Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » PAMilta lisää lakkoilmoituksia PainavaSyy-toimintapäivään 14.12. Tiedotteet 11.12.2023 11:40 PAMilta lisää lakkoilmoituksia PainavaSyy-toimintapäivään 14.12. Palvelualojen ammattiliitto PAM laajentaa PainavaSyy-toimintapäivänä järjestettäviä lakkoja. Kaikkiaan lakoon on julistettu 63 työpaikkaa ja lakkokohteissa lakon alaisissa töissä työskentelee peräti 10 000 työntekijää. PAM täydensi lakkokohteitaan torstaille 14.12. Kaikkiaan lakossa on 63 toimipaikkaa ympäri Suomea. Aiemmin ilmoitettujen Keskon, Inexin ja Lidl:n logistiikka- ja jakelukeskuksien lisäksi lakko koskee nyt myös muun muassa osaa Avarnin junaliikenne- ja junaliikenneasemien vartiointia, Wihurin, Baronan, Tokmannin sekä Transvallin tukkuja- ja logistiikkaa. Lakon piirissä ovat kaikki työntekijät, jotka työskentelevät lakkokohteissa PAMin työehtosopimusten alaisissa töissä. PAMin Painava Syy-toimintapäivän lakot ovat pääsääntöisesti vuorokauden mittaisia poliittisia lakkoja. Mikäli työntekijän työvuoro alkaa lakon aikana, on hän lakossa lakon aikana alkaneen työvuoronsa loppuun asti. Tämän lisäksi PAMin hallitus on päättänyt, että muiden SAK:laisten ammattiliittojen asettamissa lakkokohteissa 14.12. lakkoina järjestettävät työnseisaukset koskevat myös PAMin kiinteistöpalvelualan, matkailu- ravintola- ja vapaa ajan palveluita koskettavien työntekijöiden ja esimiesten sekä vartiointialan työehtosopimuksen alaisia töitä. – Omissa lakkokohteissamme lakon alaisissa töissä työskentelee arviolta 10 000 työntekijää. Tämän lisäksi osallistumisemme lakkoon muiden SAK:laisten liittojen lakkotoimipaikoissa nostaa lakkojen kokonaisvaikutuksen työehtosopimustemme piirissä 15 000 työntekijään, arvioi PAMin järjestöjohtaja Risto Kalliorinne. Lakko ei koske hätätyötä, eikä sellaisia tehtäviä, joissa se vaarantaisi yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja. Avainsanat: lainsäädäntö politiikka työtaistelu Mitä pidit tästä sisällöstä? CompanyKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Statement VN/12247/2026 Osallistu työ- ja elinkeinoministeriön virkapuheenvuoron valmisteluun. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 22.5.2026 Tiedotteet alustatalous lainsäädäntö Jälleen uusi KHO:n päätös ruokalähettien työntekijäasemasta – PAM vaatii Woltin noudattavan tuomioita ja odottaa, että viranomaiset valvovat oikeuden toteutumista 13.5.2026 Statement HE 80/2026 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 12.5.2026 Näytä kaikki
Statement VN/12247/2026 Osallistu työ- ja elinkeinoministeriön virkapuheenvuoron valmisteluun. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 22.5.2026
Tiedotteet alustatalous lainsäädäntö Jälleen uusi KHO:n päätös ruokalähettien työntekijäasemasta – PAM vaatii Woltin noudattavan tuomioita ja odottaa, että viranomaiset valvovat oikeuden toteutumista 13.5.2026
Statement HE 80/2026 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Lausunto eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 12.5.2026