Hyppää sisältöön
Uutiset

04.01.2024 12:29

Vuonna 2024 hallitus leikkaa sosiaaliturvasta ja pyrkii viemään läpi työehtojen heikennyksiä – tutustu muutoslistaan

Orpon-Purran hallituksen useat leikkaukset työttömyysturvaan ja muuhun sosiaaliturvaan astuivat voimaan vuoden vaihteessa. Myös työehtoja heikennetään vuoden aikana, jos suunnitelmat toteutuvat hallitusohjelman mukaisesti.

Hallitus leikkaa työttömyysturvasta ja muusta sosiaaliturvasta sekä suunnittelee merkittäviä heikennyksiä työehtoihin. Useat hallituksen sosiaaliturvaan toteuttamat leikkaukset tulivat voimaan heti vuoden alussa 1.1.2024. Vuodenvaihteessa työttömyysturvan omavastuupäiviä lisättiin viidestä päivästä seitsemään, ja lomakorvauksen jaksotus siirtää jatkossa työttömyysturvan maksamisen aloittamista.

Lisäksi suurimpaan osaan Kelan maksamista etuuksista jätetään tekemättä indeksikorotukset vuosina 2024–2027, mikä tarkoittaa merkittävää leikkausta etuuksiin tulevina vuosina. Indeksijäädytys vaikuttaa myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan perusosaan.

Syksyllä hallitus pyrkii saamaan voimaan muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastuksen. Porrastus toteutettaisiin leikkaamalla ansiopäivärahaa 20 prosentilla kahden kuukauden työttömyyden jälkeen. Hallitus aikoo lisäksi tuplata työssäoloehdon pituuden.

Huhtikuussa voimaan leikkauksia lapsikorotuksiin ja asumistukeen

Huhtikuun alussa voimaan tulevat muutokset kohdistuvat etenkin osa-aika- ja keikkatyötä tekeviin. Tällöin poistuu sovitellun työttömyysturvan 300 euron suojaosa sekä asumistuen suojaosa. Samaan aikaan tulevat voimaan myös muut asumistuen leikkaukset.

Perheellinen työtön menettää työttömyysturvan lapsikorotukset 1.4.2024 alkaen. Lapsikorotuksen määrä on maaliskuun loppuun asti 130–240 euroa kuukaudessa lasten määrästä riippuen.

Lapsilisiä korotettiin vuoden alusta neljännestä lapsesta alkaen 10 eurolla kuukaudessa. Yksinhuoltajakorotus nousee myös 10 eurolla kuukaudessa. Huhtikuussa alle 3-vuotiaan lapsen lapsilisää korotetaan 26 eurolla kuukaudessa.

Ansiotulojen verotus kevenee hieman – työmatkavähennys heikkenee

Ansiotulojen verotus kevenee hieman: 2 400 euroa kuukaudessa tienaavalla verotus kevenee 210 eurolla vuodessa. Suurin muutos veroasteessa on 12 000 euroa kuukaudessa tienaavilla – näiden henkilöiden verotus kevenee vuodessa 1 800 eurolla.

Työmatkakulujen omavastuu nousee 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois. Pitkiä työmatkoja ajavilla vaikuttaa lisäksi matkakuluvähennyksen enimmäismäärän lasku 8 400 eurosta 7 000 euroon.

Työlainsäädännön muutoksia suunnitellaan

Vuoden alusta ei tullut muutoksia työlainsäädäntöön. Orpon-Purran hallitus kuitenkin pyrkii saamaan tulvaisuudessa voimaan useita lakimuutoksia, jotka toteutuessaan heikentäisivät työntekijöiden työehtoja ja asemaa merkittävästi.

Hallitus pyrkii muun muassa rajoittamaan lakko-oikeutta, helpottamaan irtisanomista, asettamaan karenssin ensimmäiselle sairauspoissaolopäivälle, helpottamaan määräaikaisten työsopimusten solmimista sekä lyhentämään lomautuksen varoaikaa. Lakko-oikeutta pyritään rajoittamaan ennen muita työehtojen heikennyksiä.

PAM vastustaa työntekijöiden työehtoihin suunniteltuja yksipuolisia heikennyksiä. PAM on ollut aktiivisesti mukana SAK:n ja sen jäsenliittojen PainavaSyy-toimenpiteissä, joilla heikennyksiä on vastustettu pitkin viime syksyä ja loppuvuotta.

Kattavan muutospaketin mm. työttömyysturvan, sosiaaliturvan, koulutuksen ja verotuksen osalta löydät SAK:n sivuilta.

Teksti: Pauli Unkuri

Haku