Hyppää sisältöön
Uutiset

17.10.2023 15:12

SAK:n jäsenliittojen luottamushenkilöt vetosivat hallitukseen leikkausten perumiseksi

SAK:n jäsenliittojen johtajat ja aktiivit luovuttivat hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajille vetoomuksen, jolla vaaditaan työelämää koskevien heikennysten perumista. Vetoomuksen allekirjoittaneet 5465 luottamushenkilöä edustavat yli puolta miljoonaa suomalaista työntekijää.

Jari Korpela (Sähköliitto) ojentaa vetoomuksen PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Jani Mäkelälle.


Hallituksen suunnittelemat leikkaukset ja heikennykset ovat nousseet tänä syksynä keskeiseksi puheenaiheeksi työpaikoilla ja herättäneet huolta työntekijöiden asemasta. Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut esittivät huolensa suoraan päättäjille allekirjoittamalla vetoomuksen, jolla vaaditaan työelämäuudistuksista luopumista. Vetoomus luovutettiin tänään eduskuntaryhmien puheenjohtajille ja vaalipiirikohtaiset allekirjoitukset toimitetaan myös hallituspuolueiden kansanedustajille.

PAMia edusti luovutustilaisuudessa järjestöjohtaja Risto Kalliorinne.

”Hallituksen suunnittelemat työelämäuudistukset tuovat työpaikoille nykyisen sopimisen tilalle sanelun ja lisäävät työntekijöiden elämän epävarmuutta. Säästötoimet ovat epäoikeudenmukaisia, sillä hallitus on leikkaamassa toisilta useita etuuksia ja toiset voivat jatkaa elämäänsä niin kuin ennenkin. Tällaiseen emme voi suostua.”

Vetoomus keräsi yhteensä 5465 allekirjoitusta ja sen allekirjoittaneet SAK:n jäsenliittojen luottamushenkilöt edustavat yhteensä yli puolta miljoonaa suomalaista työntekijää.

Vetoomus oli auki 28.8–13.10., ja sen on voinut allekirjoittaa vain luottamusmiehenä tai työsuojeluvaltuutettuna toimiva henkilö.

Lue lisää SAK:n sivuilta

Haku