Kunpa voisin olla kahdessa paikassa samaan aikaan 

Kurkkaus kalenteriin: milloin olikaan arkivapaita tulossa? Saisikohan lapsen lääkärikäynnin sovittua jollekin niistä, ettei tarvitsisi lyhentää työpäivää? Tai ehkä työkaveri pystyisi vaihtamaan vuoroa? 

Tällainen aikataulupalapeli on osa luottamusmies Aile Colleyn arkea. Hän työskentelee kokopäiväisesti myyjänä ruokakaupassa ja huolehtii lähivanhempana erityistarpeisen 12-vuotiaan poikansa asioista. 

Pojalla on neuropsykiatrista oireilua, johon kuuluu käyttäytymisen haasteita. Perhe on vuosien mittaan saanut monenlaisia sosiaali- ja perhepalveluja. 

– Hirveän paljon on kalenterin katsomista ja suunnittelua, Aile sanoo. 

Tuleeko ansionmenetyksiä? 

Työntekijällä on lain mukaan oikeus olla pois töistä pakottavista perhesyistä tai saada omaishoitovapaata korkeintaan viisi työpäivää kalenterivuodessa. Usein tuo aika on kuitenkin palkatonta. 

Erityislapsen vanhempi joutuu päivisin hoitamaan lapsensa sote-käyntejä ja palavereita. Joskus opettaja voi myös soittaa kesken päivän ja pyytää hakemaan lapsen heti kotiin.  

Aile on tällaisissa tilanteissa saanut sovittua esimiehensä kanssa, että korvaa tekemättä jääneet tunnit myöhemmin. 

Ailen töissä ei ole mahdollista lähteä asioille kesken päivän ja palata sen jälkeen takaisin vuoroon. Siksi hän on sumplinut esimerkiksi lapsen terapioita heti aikaisten aamuvuorojensa jälkeisille iltapäiville. 

– Olen ollut onnekas, kun en ole joutunut pitämään palkattomia vapaita. Asiat on saatu järjestymään tavalla tai toisella. 

Työyhteisössä on muitakin erityislapsen vanhempia, joilta Aile saa vertaistukea. 

– Me olemme yksi iso perhe. 

Aile toivoo työpaikoille niin avointa ilmapiiriä, että erityislapsen vanhempi uskaltaisi kertoa tarvitsemistaan joustoista heti työhaastattelussa. 

– Asia tulee kuitenkin jossain vaiheessa esiin. 

Jousto johti sotkuun 

Susannan tyypillinen aamu alkaa väsymyksellä. 8-vuotias Olavi ja 5-vuotias Aliisa ovat taas nukkuneet katkonaisesti. Aamutoimet ovat yhtä kaaosta, koska lapset ovat vakavan sairautensa vuoksi ylivilkkaita ja tarvitsevat apua kaikessa. 

Päivittäistavarakaupassa työskentelevän Susannan molemmilla lapsilla on harvinainen hermoston rappeumasairaus, joka johtaa vammautumiseen ja lopulta kuolemaan. He eivät esiinny oikeilla nimillään, koska Susanna ei halua vaarantaa lastensa yksityisyyttä tai omaa asemaansa työpaikalla. 

Susanna tekee osa-aikatyötä ja toimii lastensa omaishoitajana. Vuorotyötä tekevä puoliso saa nykyisin tehdä pelkkää aamuvuoroa. 

Susannakin sai joustoa työaikoihinsa, kun esikoisen diagnoosi selvisi. Kohta työnantaja kuitenkin halusi palata entiseen. 

– Minulle sanottiin, että jouston oli tarkoitus olla vain hetkellinen, että saan asioita järjesteltyä. Mutta eihän meidän tilanteessamme pysty tätä asiaa mitenkään ”järjestelemään”.  

Kyse ei ole mukavuudenhalusta 

PAMin pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun tukemana Susanna perusteli työnantajalleen, miksi ei pysty tekemään aikaisia aamuja tai iltavuoroja. 

Hän kärsii kroonisesta univajeesta, minkä päälle tulee jatkuva henkinen kuormitus. Karkailuun taipuvaisia ja kognitiivisilta kyvyiltään ikätasoaan nuorempia lapsia on vahdittava koko ajan. 

Palautumaan ei ehdi edes töiden jälkeen, jos vuoro venyy myöhäiseen iltaan. Ajan mittaan Susannalle on tullut jopa rytmihäiriöitä. 

– Työaikajoustot eivät ole minulle mukavuuskysymys vaan välttämätön keino hallita kokonaiskuormitusta ja säilyttää työkykyni tässä elämäntilanteessa, Susanna painottaa. 

Hän muistutti työnantajaansa myös siitä surullisesta tosiasiasta, että hänellä ja lapsilla ei ole rajattomasti yhteistä aikaa jäljellä. Osa diagnoosin saaneista menehtyy jo teini-iässä. 

– Emme tiedä, mikä lastemme tilanne on muutaman vuoden päästä. Haluan nauttia heidän elämästään täysillä nyt, kun he vielä elävät parasta aikaansa. 

Ratkaisuksi kompromissi 

Työnantaja taipui lopulta poikkeusjärjestelyjen jatkamiseen. Kompromissina päivävuoroja kuitenkin pidennettiin ja myöhennettiin hieman. 

Susanna on huojentunut siitä, että sai luottamushenkilöiltä apua. 

– Muuten minut olisi ajettu ahtaalle. 

Susanna jäi siihen käsitykseen, että työaikaväännön taustalla oli joustoista sovittaessa tapahtunut väärinkäsitys. Myös työnantaja oli pahoillaan tapahtuneesta. 

Kokonaisuudessaan Susanna sanoo työnantajan ymmärtäneen häntä hyvin. 

– Esimies on ollut minun puolellani. Asiani ovat menneet sen verran hyvin kuin ne ovat pystyneet menemään, mutta sekä minun että työnantajan on pitänyt tulla vähän vastaan. 

Työnantaja voi Susannan mielestä parhaiten tukea erityisperheen vanhempaa kuuntelemalla ja tekemällä konkreettisia tekoja. 

– Jos jotain pyydän, otettaisiin asia käsittelyyn ja yritettäisiin ymmärtää, etten minä ole valinnut tätä elämää. 

Raskaassa elämäntilanteessa työssäkäynti on henkireikä. 

– Kun menen töihin, pääsen siellä olemaan lasteni sairauden ulkopuolella. Mieluusti juttelen siellä muista asioista. 

Teksti: Minna Hotokka  

Kuvat: Gettyimages