaltuutetun tehtävä on näköalapaikka” 16.9.2025
Artikkelit Herätä luottamus kaupan ala työpaikan luottamushenkilöt Helena Lentz: ”Luottamusmies on kuuntelija ja vaikuttaja” 16.9.2025