Hyppää sisältöön
Artikkelit

20.08.2026 13:45

Huvipuiston päätuote on ilo, ja siksi työntekijät pidetään tyytyväisinä

Mukavaan kesätyöpaikkaan on ilo hakea aina uudestaan töihin. Näin moni myös tekee.

Tykkimäen huvipuisto seisoo korkealla Salpausselän harjun päällä. Aikoinaan tähän kohtaan sijoitettiin Ruotsin armeijan tykit, kun Kustaa III sotaretkellään vuonna 1789 halusi voittaa takaisin Uudenkaupungin rauhassa liki 70 vuotta aiemmin menetetyt alueet.

Nyt alueella kaikuvat tykinlaukausten sijaan riemunkiljahdukset. Joka vuosi Tykkimäelle suuntaakin 250 000 asiakasta, ja määrä on kasvamaan päin. Tykkimäellä on tänä vuonna juhlavuosi, kun se täyttää 40 vuotta. Sitä juhlistaakseen Tykkimäki on tarjonnut tänä kesänä kaikille 1986 syntyneille maksuttoman laiterannekkeen.

Yksi kesäkauden 300 työntekijäistä on ensimmäistä kesää Tykkimäellä työskentelevä 16-vuotias Emmiina Nokkanen.

Nuori nainen työntekijä hymyilee tiskin takana nimilappu rinnassa; taustalla ikkuna jossa iloisia sammakko­tarroja.

– Jännitin tosi paljon, miten sopeudun tähän työhön, kun asiakaspalvelu on minulle ihan uusi juttu. Nyt voin sanoa, että ihan turhaan jännitin, Nokkanen kertoo.

Tykkimäen porukan yhteishenki on niin hyvä, että Nokkanen aikoo hakea tänne töihin myös ensi vuonna. Hän arvostaa sitä, että työntekijää ei jätetä yksin, vaan työhön perehdytetään hyvin, ja aina on joku, jolta voi kysyä, jos ei tiedä jotain. Nokkanen sanoo, että työ on opettanut kohtaamaan ihmisiä. Huvipuisto on hänestä siitä mukava työpaikka, että tänne ihmiset tulevat yleensä hyvällä tuulella.

Tykkimäen työntekijöistä noin 60 % on sellaisia, jotka ovat olleet täällä ennenkin. Tänä keväänä hakemuksia tuli yli tuhat, joista 300 sai paikan. Vakituista henkilökuntaa on vähän toistakymmentä. Huvipuistopäällikkö Pilvi Serolan mukaan paikan saamista edistää ajatuksella tehty hakemus ja hyvä asenne työhön.

Huvipuistopäällikkö Pilvi Serola kertoo, että perehdytys alkaa tavallisesti toukokuun alussa ja paikka aukeaa yleisölle pari viikkoa myöhemmin.

– Siinä on paljon haltuun otettavaa, etenkin jos on ensimmäistä kertaa missään töissä. Pitää olla armollinen itselleen, että kaikkea ei tarvitse osata heti. Sen takia meillä on niitä esihenkilöitä, joilta kysyä neuvoa ja apua, Serola muistuttaa.

Tykkimäen huvipuisto on Kymen Seudun Osuuskaupan toimipiste. Aiemmin osuuskauppa pyöritti alueen ruokatarjontaa, mutta osti puiston kokonaan muutama vuosi sitten. Osa huvipuiston työntekijöistä tekee iltoja ja viikonloppuja talvisin muissa toimipisteissä.

”Kun työntekijä viihtyy, se näkyy lopulta kävijämäärissä”

Hymyilevä nuori palvelualan työntekijä tummassa työpaidassa ja pääpannassa pitelee isoa vaaleansinistä hattaraa myyntipisteessä, taustalla ikkuna ja kertakäyttökuppeja.
Aliisa Huovila on kuudetta kesää Tykkimäellä töissä.

Sininen hattarantaimi pyörähtää Aliisa Huovilan käsissä hetkessä suureksi siniseksi sokeripilveksi. Huovilalla on meneillään kuudes kesä Tykkimäellä, ja hän on nykyään kioskien vuoropäällikkö. Hän työskenteli ennen kioskeja kahvilassa, ja oli sielläkin vuoropäällikkönä.

Kahvilassa vuoropäällikkö saattoi vaikuttaa paljonkin paikan tarjottaviin ja niiden asetteluun. Huovilan tekee iloiseksi se, että saa olla osaltaan tarjoamassa asiakkaille elämyksellistä huvipuistopäivää. Hän tekee edelleen vuoroja asiakaspalvelussa ja nauttii siitä.

 – Arkityössä parasta on asiakkaiden kohtaaminen. Juttelen mielelläni työntekijöille päivittäin ja kyselen heidän kuulumisiaan, Huovila sanoo.

Nuori nainen seisoo kaupan hyllyjen edessä, katsoo kameraan ja hymyilee; päässään huivi ja yllään tumma vetoketjullinen työfleece, jossa keltainen KSO-logo.

Tykkimäellä vastuuta toivovat saavat sitä harteilleen melko nopeasti. Kirsti Karén oli kolmena kesänä Tykkimäellä lukion ohessa. Hän sai sieltä ravintolasta töitä ja toisena kesänä oli jo vuoropäällikön roolissa. Lukion päätyttyä oli tarve pidempiaikaiselle työlle, ja hän haki KSO:n sisällä muihin tehtäviin. Nyt hän on vastuuhenkilönä Korian ABC-asemalla.

