Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Merkittävä ratkaisu Tanskassa: Osa-aikaisille maksettava ylityökorvausta työsopimuksen ylittävistä tunneista Tiedotteet 06.02.2026 14:33 Merkittävä ratkaisu Tanskassa: Osa-aikaisille maksettava ylityökorvausta työsopimuksen ylittävistä tunneista Tanskassa välimiesmenettelyssä on todettu EU:n osa-aikadirektiivin edellyttävän, että osa-aikaisille työntekijöille maksetaan ylityökorvausta työsopimuksen ylittävistä tunneista. Direktiivi sitoo myös Suomea. Palvelualojen ammattiliitto PAM tulee viemään asian oikeuteen, koska Suomessa ministeriö ja työnantajat pakoilevat vastuutaan. Tanskassa kolme korkeimman oikeuden tuomaria on keskiviikkona 4. helmikuuta erityisessä välimiesmenettelyssä päättänyt, että työehtosopimusten määräykset, joiden mukaan osa-aikatyöntekijöille maksetaan normaali tuntipalkka työsopimuksen ylittävästä työstä, ovat osa-aikatyödirektiivin vastaisia. Ratkaisut annettiin kahdessa ammattiliittojen vireille panemassa asiassa, joista yksi koski julkista ja toinen yksityistä sektoria. — Tämä on merkittävä päätös, joka vahvistaa kantamme, että Euroopan unionin tuomioistuimen tulkinta ei koskenut vain Saksaa, kuten työnantajapuoli täällä väittää, vaan on voimassa olevaa oikeutta myös Suomessa. Se tarkoittaa, että työaikalakia ja työehtosopimuksia pitää muuttaa, sanoo PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen. Euroopan unionin tuomioistuin antoi kesällä 2024 päätöksen kahden saksalaisen työntekijän asiassa, jonka mukaan osa-aikaisille työntekijöille pitää maksaa työsopimuksen ylittävästä työstä korotettua palkkaa samalla tavalla kuin kokoaikatyöntekijöille ylityöstä. Päätös perustui osa-aikatyödirektiivin ja samapalkkaisuusdirektiivin tulkintaan. Ministeriö ja työnantajat pakoilevat vastuutaan PAM nosti lisätyöstä maksettavan korvauksen esille työehtosopimusneuvotteluissa vuosi sitten, koska halusi korjata syrjivän käytännön sopimalla. — Ruotsissa asia sovittiin kuntoon työehtosopimusosapuolten kesken. Meillä työnantajaliitot eivät suostuneet edes neuvottelemaan asiasta, saati ratkaisemaan sitä, kertoo Rönni-Sällinen. — EU-tuomioistuimen päätöstä on myös käsitelty työ- ja elinkeinoministeriössä. Jostain syystä ministeriö ei ole ollut erityisen halukas vastaamaan kysymyksiin asian etenemisestä. PAM vie asian oikeuteen Suomessa — Koska syrjivää käytäntö ei nähtävästi muutu hallituksen toimesta tai neuvottelemalla, haemme ratkaisua oikeudesta. Valmistaudumme jättämään kanteen, jolla haemme osa-aikaisille jäsenille korvausta työsopimuksen ylittäneiltä tunneilta, ilmoittaa Rönni-Sällinen. Vastentahtoinen osa-aikatyö ja yrittämisen riskin siirtäminen työntekijöille on yleistä etenkin vähittäiskaupassa ja ravintola-alalla. Näillä aloilla esimerkiksi noin 60 prosenttia uusista työsuhteista on osa-aikaisia. Osa-aikatyön yleistymistä on osaltaan vauhdittanut se, että lisätyön teettäminen osa-aikatyöntekijöillä tulee työnantajalle edullisemmaksi kuin kokoaikatyöntekijän palkkaaminen. Onkin tavallista, että osa-aikatyöntekijä tekee jatkuvasti enemmän tunteja kuin mitä hänen työsopimuksessaan on sovittu. PAMin vuoden 2025 jäsenkyselyssä 64 prosenttia osa-aikaisista vastaajista kertoo, että heille on tarjottu työsopimustunnit ylittäviä lisätunteja. — Korotettu palkka lisätyöstä johtaisi arviomme mukaan siihen, että työsopimustunnit tehtäisiin aidosti työnantajan tarvitsemaan työmäärään. Sen myötä kokoaikatyö lisääntyisi sitä toivovilla. Palvelualojen työntekijöiden toimeentulo-ongelmat johtuvat usein vähäisistä työtunneista. Välimiesmenettelyn ratkaisu koskien teollisuuden työehtosopimusta (tanskaksi) Välimiesmenettelyn ratkaisu koskien julkista sektoria (tanskaksi) Avainsanat: EU osa-aikatyö Mitä pidit tästä sisällöstä? PhoneKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Artikkelit EU jäsenyys lainsäädäntö Miten EU-lainsäädäntö vaikuttaa työelämään – ja miksi sillä on väliä? 2.2.2026 Artikkelit matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt osa-aikatyö työehtosopimus Työskenteletkö osa-aikaisena matkailu- ja ravintola-alalla? Nyt on aika tarkistaa työtunnit 28.1.2026 Tiedotteet osa-aikatyö palkka toimeentulo työhyvinvointi työllisyys työsuhde PAMin jäsentutkimus: Taloushuolet leimaavat palvelualojen työntekijöiden elämää 23.1.2026 Näytä kaikki
Artikkelit EU jäsenyys lainsäädäntö Miten EU-lainsäädäntö vaikuttaa työelämään – ja miksi sillä on väliä? 2.2.2026
Artikkelit matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt osa-aikatyö työehtosopimus Työskenteletkö osa-aikaisena matkailu- ja ravintola-alalla? Nyt on aika tarkistaa työtunnit 28.1.2026
Tiedotteet osa-aikatyö palkka toimeentulo työhyvinvointi työllisyys työsuhde PAMin jäsentutkimus: Taloushuolet leimaavat palvelualojen työntekijöiden elämää 23.1.2026