Hyppää sisältöön
Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Suuret menot vai suuret myytit? – Miksi hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset osuvat harhaan
Blogit

06.08.2025 08:37

Suuret menot vai suuret myytit? – Miksi hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset osuvat harhaan

Sosiaaliturvan kestävyyttä ei saavuteta kohdistamalla leikkauksia niihin, joilla on jo ennestään heikoimmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan tilanteeseensa, muistuttaa sosiaalipoliittinen asiantuntija Egezona Kllokoqi-Bublaku.

Hallituksen sosiaaliturvaleikkauksia on perusteltu valtiontalouden kestävyyden turvaamisella ja kasvavilla julkisilla menoilla. Erityisesti työttömyysturva ja asumistuki on nostettu julkisessa keskustelussa esiin menoina, joiden leikkaaminen on välttämätöntä talouden tasapainottamiseksi sekä työllisyysasteen eli työllisten määrän nostamiseksi. Tämä lähtökohta ei kuitenkaan kestä tarkastelua sosiaaliturvamenojen kokonaisuuden valossa.

Vuonna 2023 Suomen sosiaaliturvan kokonaismenot olivat noin 87 miljardia euroa. Näistä menoista vain pieni osuus viisi prosenttia (4 mrd €) kohdistui työttömyyteen ja vielä pienempi osuus, kolme prosenttia (2,7 mrd €) asumiseen. Sen sijaan lähes puolet sosiaaliturvan menoista, 43 prosenttia, syntyi ikääntymiseen liittyvistä kustannuksista ja 23 prosenttia sairaus- terveydenhuollon menoista. Näiden lukujen valossa on selvää, että suurimmat menoerät liittyvät väestön ikääntymiseen ja sairastavuuteen – ilmiöihin, joihin yksilöllä on rajalliset vaikutusmahdollisuudet.

Sairaudet aiheuttavat kuluja eri väestöryhmissä, ei pelkästään ikääntyneissä. Vuonna 2023 sosiaali- ja terveydenhuollon verorahoista maksettavat kustannukset olivat lähes 24 miljardia euroa. Siitä iäkkäiden palveluihin kului noin viidennes ja neljännes erikoissairaanhoitoon. Sen lisäksi tulevat psykiatristen sairaaloiden kustannukset. Mielenterveys- ja päihdepalvelut olivat merkittävä kuluerä, lähes kaksi miljardia euroa.

Sairaus- ja terveysmenot kohdistuvat laajasti myös työikäiseen väestöön, sillä esimerkiksi sairauspäivärahojen määrä vuonna 2023 oli yli miljardi euroa. Mielenterveyden häiriöt muodostavat merkittävän osan näistä kustannuksista, ja erityisesti nuorten mielenterveysoireilun kasvu on ollut viime vuosina voimakasta.

Kelan arvion mukaan jopa neljäsosa nuorista kärsii jostakin mielenterveyden häiriöstä. Tämä näkyy sekä palvelujärjestelmän kuormituksessa että työelämästä syrjäytymisessä. Samanaikaisesti kun hallitus leikkaa toimeentuloturvaa, yhä useampi nuori ja työikäinen sairastuu tai jää ilman tarvittavaa hoitoa. Tämä on erityisen ongelmallista, sillä työkyvyn heikentyminen johtaa paitsi yksilön inhimilliseen kärsimykseen myös kasvaviin yhteiskunnallisiin kustannuksiin.

Sosiaaliturvan kaikki menot eivät ole valtion vastuulla. Vuonna 2023 valtion osuus sosiaaliturvan kokonaisrahoituksesta oli noin 45 prosenttia. Kuntien osuus oli noin neljä prosenttia, työnantajien 30 prosenttia ja vakuutettujen 15 prosenttia.

Esimerkiksi ansiosidonnainen työttömyysturva rahoitetaan pääosin työnantajien ja palkansaajien maksamilla työttömyysvakuutusmaksuilla sekä työttömyyskassojen jäsenmaksuilla. Näin ollen ansioturvaa ei voida pitää valtiontalouden suorana menona.

Tästä huolimatta hallitus on päättänyt kohdentaa huomattavia leikkauksia juuri ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Samalla se on muuttanut järjestelmän rahoitusosuuksia niin, että valtion taloudellinen vastuu pienenee ja suurempi vastuu siirtyy vakuutetuille eli palkansaajille ja työnantajille. Tämä tekee säästöjen kohdentamisesta erityisen ongelmallista: kyse on järjestelmästä, jota valtio rahoittaa vain osittain – lähinnä työttömyysturvan perusosan osalta – mutta jonka leikkaushyödyt se pyrkii ottamaan itselleen.

Asumistukea koskeva keskustelu seuraa samankaltaista logiikkaa. Asumistuki muodostaa vain murto-osan sosiaaliturvasta, mutta siihen kohdistuvat leikkaukset voivat aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia pienituloisten arkeen.

