Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Työnhakijoille uusia velvollisuuksia ja lisää tukea työnhakuun Uutiset 02.05.2022 08:00 Työnhakijoille uusia velvollisuuksia ja lisää tukea työnhakuun Toukokuussa voimaan tuleva uudistus lisää työttömien työnhakijoiden velvollisuuksia hakea työtä. Samalla karenssi lievenee ja työttömille luvataan parempaa palvelua. Kuva: Shutterstock Hallituksen uudistuksen eli niin kutsutun pohjoismaisen työvoimapalvelumallin tavoitteena on nopeuttaa työttömäksi jääneen työllistymistä uuteen työhön. Tavoitteeseen pyritään lisäämällä työttömien henkilökohtaista palvelua, mutta myös velvollisuudella hakea vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa. Työnhaun alkuvaiheessa tapaamisia on kahden viikon välein. Hallitus perustelee tiheitä tapaamisia sillä, että työnhakijoiden säännöllinen kohtaaminen, aktiivinen työnvälitys ja työnhaun seuranta lyhentävät tutkimusten mukaan työttömyyden kestoa. PAMin tutkimuspäällikkö Antti Veirton mielestä on hyvä, että heti työttömyyden alussa työnhakijoille tarjotaan tukea ja palvelua. Alkuhaastattelussa olisi kuitenkin syytä arvioida yksilöllisesti, kuinka tiheästi jatkossa on tarpeen tavata. ”Paljon riippuu tietenkin siitä, minkälainen vuorovaikutus tapaamisissa on. Jos tapaamiset ovat tsemppaavia ja niissä saa asiantuntevaa apua siihen, mitä, mistä ja miten töitä kannattaisi lähteä hakemaan, niin mikäpä siinä. Mutta huolta on kyllä siitä, riittääkö hallituksen varaama lisärahoitus palvelujen järjestämiseen.” Avainsanat: lainsäädäntö työttömyys Jaa Lue seuraavaksi Uutiset lainsäädäntö politiikka Lakialoite järjestökanteesta tyssäsi eduskunnassa 30.11.2023 Uutiset lainsäädäntö politiikka työtaistelu ”Olemme valmiita kovempiin toimenpiteisiin niin kauan, että hallituksen politiikka on myös työntekijöiden kannalta reilua” 29.11.2023 Tiedotteet lainsäädäntö politiikka työtaistelu Rönni-Sällinen ihmettelee, onko askel loppuun asti harkittu – Orpo-Purran hallitus taktikoi perusoikeuksia koskevalla lainsäädännöllä 21.11.2023 Näytä kaikki
Uutiset lainsäädäntö politiikka työtaistelu ”Olemme valmiita kovempiin toimenpiteisiin niin kauan, että hallituksen politiikka on myös työntekijöiden kannalta reilua” 29.11.2023
Tiedotteet lainsäädäntö politiikka työtaistelu Rönni-Sällinen ihmettelee, onko askel loppuun asti harkittu – Orpo-Purran hallitus taktikoi perusoikeuksia koskevalla lainsäädännöllä 21.11.2023