Hyppää sisältöön
Artikkelit

19.02.2024 13:52

Ruokalähetit osoittivat järjestäytymisen merkityksen

Aktiivisten lähettien matka Jyväskylästä vei ammattiosaston perustamisen kautta neuvottelupöytään Woltin kanssa.

Alustatyö eli digitaalisten alustojen välityksellä tehtävä työ on yleistynyt vauhdilla. Tunnetuimpia alustatalouden yrityksiä Suomessa ovat lähettipalveluita tarjoava Wolt sekä kyytipalveluja tarjoava Uber.

Yleistymisestä huolimatta työntekijöiden asema on säilynyt heikkona. Alustatyötä tehdään monesti työsuhteen sijaan itsenäisinä yrittäjinä ilman työehtosopimuksen ja työlainsäädännön tuomaa turvaa. Tällöin puuttuvat kaikki työn perusoikeudet: työajat, vuosilomat, sairauslomat, vähimmäispalkat, lisät ja niin edelleen.

Suomessa työskentelee Woltin kautta tuhansia ruokalähettejä ilman yhdessä sovittuja työehtoja. Vuoden 2023 alussa lähetit aktivoituivat Jyväskylässä, kun Wolt muutti palkkiomalliaan. Lähetit huomasivat tulojensa laskevan huomattavasti, kertoo PAM Couriers Finland -ammattiosaston puheenjohtaja Papy Nkunda.

– Perustimme ryhmän ja kävimme keskusteluja Woltin ja poliitikkojen kanssa sekä otimme yhteyttä mediaan, mutta asiamme ei edistynyt. Sitten kuulimme PAMista, jonka jälkeen tapasimme toimitsijoiden kanssa. Sen jälkeen asiat etenivät ja liityimme PAMiin. Nkunda on tyytyväinen, että lähetit otettiin mukaan PAMiin, vaikka kyseessä on uusi asia myös liitolle. PAM Couriers Finland hyväksyttiin ammattiosastoksi viime vuoden huhtikuussa.

Jyväskylästä ruohonjuuritasolta lähtenyt liike oli kasvanut valtakunnalliseksi ammattiosastoksi.

Lähettien kuuleminen on tärkeää

Ammattiosaston johtokunnan varajäsen Jonas Krogell työskentelee lähettinä Kaarinan ja Skanssin alueella. Hän kuuli PAMista lähettien WhatsApp-ryhmän kautta, jossa Nkunda tiedotti asiasta. Lähetit olivat aktivoituneet myös Turun seudulla.

– Turussa järjestettiin lakko, ja moni oli kolme päivää tekemättä töitä. Useat olivat sitä mieltä, että lakkoa tulisi jatkaa, koska Wolt vain totesi jonossa paljon halukkaita lähettejä odottamassa paikkaa. Lopulta pidettiin keskustelutilaisuus, mutta palkkiomalli pysyi samana.

Lähettien kanssa tiiviisti töitä tekevä PAMin järjestämiskoordinaattori Mikko Siljander korostaa aktiivisten lähettien merkitystä järjestäytymisessä.

– Tämä on hyvä esimerkki siitä, että asiat tarvitsevat kipinän ja ruohonjuuritasolta voi sytyttää tulen, joka muuttaa maailmaa. Tämä antaa uskoa myös omalle työlle.

Krogell kertoo jutelleensa usein PAMin jäsenyydestä muiden lähettien kanssa esimerkiksi tilauksia odotellessa. – Lähettien tapaaminen ja kuuleminen on erittäin tärkeää.

Järjestäytyminen johti neuvottelupöytään

PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo. Kuva: Eeva Anundi.

PAM aloitti joulukuussa 2023 neuvottelut Woltin kanssa lähettien työehdoista. Edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalon mukaan järjestäytyminen avasi tien neuvotteluihin.

– Meillä on ollut keskusteluja alustatalouden yritysten kanssa viime vuosien aikana, mutta ne eivät ole johtaneet mihinkään. Lähettien aktivoituminen kuitenkin muutti tilannetta. Ilman järjestäytymistä tuskin oltaisiin neuvottelupöydässä vieläkään. Sillä oli todella suuri merkitys.

PAMin tavoitteena on neuvotella työehdoista sekä itsensätyöllistäville että työntekijänä toimiville läheteille. Mahdollisuus solmia itsensätyöllistävien työehdoista kollektiivisesti syntyi Euroopan komission uusien alustatyötä koskevien suuntaviivojen myötä. Aikaisemmin vastaava sopimus olisi katsottu kartelliksi.

Etenkin itsensätyöllistävien työehtosopimukset ovat harvassa myös kansainvälisesti tarkasteltuna.

– Sopimukset ovat hyvin harvinaisia ja PAM on tässä ensimmäisten joukossa koko maailmassa, kun ammattiliitto on sopimassa itsensätyöllistäjien kollektiivisista työehdoista, Ylitalo huomauttaa.

Neuvottelut ovat vielä alkupuolella, mutta henki on Ylitalon mukaan ollut hyvä ja asiallinen.

Lähetit mukana neuvotteluissa

Nkunda ja Krogell ovat itse mukana neuvottelupöydässä edustamassa ammattiosastoa. Neuvottelut ovat olleet uusi kokemus molemmille.

– PAMin ammattilaiset ovat meidän puolellamme ja meillä on erittäin aktiivinen neuvotteluryhmä. Opimme jatkuvasti uutta, Nkunda kertoo.

Lähetit tuovat arvokasta tietoa neuvottelupöytään itse lähettityöstä.

– On hienoa, että voimme olla mukana neuvotteluissa antamassa tietoa muille neuvottelijoille työn arjesta, Krogell sanoo.

PAMin tavoitteena neuvotteluissa on parantaa lähettien toimeentuloa ja sopia kaikille vähimmäisehdot ja -turva, jotta työllä saa kunnollisen toimeentulon itselleen. Ylitalo näkee, että PAMilla on velvollisuus parantaa itsensätyöllistävien jäsenten asemaa tulevaisuudessa myös laajemmin kuin vain Woltin osalta.

– Lähetit työn tekemisen muodosta riippumatta ovat järjestäytyneet meille – tämä on sääntöjemme mukaankin ollut mahdollista jo pidempään. Tuoreeseen PAMin tavoiteohjelmaan on myös kirjattu, että edistämme sopimista laajasti. Pitää muistaa, että lähetit ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia työntekijöitä, kun heillä on myös yrittäjän vastuu.

”Luotamme tulevaisuuteen”

Järjestämiskoordinaattori Siljander kokee lähettien tuovan uusia ajatuksia, jotka auttavat myös PAMia kehittymään ammattiliittona.

– Teemme asioita yhdessä lähettien kanssa, emme puolesta. Eli olemme jäsenten liike.

Nkunda on itse toiveikas tulevaisuuden suhteen. Töitä on vielä tehtävänä tietoisuuden levittämisen ja neuvottelujen kanssa, mutta alku on ollut lupaava. Tärkeimpänä seikkana hän näkee lähettien yhtenäisyyden, jotta hyvää voidaan luoda mahdollisimman monelle.

– Tavoite on nähdä lähetit tekevän iloisena töitä kunnon työehdoilla, jotta voimme elättää perheemme. Luotamme, että tulevaisuus tuo tullessaan hyvää.

Teksti ja kuva: Pauli Unkuri

Haku