Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Sopimusalatoimikunnilla on tärkeä merkitys työelämän kehittämisessä Artikkelit 21.03.2022 16:04 Sopimusalatoimikunnilla on tärkeä merkitys työelämän kehittämisessä Alkon sopimusalatoimikunnassa tiedetään, mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä hankalia niin työntekijöiden kuin työnantajankin kannalta. Jukka Höttösen mielestä on tärkeää olla mukana vaikuttamassa muutokseen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Olen Jukka Höttönen. Asun Jyväskylässä. Pamilainen olen ollut vuodesta 2010 lähtien. Työskentelen Alkossa. Päätoimisena pääluottamusmiehenä olen toiminut kohta 17 vuotta ja Alkon sopimusalatoimikunnassa yli 11 vuotta. Parasta työssäni on kehittää työehtoja ja uudistaa työelämää. Työ ja työelämä muuttuu, joten on tärkeää olla vaikuttamassa muutokseen. Alkossa sopimusalatoimikunta koostuu Alkon Liikeväki ALV ry:n neuvotteluryhmästä, joten se on oleellinen osa neuvotteluja. Sillä on laaja ymmärrys yrityksestä ja toimintaympäristöstä ja suora yhteys jäseniin. Yritystasoinen työehtosopimus vaatii henkilöstön edustajilta toimivia ja suoria suhteita yrityksen johtoon. Tässä olemmekin onnistuneet hyvin ja tämä heijastuu myös sopimusalatoimikunnan työhön. Tiedämme mitkä asiat ovat työnantajalle tärkeitä ja mitkä hankalia. Näin voimme rakentaa tes-neuvotteluihin tasapainoisen tavoiteasetannan. Koska Alkon työehtosopimus on ALV:n ja Paltan välinen, pidän erittäin tärkeänä, että voimme keskustella sopimusalatoimikunnassa, miten Palta toimii muissa pöydissä, eli jaamme tietoja. Vapaa-aikaa ei kovin paljon ole, koska työpäivät venyvät, ja sekin vähä menee remppahommiin ja lukemiseen. Avainsanat: Alko jäsenyys PAMin hallinto Jaa Lue seuraavaksi Artikkelit jäsenyys työpaikan luottamushenkilöt Työsuojeluvaltuutettu Sami Koivisto: ”Kurssi auttoi ymmärtämään omaa rooliani paremmin” 6.12.2023 Uutiset jäsenyys koulutus Lisävirtaa töihin ja hyvinvointia elämään ‒ tutustu vuoden 2024 koulutuksiin 29.11.2023 Artikkelit jäsenyys PAMin hallinto PAMin puheenjohtajana jatkava Annika Rönni-Sällinen: ”Olemme aiempaa vahvempia ja lunastaneet paikkamme” 27.11.2023 Näytä kaikki
Artikkelit jäsenyys työpaikan luottamushenkilöt Työsuojeluvaltuutettu Sami Koivisto: ”Kurssi auttoi ymmärtämään omaa rooliani paremmin” 6.12.2023
Uutiset jäsenyys koulutus Lisävirtaa töihin ja hyvinvointia elämään ‒ tutustu vuoden 2024 koulutuksiin 29.11.2023
Artikkelit jäsenyys PAMin hallinto PAMin puheenjohtajana jatkava Annika Rönni-Sällinen: ”Olemme aiempaa vahvempia ja lunastaneet paikkamme” 27.11.2023