Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » PAM mukana Ei julmia leikkauksia -mielenilmaisussa 12.10. Eduskuntatalolla Uutiset 10.10.2023 14:31 PAM mukana Ei julmia leikkauksia -mielenilmaisussa 12.10. Eduskuntatalolla Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys Tatsi järjestää torstaina 12.10.2023 kello 11–14 mielenilmauksen Helsingissä Eduskuntatalon edustalla. PAM rohkaisee tukemaan mielenilmausta ja tulemaan paikalle. PAMin aluepäällikkö Johanna Sparf kertoo, että aiotut työttömyysturvaleikkaukset ovat saaneet monet pamilaiset närkästymään.”Me emme hyväksy leikkauksia, jotka kohdistuvat haavoittuvassa asemassa oleviin, kuten työttömiin tai osa-aikatyöntekijöihin. Siksi me pamilaisetkin olemme mukana torstaina Eduskuntatalolla kertomassa alamme työntekijöiden ja työttömien näkemyksiä”, Sparf toteaa. Orpon-Purran hallituksen työttömyysturvaleikkaukset kohdistuvat kohtuuttomalla tavalla moniin palvelualojen työntekijöihin − heidän perheisiinsä ja lapsiinsa. Hallituksen aikeissa on heikentää ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja työttömyysturvajärjestelmään monin eri tavoin. Leikkauskohteena on esimerkiksi monille osa-aikatyötä tekeville tärkeä niin kutsuttu työttömyysturvan 300 euron suojaosa, joka on mahdollistanut osa-aikaisen ja keikkatyön vastaanottamista. Palvelualoilla osa-aikaiset työsuhteet ovat yleisiä ja osa-aikaisuus on usein vastentahtoista, työhaluista huolimatta täysiä työtunteja ei ole tarjolla. Nyt tekeillä olevat muutokset heikentävät osa-aikatyöntekijöiden toimeentuloa. ”Työllisyys ja työn vastaanottaminen ei leikkaustoimilla lisäänny, vaan työsuhteiden ja toimeentulon epävarmuus entisestään kasvaa. Siksi on kohtuutonta, että näitä leikkauksia suunnitellaan”, Sparf toteaa. Ei julmia leikkauksia -mielenilmaus 12.10. Mielenilmaisussa vastustetaan hallituksen työttömyysturvan leikkauksia, jotka kohdistuvat työttömiin, osatyökykyisiin sekä epävarmoissa osa-aikaisissa työsuhteissa oleviin. Aika: Torstai 12.10.2023 klo 11‒14Paikka: Eduskuntatalon edusta, Mannerheimintie 30, Helsinki Mielenilmaus on Tatsi ry:n järjestämä. PAM on vahvasti mielenilmaisussa mukana yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Mielenilmauksen Facebook-tapahtuma EI hallituksen leikkauksille! Hallitusohjelma sisältää lukuisia leikkauksia ja heikennyksiä, jotka osuvat palvelualojen työntekijöihin ja työttömiin. Hallitusohjelman peruslinja on epäoikeudenmukainen: toimeenpiteet kohdistuvat yksipuolisesti pienituloisiin ja pääasiassa naisiin. Me emme hyväksy tätä, meillä on #PainavaSyy toimia. Avainsanat: lainsäädäntö toimeentulo työttömyysturva Mitä pidit tästä sisällöstä? EmailKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Uutiset lainsäädäntö matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt työsuhde Orpon-Purran hallituksen pätkätyölaki astui voimaan – matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluissa työehtosopimukset suojaavat heikennyksiltä 2.6.2026 Uutiset jäsenyys PAMin hallinto toimeentulo PAM valtuuston päätöslausuma: Palvelualojen työntekijä, pidä puolesi! Nyt on aika määrätä suunta tulevaisuuden Suomelle 28.5.2026 Statement VN/14215/2025 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle apteekkitoiminnan kehittämistä koskevaksi lainsäädännöksi. Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle. 27.5.2026 Näytä kaikki
Uutiset lainsäädäntö matkailu- ja ravintola-ala matkailu- ja ravintola-alan esihenkilöt työsuhde Orpon-Purran hallituksen pätkätyölaki astui voimaan – matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluissa työehtosopimukset suojaavat heikennyksiltä 2.6.2026
Uutiset jäsenyys PAMin hallinto toimeentulo PAM valtuuston päätöslausuma: Palvelualojen työntekijä, pidä puolesi! Nyt on aika määrätä suunta tulevaisuuden Suomelle 28.5.2026
Statement VN/14215/2025 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle apteekkitoiminnan kehittämistä koskevaksi lainsäädännöksi. Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle. 27.5.2026