Hyppää sisältöön
Artikkelit

01.02.2024 14:15

”Tämä on meidän keino puolustautua”- tuhannet pamilaiset osoittivat mieltään hallitusta vastaan

STOP nyt! -mielenosoitukseen osallistujia painoi huoli työntekijöiden toimeentulosta ja työntekijöiden oikeuksien kaventamisesta.

Mari Luoma ja Päivikki Saukko saapuivat Vaasasta mielenosoitukseen.

STOP nyt! -mielenosoitus keräsi Helsingin Senaatintorille tuhansia pamilaisia ympäri Suomea. Matkaan oli lähdetty aamuvarhaisella tai jo edellisenä iltana.

Pieni väsymys painoi Mari Luomaa ja Päivikki Saukkoa. Bussi Vaasasta lähti jo neljän jälkeen aamuyöllä. Välillä köröteltiin kuutta kymppiä huonon sään vuoksi. Tunnelma oli kuitenkin jo matkalla hyvä.

− Porukassa kun lähdetään, aina on hyvä fiilis, tärkeän asian äärellä ollaan. Luottamusmiehinä olemme olleet mukana mielenilmauksissa syksystä lähtien. Tämä on meidän keino puolustautua hallitusta vastaan.

Kaupan alan luottamusmiehinä Luoma ja Saukko ovat kuulleet työntekijöiden huolia syksystä lähtien.

− Jokainen on huolissaan omasta tulevaisuudestaan ja kuinka pärjätään jatkossa rahallisesti. Meillä on paljon osa-aikatyötä, joka hankaloittaa elämää. Varsinkin, jos kaikki leikkaukset menevät läpi. Erityisesti ansiosidonnaisen porrastaminen kauhistuttaa.

Naiset peräänkuuluttavat keskustelua työnantajan kanssa. Työnantajan välityksellä on kuitenkin lähetetty terveisiä kohti hallitusta ja päättäviä tahoja.

− Työnantajan kanssa on tilanteesta ollut vielä varsin vähän keskustelua, enemmänkin saisi olla.

− Olemme laittaneet terveisiä kohti hallitusta, että nyt olisi aika neuvotella. Jotta saataisiin yhdessä aikaan jonkinlainen ratkaisu, eikä saneltaisi heikennyksiä meille, naisvaltaisille aloille.

Mielenilmauksessa oli paikalla monia kansalaisjärjestöjä ammattiliittojen ohella. Opiskelijajärjestöt toivat esiin huolen nuorten tulevaisuudesta. Huolta nuorista kantoi myös Päivikki Saukko.

− Kyllä nuorten tulevaisuus huolestuttaa. Jos tällaisia leikkauksia tulee, ja jos ei saa enää vakituista työtä, pelkkiä määräaikaisuuksia vain. Miten tällöin rakentaa elämää ja saa esimerkiksi asuntolainaa?

Lauri Soini on huolissaan myös työpaikkojen ilmapiiristä.

Lauri Soini saapui paikalle SAK:n yhteiskyydillä Jyväskylästä.

− Tämmöinenkö tämä meininki tänä päivänä on? kiinteistöpalvelualalla työskentelevä Soinio ihmettelee.

Hallituksen toimien seurauksena työelämää ollaan radikaalisti heikentämässä: muun muassa irtisanomista helpottamassa, lakko-oikeutta rajoittamassa ja tuomassa sairaussakkoa työntekijöille.

− Ay-liikeen toimintaa yritetään heikentää ja lakko-oikeuksia viedä. Huoli pienituloisista on myös suuri, miten he tulevat pärjäämään, kun esimerkiksi sairausloman karenssit tulevat siihen.

Myös yhteiskunnan kahtiajakautuminen huolestuttaa. Se heijastuu helposti myös työpaikoille, vaikkei lakoilla ja mielenilmauksilla nyt vastustetakaan työnantajia, vaan hallitusta.

− Ihan varmasti tulee jollain lailla näkymään työpaikoilla. Työnantajathan tästä hyötyvät ja saavat etua työntekijöitä vastaan, Soini miettii.

Suvi Röntystä ja Petra Päätaloa huolestuttaa erityisesti ansioturvan porrastaminen.

”Orpo ruoskii duunariperää, josko vihdoin kansa herää!” Rimmaava iskulause syntyi Oulun yöjunassa matkalla kohti Helsinkiä ja STOP nyt! -mielenosoitusta. Mukana olivat myös matkailu- ja ravintola-alalla työskentelevät Suvi Röntynen ja Petra Päätalo.

− Matkassa ollaan puolustamassa omien työntekijöiden oikeuksia. Kovasti asiat ovat puhututtaneet ja tulleet luottamusmiesten korviin, tiivistää Päätalo, joka pääluottamusmiehenä edustaa runsasta 500 työntekijää.

Matkailu- ja ravintola-alalla on paljon osa-aikaisia työntekijöitä ja siksi erityisesti työttömyysturvaan kohdistuvat leikkaukset kauhistuttavat.

− On erittäin monta asiaa on, mitkä suutututtavat, mutta kyllä ansioturvan porrastaminen on aivan järkyttävää nimenomaan pamilaisille. Kahden kuukauden työttömyyden jälkeen tipahdettaisiin peruspäivärahalle.  

Ditmir Hasamaj miettii, että maahanmuuttajina he ovat vaikeassa asemassa leikkausten ja hallituksen politiikan takia.
Daniel Sewornu haluaa tukea kaikkia, joihin leikkukset osuvat.

Mielenosoitus toi paikalle myös PAMin maahanmuuttajataustaisia jäseniä. Huolet ovat samanlaisia ja yhteisiä. Helsinkiläinen, myyjänä työskentelevä Ditmar Hasamaj haluaa pysäyttää työntekijöiden oikeuksiin ja sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset.

− Etenkin meille maahanmuuttajille tämä on tärkeää, koska olemme vielä vaikeammassa asemassa näiden leikkausten ja hallituksen politiikan takia. Joten on aika sanoa STOP nyt! tälle politiikalle.

Matkailu- ja ravinntola-alalla työskentelevä Daniel Sewornu tuli mielenosoitukseen rajujen leikkausten takia ja tukemaan kaikkia, joihin ne vaikuttavat.

− Työntekijöiden turvan heikentäminen ei ole Suomelle hyväksi. Mietin myös lapsia, haluan maan, jossa heillä tulee olemaan hyvä työsuhdeturva.

Teksti: Minttu Sallinen
Kuvat: Pekko Korvuo ja Hildur Boldt

Haku