Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Kotkassa kohdataan yhdenvertaisina Artikkelit 20.05.2026 09:05 Kotkassa kohdataan yhdenvertaisina Kotkan Kohtaamisten keittiössä ruoka on vain alku sille, mikä ihmiset todella tuo yhteen: kohtaamisille, yhdessä tekemiselle ja yhteisöön kuulumisen tunteelle. PAM palkitsi toiminnan Yhdessä parempaa -tunnustuksella, sillä siellä jokainen voi osallistua omalla tavallaan ja löytää ympärilleen oman laumansa. Anne Setälä ja Hannah Honkanen uskovat, että yhteinen tekeminen näkyy myös kaupungin ilmapiirissä – pienet kohtaamiset tekevät arjesta lämpimämpää Kohtaamisten keittiössä Kotkassa puheensorina täyttää huoneen ja keittiössä käy kuhina. Perällä pelataan biljardia, ja joku rohkea on tarttunut pianon ääreen tapailemaan säveliä. Hetken kuluttua huoneessa kaikaa Emma-valssi. Tänne tullaan tapaamaan muita ihmisiä ja osallistumaan yhteiselle aterialle. Ihmisiä käy kaikista yhteiskuntaluokista. Osallisuuskoordinaattori Inka Setälälle tämä työ on kuin tehty. Hän kuplii ja pirskahtelee päästessään kertomaan paikan toiminnasta. Hän on aiemmin toiminut keittiöalalla, tapahtumatuotannossa ja tehnyt paljon vapaaehtoistyötä. Hänellä on kyky lukea ihmisiä ja tarjota jokaiselle juuri sitä tehtävää, jossa tämä olisi hyvä. Toiminnan ytimessä on mahdollisuus osallistua – jokainen voi olla mukana omien voimavarojensa mukaan. – Jokaiselle pyritään löytämään oma tapa osallistua. Tehtävä voi olla esimerkiksi tulijoiden tervehtiminen ovella, keittiössä avustaminen tai vaikkapa servettien taittelu. Ruoka on yhteisen tekemisen sivutuote, Setälä kuvailee. Yhteiselle aterialle osallistuminen tuo rytmiä arkeen ja antaa mahdollisuuden tehdä jotain muiden hyväksi. Kouluilta, kaupoista ja kahviloista saadusta ruoasta koostetaan keittiössä ateriakokonaisuus. Setälä korostaa, että toiminnan ajatuksena ei ole tarjota ruoka-apua, vaan tavata muita ihmisiä ja tehdä yhdessä. Juuri osallisuus, yhdessä tekeminen ja oleminen, teki vaikutuksen PAMiin, kun se päätti antaa Kohtaamisten keittiölle Yhdessä parempaa -tunnustuspalkinnon. – Osallisuus vie pidemmälle kuin pelkkä ruoka-apu. Uskon, että tästä saadaan aikaan jotain pysyvää, PAMin toiminnanjohtaja Heidi Lehikoinen sanoo. Lehikoinen on vakuuttunut siitä, että juuri tällainen paikka voi luoda muutosta. Kun yksilö kokee kuuluvansa porukkaan, osallistuu, se heijastuu yhteisöön ja jopa koko yhteiskuntaan. Jos tällaisia paikkoja olisi ympäri Suomen, olisi koko yhteiskunnassa enemmän uskoa tulevaisuuteen ja ihmisillä olisi itseluottamusta tarttua toimeen. Konsepti olisi jo valmiina. Oma lauma tekee elämästä parempaa Toimintaa järjestävä raittiusseura Raittiuden Ystävät valitsi Kotkan pilottikohteeksi, sillä paikkakunnan tunnusluvut näyttivät huono-osaisuuden ja syrjäytymisriskin olevan täällä merkittävää. Tällaiselle paikalle ja toiminnalle oli tarve. Lisäksi tarvittiin paikka, jossa on suuri tila ja laitoskeittiö. Toimintansa lakkauttanut Toivo Pekkasen koulu Kotkan keskustassa täytti nämä vaatimukset. Rakennuksessa toimii useita eri toimijoita: taidetila, kutomo, kierrätyspaja sekä nuorisoteatterin harjoitustilat. Yhteisöllinen toiminta on talossa kokonaisvaltaista. Raittiuden Ystävät mittaa säännöllisesti toimintaa kyselytutkimuksin. Ne kertovat, että hyvän kierre on päässyt alkuun. Arkeen on tullut enemmän lämpöä ja yhteisöllisyyttä. – Ihmiset ovat kokeneet, että kaduillakin moikkaillaan enemmän ja koko kaupungin ilmapiiri on muuttunut positiivisemmaksi, sanoo Raittiuden Ystävien toiminnanjohtaja Hannah Honkanen. Toimintaan kuuluu, että jokainen saa osallistua, vaikka