Neljättä kesää lippukassana Tykkimäellä työskentelevä Susanna Hellgren nostaa myös ykköstekijäksi työilmapiirin, kun kysytään mikä hänet saa hakemaan töihin huvipuistoon aina uudestaan ja uudestaan. Lisäksi hyväntuulisia asiakkaita on ilo palvella. Päälliköt ovat sellaisia, joille puhuessa ei tarvitse miettiä voiko jostain asiasta sanoa.

Hymyilevä nainen silmälasit päässään ja punertavat hiukset löysänä nojaa tiskille asiakaspalveluikkunassa; hänellä on harmaa huppari ja nimilappu.

– Täällä on tosi kivoja työkavereita ja hyvät pomot. Arvostan sitä ihan hirveän paljon, ja sitä että kun täällä on nuoria, heistä pidetään hyvää huolta.

Nokkanen ja Hellgren eivät kumpikaan ole hakeutuneet talvikaudeksi osuuskaupan muihin toimipisteisiin. Nokkasen talvet kuluvat lukion penkillä ja luistelukaukalossa, missä hän luistelee ja valmentaa myös nuorempia luistelijoita. Hellgren lähtee talveksi Rovaniemelle sesonkitöihin.

– Kovasti olen hakenut kaikenlaisia töitä, mutta ei oikein tärppää. Olen liian vanha ja ties mitä, Hellgren pohtii.

Hellgrenin edustama keski-ikäisten naisten ryhmä on juuri sellainen, jota harvoin kutsutaan edes haastatteluun. Sesonkityöt ovat toisaalta elämäntapa, toisaalta se työ, mitä hän on saanut ja silloin täytyy tehdä niitä töitä, joita saa.

Huvipuistopäällikkö Serola nostaa esiin sen seikan, että jokaisella työntekijällä on myös oma vastuu työilmapiiristä. Työpaikalla ollaan töissä, ja kaikkien meidän tulisi käyttäytyä sen mukaan, että asiakkailla ja työkavereilla on mukava olla. Esihenkilöiden tulee olla helposti lähestyttäviä, jotta pienet kitkat voidaan selvittää mahdollisimman pian. Vaikka murhe koskisi vapaa-aikaa, mutta heijastuu työhön, siitäkin voi tulla juttelemaan.

– Huvipuiston päätuote on ilo. Kun työntekijä viihtyy, se näkyy asiakaskohtaamisissa ja lopulta kävijämäärissä, Serola summaa.

Työehtosopimus turvaa huvipuistojen työntekijöiden palkan

TES on joukkovoiman tulos. Järjestäytyminen turvaa vähimmäistyöehdot kaikille.

Tykkimäen luottamusmies Marko Pyy sinisessä t-paidassa hymyilee ja katsoo kameraan istuen puistopenkillä.

Marko Pyy on ollut matkailu- ja ravintola-alan pääluottamusmiehenä yli 20 vuotta. Hän hoitaa oman toimen ohessa myös Tykkimäen luottamusmiehen virkaa. Pyyn huolenaiheena ei niinkään ole työpaikan hyvät olot vaan järjestäytymisasteen lasku.

Tykkimäen työntekijät ovat pääasiassa nuoria, jotka eivät välttämättä ole vielä valmistuneet mihinkään ammattiin ja eivät ole miettineet liittoasioita, jolloin järjestäytyminen jää vähäiseksi. Toki sekin, että asiat sujuvat mallikkaasti, vaikuttaa siihen, että omien etujen ajamiseen joukkovoimalla ei ole samanlaista tarvetta.

Pyy harmittelee monella olevan vähän sellainen ajatus, että liittyy sitten, jos tulee jotain murheita. Jos jokainen ajattelisi niin, alalla ei olisi työehtosopimusta.

– Olen koettanut tuoda esiin, mitä eroa on lailla ja työehtosopimuksella. En usko, että kukaan pystyy tuosta noin vaan neuvottelemaan hyvät työehdot itselleen, kun se ei ole liittojenkaan kesken helppoa.

Liitto neuvottelee esimerkiksi minimipalkat ja palkankorotukset. Laki määrittää, että viikossa on oltava yksi vapaapäivä, työehtosopimuksella se on saatu kahteen.

Luottamusmies on työpaikalla sitä varten, että häneltä voi kysyä, jos työehtosopimuksesta on jotain kysyttävää.

PAMin neuvottelemista työehtosopimuksista valtaosa on yleissitovia, niin myös huvipuistotyöntekijöiden TES.

Työehtosopimuksen yleissitovuus tarkoittaa sitä, että kaikkien työnantajien on noudatettava työehtosopimusta, kuuluivatpa ne työnantajaliittoon tai eivät. Yleissitovan työehtosopimuksen ollessa voimassa vähimmäispalkat ja työsuhteen säännöt koskevat kaikkia saman alan työntekijöitä.

Kuvitellaan, että nuori menee töihin pieneen kahvilaan ja sopii työnantajan kanssa vain 5 euron tuntipalkasta. Koska majoitus- ja ravitsemisalan TES on yleissitova, omistajan on silti pakko maksaa vähintään sopimuksen mukaista minimipalkkaa. Hän ei voi maksaa esimerkiksi vain 5 euroa tunnilta.

Jos työehtosopimus ei olisi ylessitova, liittojen välillä sovittu työehtosopimus koskisi vain niitä yrityksiä, jotka kuuluvat työnantajaliittoon, ja liittoon kuulumattomissa yrityksissä olisi aivan laillista maksaa 5 euron tuntipalkkaa.

– Palveluala on sellainen, että jos siellä ei olisi liitto pitämässä puolia, en tiedä miten kävisi, Pyy miettii.

Teksti: Elina Talvio
Kuvat: Eero Talvio

Mitä pidit tästä sisällöstä?

Haku