Asumistukimenojen kehitys on seurausta kasvukeskusten korkeista asumiskustannuksista ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen vähäisyydestä. Hallitus ei ole esittänyt konkreettisia toimia tilanteen korjaamiseksi, vaan on samalla heikentänyt muun muassa ARA-tuotantoa ja lakkauttanut valtion asuntorahaston, mikä rajoittaa uusien kohtuuhintaisten asuntojen syntymistä.

Asuntopolitiikan epäonnistumiset ovat näin ollen osaltaan siirtyneet sosiaaliturvamenojen kautta valtion vastuulle, mutta sen sijaan että ongelmaa lähestyttäisiin rakenteellisesti, kohdistetaan leikkaukset suoraan tukea saaviin ihmisiin.

Asumistukien leikkaaminen ilman rakenteellisia ratkaisuja voi pahimmillaan johtaa asunnottomuuden lisääntymiseen. Työssäkäyvät pienituloiset joutuvat leikkausten seurauksena muuttamaan kauemmas työpaikoistaan. Tämä puolestaan syventää työvoiman kohtaanto-ongelmia, kasvattaa työmatkakustannuksia ja heikentää mahdollisuuksia palautumiseen sekä työ- ja perhe-elämän tasapainoon.

Asumisen epävarmuus voi myös lisätä psyykkistä kuormitusta ja pahentaa mielenterveysongelmia, mikä kasvattaa terveysmenoja entisestään jo valmiiksi kuormittuneessa järjestelmässä. Monilla pienituloisilla ei ole realistisia keinoja vaikuttaa asumismenoihinsa, sillä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi tarjolla.

Keskustelu sosiaaliturvamenojen leikkauksista kaipaakin rehellisyyttä ja kokonaisvaltaisempaa näkökulmaa. Jos tavoitteena on todella vahvistaa julkista taloutta, on tunnustettava, että taloudellinen kestävyys ei synny vain leikkaamalla – vaan myös investoimalla ihmisten hyvinvointiin ja toiminta- sekä työkykyyn.

Terveys ja sairaus muodostavat ryhmän, joka kattaa noin 23 prosenttia sosiaaliturvan kokonaismenoista. Sen sijaan, että menoryhmää tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena, olisi syytä analysoida tarkemmin, mikä osa menoista liittyy väestön ikääntymiseen ja mikä taas työikäisten sairastavuuteen – erityisesti mielenterveysongelmiin, jotka aiheuttavat laajoja ja pitkittyviä kustannuksia.

Panostaminen mielenterveysongelmien ehkäisyyn ja oikea-aikaiseen hoitoon olisi sekä inhimillisesti että kansantaloudellisesti kestävää politiikkaa. Huolestuttavaa on, että hallitus on sosiaaliturvan leikkausten lisäksi heikentänyt terveydenhuollon saavutettavuutta muun muassa pidentämällä hoitotakuuaikoja ja korottamalla asiakasmaksuja. Kustannukset voivat kasvaa pitkällä aikavälillä, jos sairauksia ei hoideta ajoissa ja ihmiset joutuvat siksi turvautumaan raskaampiin erikoisterveydenhuollon palveluihin.

Sosiaaliturvan kestävyyttä ei saavuteta kohdistamalla leikkauksia niihin, joilla on jo ennestään heikoimmat mahdollisuudet vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Tarvitaan laajempaa ymmärrystä siitä, miksi osa väestöstä jää pitkäaikaistyöttömäksi tai syrjäytyy työelämästä kokonaan. Sen pohjalta on etsittävä ratkaisuja, jotka vahvistavat osallisuutta, parantavat terveyttä ja ehkäisevät syrjäytymistä. Hyvinvointia lisäävät toimet eivät ole rasite vaan edellytys kestävälle julkistaloudelle.

Asumisessa olisi ensin luotava toimiva ja kestävä poliittinen ratkaisu kohtuuhintaisen asumisen edistämiseksi ja arvioida vasta sen jälkeen, missä määrin asumistukea voidaan uudistaa.

Nykyinen leikkauspolitiikka lisää eriarvoisuutta, vaikeuttaa työn vastaanottamista ja heikentää työikäisten hyvinvointia. Jos tavoite on aidosti rakentaa kestävää talouspolitiikkaa, tarvitaan suunnanmuutosta, joka nojaa tutkittuun tietoon, vaikutusarvioihin ja inhimilliseen vastuullisuuteen.

Lopulta yhteiskunnan sivistyksen mitta ei ole se, miten se kohtelee vahvimpiaan, vaan se, miten se kohtelee heikoimpiaan silloin, kun resursseja on vähän. Leikkaamalla juuri niiltä, jotka eniten tarvitsevat tukea, emme pelasta taloutta – vaan kadotamme jotain paljon arvokkaampaa: inhimillisyyden suunnan.

Blogin kirjoittaja Egezona Kllokoqi-Bublaku on PAMin sosiaalipoliittinen asiantuntija.

Lähteet:

Kelan sairausvakuutustilasto 2023.

THL sosiaaliturvamenot 2023

Sosiaali- ja terveyspalvelujen talous – THL

Kelan tiedote 12.2.2024 Nuoren elo -kurssi

Avainsanat:

politiikka toimeentulo työttömyysturva

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Lue seuraavaksi

Näytä kaikki

Haku