Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Työntekijät vaativat mielenosoituksessa EU:n julkisia hankintoja koskevan sääntelyn uudistamista Uutiset 01.10.2024 18:54 Työntekijät vaativat mielenosoituksessa EU:n julkisia hankintoja koskevan sääntelyn uudistamista Työntekijät ja ammattiliittojen edustajat eri puolilta Eurooppaa kokoontuivat Brysseliin osoittamaan mieltä reilumpien työehtojen puolesta. Julkisilla varoilla tehtäviltä hankinnoilta tulee edellyttää työehtosopimusten noudattamista, vaativat eri puolilta Eurooppaa saapuneet työtekijät ja ammattiliittojen edustajat Brysselissä 1.10. järjestetyssä mielenosoituksessa. Se keräsi paikan päälle noin tuhat osallistujaa, jotka ilmaisivat vaatimuksiaan iskulausein ja puhein EU-instituutioiden edessä. PAM on yksi mielenosoituksen koollekutsuneista ammattiliitoista. – Haluamme, että EU toimii vastuullisesti ja varmistaa, että julkisia hankintoja koskevat säännöt edistävät reiluja työehtoja. Työehtosopimusten noudattaminen varmistaisi erityisesti matalapalkkaisilla aloilla työskenteleville minimipalkan, työajat ja muut työehdot. Se myös estäisi työehtojen polkemista kilpailun nimissä, PAMin sopimusasiantuntija Anu Kähkönen sanoo. Halvin hinta ei takaa reiluja työehtoja Suomessa julkisten hankintojen arvo oli vuonna 2023 noin 37,6 miljardia euroa. Erityisesti siivous- ja turvallisuuspalvelujen kilpailuttaminen on yleistä. Nykyisessä kilpailutuskäytännössä suuri ongelma työntekijöiden oikeuksien kannalta on se, että usein valintaperusteena on ensisijaisesti hinta, mikä johtaa työehtojen heikentämiseen. Halvempaa hintaa tarjoavat yritykset voivat pyrkiä säästämään työntekijäkuluista, mikä voi tarkoittaa matalampia palkkoja, pidempiä työaikoja tai huonompia työoloja. –Tämä luo epäoikeudenmukaista kilpailua ja painaa työehtoja alas, erityisesti matalapalkkaisilla aloilla, kuten siivous-, turvallisuus- ja ruokapalveluissa. Lisäksi alihankintaketjuissa työntekijöiden oikeuksien valvonta voi olla puutteellista, mikä lisää riskiä työehtojen polkemiseen, PAMin sopimusasiantuntija Markku Saikkonen sanoo. PAMin sopimusasiantuntijat Anu Kähkönen ja Markku Saikkonen (kuvassa oikealla) osallistuivat mielenosoitukseen paikan päällä. Uudistamiselle tukea myös taloustieteilijöiltä Työntekijöiden ja ammattiliittojen vaatimusta julkisia hankintoja koskevan sääntelyn uudistamisesta tukee myös yli sata maailman johtavaa taloustieteilijää, mukaan lukien Isabella Weber, Thomas Piketty and Ann Pettifor avoimessa kirjeessään. He arvioivat, että sääntelyn uudistaminen vahvistaisi työehtosopimusneuvotteluja ja parantaisi työoloja työvoimavaltaisilla aloilla, kuten siivous-, turvallisuus- ja ruokapalveluissa. Taloustieteilijöiden mukaan EU:n alueella on miljoonia työntekijöitä, joiden palkka- ja työoloihin julkisten hankintojen standardit vaikuttavat. Teksti: Minna RaitapuroKuvat: Markku Saikkonen & Marie Sandberg-Chibani Avainsanat: EU lainsäädäntö Mitä pidit tästä sisällöstä? InstagramKenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.Reaktio(Pakollinen) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen)CAPTCHA Jaa Lue seuraavaksi Artikkelit jäsenyys lainsäädäntö työsuhde Uusi irtisanomislaki 2026: mitä työntekijän pitää tietää? 8.4.2026 Uutiset koulutus lainsäädäntö politiikka työttömyysturva PAM: Yleistuessa korjattavaa, yhdistelmävakuutus ei ratkaise olennaisia asioita ja oikeus opiskeluun hyvä. 1.4.2026 Statement VN/33301/2025 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle työnhakijan avointen korkeakouluopintojen aikaista työttömyysturvaoikeutta koskevaksi lainsäädännöksi. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 25.3.2026 Näytä kaikki
Artikkelit jäsenyys lainsäädäntö työsuhde Uusi irtisanomislaki 2026: mitä työntekijän pitää tietää? 8.4.2026
Uutiset koulutus lainsäädäntö politiikka työttömyysturva PAM: Yleistuessa korjattavaa, yhdistelmävakuutus ei ratkaise olennaisia asioita ja oikeus opiskeluun hyvä. 1.4.2026
Statement VN/33301/2025 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle työnhakijan avointen korkeakouluopintojen aikaista työttömyysturvaoikeutta koskevaksi lainsäädännöksi. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle. 25.3.2026