Hyppää sisältöön
Artikkelit

11.07.2023 13:30

Työttömille on luvassa kylmää kyytiä

Hallitus tavoittelee lukuisilla työttömyysturvan leikkauksilla työllisyyden kasvua, mutta PAMin asiantuntijan mukaan työllisyysvaikutuksista ei ole riittävästi tutkimustietoa.

Työttömyysturvaan on tulossa monenlaisia leikkauksia, jos tuoreen hallitusohjelman kirjaukset toteutuvat. Kovimmin leikkaukset kurittavat pienipalkkaisia epätyypillisissä työsuhteissa työskennelleitä, sanoo Palvelualojen ammattiliitto PAMin tutkimuspäällikkö Antti Veirto.

Leikkauksilla hallitus hakee työllisyyden kasvua ja säästöjä etuusmenoista. Veirto huomauttaa, että tutkimustietoa erilaisten työttömyysturvan muutosten vaikutuksista työllisyyteen ei ole riittävästi.

Ansiosidonnainen työttömyysturva laskee portaittain

Ehkä eniten puhetta on riittänyt ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamisesta. Hallitus kaavailee, että kahdeksan viikon työttömyyden jälkeen tuki laskee 80 prosenttiin alkuperäisestä ja 34 viikon jälkeen 75 prosenttiin.

Veirton mukaan porrastaminen tarkoittaa monille pienipalkkaisille sitä, että heidän ansioturvansa kesto lyhenee, sillä työttömyysturva voi tippua peruspäivärahan tasolle jo kahdeksan viikon työttömyyden jälkeen.

Peruspäiväraha on nyt 37,21 euroa päivältä.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehdot kiristyvät

Nykyisin työtön on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyystukeen, jos hän on ollut työssä edeltävän puolen vuoden ajan. Hallitus haluaa pidentää ehtoa vuoteen. Jatkossa palkkatuettu työ ei kartuttaisi työssäoloehtoa.

Hallitus aikoo myös euroistaa työssäoloehdon. Se tarkoittaa sitä, että ansiosidonnaisen päivärahan saaminen sidottaisiin ansaittuun palkkaan eikä työtuntien määrään.

– Kiristykset tarkoittavat sitä, että osa epätyypillisessä työsuhteessa ollut jäisi pelkän työmarkkinatuen varaan, Veirto selittää.

Työttömyysturvan suojaosa poistuu

Tällä hetkellä työtön voi tienata kuussa 300 euroa ilman, että se vaikuttaa hänen työttömyysturvaansa. Tämä suojaosa on tarkoitus poistaa. Hallituksen tavoitteena on ohjata näin ihmisiä osa-aikatyöstä kokoaikatyöhön.

– Tavoite tuntuu kummalliselta, sillä Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan yli 100 000 osa-aikatyötä tekevää ihmistä, jotka nimenomaan haluaisivat kokoaikatyöhön. Kaikille halukkaille ei siis yksinkertaisesti ole kokoaikatyötä tarjolla, Veirto ihmettelee.

PAM on aiemmin esittänyt työsopimuslakiin muutosta, jonka mukaan osa-aikatyölle pitäisi osoittaa aina perusteet. Tämä kannustaisi työnantajia tarjoamaan kokoaikatyötä.

Lapsikorotusten poisto iskee etenkin pienipalkkaisiin perheisiin

Hallitus aikoo kannustaa ihmisiä työntekoon poistamalla työttömyysturvan lapsikorotukset. Nykyisin korotus on yhdestä lapsesta 7,01 euroa päivässä, kahdesta 10,29 ja kolmesta tai useammasta lapsesta 13,26 euroa päivässä.

– Jos miettii osa-aikatyössä olevaa soviteltua päivärahaa saavaa yksinhuoltajaa korkeiden kustannusten Helsingissä, niin tämä leikkaus tulee olemaan karmea, Veirto sanoo.

Sosiaalietuuksien indeksikorotuksia jäädytetään

Hallitusohjelman liitteistä selviää, että leikkauksia on tiedossa myös moniin muihin sosiaalietuuksiin. Muun muassa toimeentulotuen, asumistuen ja työttömyysturvamenojen indeksikorotukset jäädytetään.

– Tämäkin heikentää etuuksia saavien ihmisten toimeentuloa varsinkin, jos inflaatio jyllää, Veirto huokaa.

Haku