edes pienen hetken. Honkanen kertoo kyselytutkimuksista ilmenneen, että moni muualta kotoisin oleva on kuvaillut paikkaa niin että ensimmäisen kerran Suomessa olemisensa aikana kokee kuuluvansa johonkin yhteisöön. Kohtaamisten Keittiön ensimmäinen tapahtuma oli yhteisöllinen jouluaatto vuonna 2023. Maali oli tuskin ehtinyt kuivua seinissä, eikä paikkaa ollut mainostettu missään. Sana kulki silti, ja 80 ihmistä päätti viettää aattonsa täällä toisten seurassa. Viikoittain paikalla käy jo yli 800 henkilöä, mikä kertoo siitä, että monella ihmisellä on kohtaamisten kokoinen aukko elämässään. Kun toiminnan alkaessa Setälä otti yhteyttä terveystarkastajaan, hän sai heti vihreää valoa. Ammattiliitto on olemassa vapaaehtoisten ansiosta Aulaan on varattu tila, jossa eri yhdistykset pääsevät esittelemään toimintaansa ja niistä kiinnostuneet ihmiset pääsevät matalalla kynnyksellä juttelemaan. Vieraana voi olla vaikkapa turvakotiyhdistys, terveysjärjestö tai urheiluseura. Luottamushenkilö ja Kotkan ammattiosaston puheenjohtaja Lea Ikonen on havainnut, että kohtaamiset suomalaisten kanssa olisivat kultaakin kalliimpia ulkomaalaisille siivoojille. Kun jotain kieltä puhuvia on enemmän kuin yksi, he herkästi vetäytyvät omaan ryhmäänsä, missä ymmärtävät toistensa kieltä. – Heidän suomalaiset miehensä ovat kehottaneet liittymään ammattiliittoon, joten he liittyvät, mutta silti on hankalaa saada heitä tulemaan suomalaisten työntekijöiden joukkoon ja avautumaan, Ikonen pohtii. PAM voisi tavoittaa keittiössä käyviä kansainvälisiä opiskelijoita, jotka usein tekevät palvelualan töitä opintojen ohessa. He eivät välttämättä edes tiedä, mitä ammattiliitto tarkoittaa. Keittiön toiminnassa oppii suomea, ja se on myös hyvä väylä palvelualan töihin, etenkin kun toiminnan ohessa voi suorittaa hygieniapassin. Heidi Lehikoinen näkee PAMissa ja Kohtaamisten keittiössä paljon samaa: molemmissa on valtava määrä vapaaehtoisia, jotka käyttävät aikaansa yhteisen hyvän eteen. Myös PAMissa kehitetään jatkuvasti osallisuuden ilmapiiriä. Se on liiton toiminnan peruslähtökohta. – Koko homma perustuu siihen, että ihmiset antavat aikaansa ja haluavat olla osa jotain suurempaa. Liiton toimihenkilöiden tehtävä on tukea ja kannustaa osallisuuteen, uskoa ihmiseen, sanoa että kyllä sinä osaat ja auttaa onnistumaan. Ilman osastoja ja tuhansia vapaaehtoisia ei olisi liittoa, Lehikoinen summaa. Kohtaamisten keittiö Kohtaamisten keittiö sai PAMilta Yhdessä parempaa -tunnustuspalkinnon. Kohtaamisten keittiö on sosiaalinen innovaatio, jossa ihmiset pääsevät tapaamaan muita ja osallistumaan yhteiseen toimintaan. Ruokailun raaka-aineet tulevat kouluilta, kaupoista, leipomoilta ja kahviloista. Toiminta toteutetaan terveysturvallisesti viranomaisten ohjeiden mukaan. Toimitaa rahoittaa STEA Raittiuden Ystävien kautta, lisäksi Kotkan kaupunki sekä hyvinvointialue ovat mukana yhteistyössä. Teksti: Elina TalvioKuva: Tero Talvio Avainsanat: tasa-arvo yhdenvertaisuus Mitä pidit tästä sisällöstä? LinkedInKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Statement HE 80/2026 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 12.5.2026 Statement HE 39/2026 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta. Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 20.4.2026 Artikkelit tasa-arvo Nuoret naiset näkyviin 2.4.2026 Näytä kaikki
Statement HE 80/2026 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 12.5.2026
Statement HE 39/2026 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain muuttamisesta. Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 20.4.2026