Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Osa-aikatyölle rajat Uutiset 24.02.2023 07:54 Osa-aikatyölle rajat Merkittäviä taloudellisia huolia kokeneiden osuus PAMin jäsenistä on kasvanut. Myös osa-aikatyötä tekevien osuus on kasvanut. PAM haluaa, että osa-aikatyön teettämiselle määriteltäisiin lainsäädäntöön hyväksyttävät syyt. PAMin jäsenista 26% koki joulukuussa merkittäviä taloudellisia huolia jäsenkyselyn mukaan. Vuonna 2011 merkittävät huolet vaivasivat 19%. Samassa ajassa myös osa-aikaisten osuus on kasvanut merkittävästi, noin 10 prosenttiyksiköllä. Nyt osa-aikaista työtä tekee 39% jäsenistä, kun 11 vuotta aiemmin osuus oli 30 prosenttia. Tänä keväänä PAM neuvottelee työnantajaliittojen kanssa palkoista ja muista työehdoista lähes kaikilla aloilla. Toimeentulo ei kuitenkaan ole kiinni yksin tuntipalkasta. Palvelualojen työntekijöillä pienien tulojen taustalla on osa-aikatyö, liian vähäiset tunnit. Määräaikaisten työsuhteiden tekoa rajataan laeilla, mutta osa-aikaisia töitä ei. PAM haluaa asiaan muutoksen. Muutoksen mahdollisuudesta päätetään eduskuntavaaleissa. Kansa kannattaa Työsuhteiden on oltava lähtökohtaisesti kokoaikaisia ja vakituisia, linjataan myös SAK:n ja sen jäsenliittojen Vaalistaja -kampanjassa. Ilman pätevää syytä ihmistä ei saisi pitää roikkumassa osa-aikaisena! Eri asia on, jos työntekijä sitä itse haluaa. Näin ajattelee iso enemmistö työssäkäyvistä suomalaisistakin. Pam teetti joulukuussa 2021 kyselyn Kantar TNS:ssa työikäisille suomalaisille. Sen mukaan 72 prosenttia suomalaisista oli täysin tai melkein samaa mieltä siitä, että osa-aikatyön teettämiselle pitäisi lainsäädännöllä määritellä selkeät perusteet. Pari kuukautta sitten PAM kysyi asiasta pehmeämmin: ”Mielestäni osa-aikatyön tarjoamiseen pitäisi olla aina peruste, jotta molemmat osapuolet ovat tietoisia, miksi työ on osa-aikaista. Syy voi olla työntekijän oma toive.” Tuon väitteen kanssa melkein tai täysin samaa mieltä oli peräti 85 prosenttia työikäisistä suomalaisista. Eduskunta päättää Suomessa laeista hallituksen esityksestä. Vaalistaja on kysynyt puolueiden kantoja asioihin, jotka vaikuttavat siihen, tuleeko työntekijä toimeen palkallaan. Tutustu sinäkin, mitä mieltä puolueet ovat! Avainsanat: lainsäädäntö toimeentulo työajat Mitä pidit tästä sisällöstä? InstagramKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Artikkelit EU jäsenyys lainsäädäntö Miten EU-lainsäädäntö vaikuttaa työelämään – ja miksi sillä on väliä? 2.2.2026 Tiedotteet osa-aikatyö palkka toimeentulo työhyvinvointi työllisyys työsuhde PAMin jäsentutkimus: Taloushuolet leimaavat palvelualojen työntekijöiden elämää 23.1.2026 Tutkimus PAMin jäsenkysely 2025 22.1.2026 Näytä kaikki
Artikkelit EU jäsenyys lainsäädäntö Miten EU-lainsäädäntö vaikuttaa työelämään – ja miksi sillä on väliä? 2.2.2026
Tiedotteet osa-aikatyö palkka toimeentulo työhyvinvointi työllisyys työsuhde PAMin jäsentutkimus: Taloushuolet leimaavat palvelualojen työntekijöiden elämää 23.1.2026