Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Työntekijät vaativat mielenosoituksessa EU:n julkisia hankintoja koskevan sääntelyn uudistamista Uutiset 01.10.2024 18:54 Työntekijät vaativat mielenosoituksessa EU:n julkisia hankintoja koskevan sääntelyn uudistamista Työntekijät ja ammattiliittojen edustajat eri puolilta Eurooppaa kokoontuivat Brysseliin osoittamaan mieltä reilumpien työehtojen puolesta. Julkisilla varoilla tehtäviltä hankinnoilta tulee edellyttää työehtosopimusten noudattamista, vaativat eri puolilta Eurooppaa saapuneet työtekijät ja ammattiliittojen edustajat Brysselissä 1.10. järjestetyssä mielenosoituksessa. Se keräsi paikan päälle noin tuhat osallistujaa, jotka ilmaisivat vaatimuksiaan iskulausein ja puhein EU-instituutioiden edessä. PAM on yksi mielenosoituksen koollekutsuneista ammattiliitoista. – Haluamme, että EU toimii vastuullisesti ja varmistaa, että julkisia hankintoja koskevat säännöt edistävät reiluja työehtoja. Työehtosopimusten noudattaminen varmistaisi erityisesti matalapalkkaisilla aloilla työskenteleville minimipalkan, työajat ja muut työehdot. Se myös estäisi työehtojen polkemista kilpailun nimissä, PAMin sopimusasiantuntija Anu Kähkönen sanoo. Halvin hinta ei takaa reiluja työehtoja Suomessa julkisten hankintojen arvo oli vuonna 2023 noin 37,6 miljardia euroa. Erityisesti siivous- ja turvallisuuspalvelujen kilpailuttaminen on yleistä. Nykyisessä kilpailutuskäytännössä suuri ongelma työntekijöiden oikeuksien kannalta on se, että usein valintaperusteena on ensisijaisesti hinta, mikä johtaa työehtojen heikentämiseen. Halvempaa hintaa tarjoavat yritykset voivat pyrkiä säästämään työntekijäkuluista, mikä voi tarkoittaa matalampia palkkoja, pidempiä työaikoja tai huonompia työoloja. –Tämä luo epäoikeudenmukaista kilpailua ja painaa työehtoja alas, erityisesti matalapalkkaisilla aloilla, kuten siivous-, turvallisuus- ja ruokapalveluissa. Lisäksi alihankintaketjuissa työntekijöiden oikeuksien valvonta voi olla puutteellista, mikä lisää riskiä työehtojen polkemiseen, PAMin sopimusasiantuntija Markku Saikkonen sanoo. PAMin sopimusasiantuntijat Anu Kähkönen ja Markku Saikkonen (kuvassa oikealla) osallistuivat mielenosoitukseen paikan päällä. Uudistamiselle tukea myös taloustieteilijöiltä Työntekijöiden ja ammattiliittojen vaatimusta julkisia hankintoja koskevan sääntelyn uudistamisesta tukee myös yli sata maailman johtavaa taloustieteilijää, mukaan lukien Isabella Weber, Thomas Piketty and Ann Pettifor avoimessa kirjeessään. He arvioivat, että sääntelyn uudistaminen vahvistaisi työehtosopimusneuvotteluja ja parantaisi työoloja työvoimavaltaisilla aloilla, kuten siivous-, turvallisuus- ja ruokapalveluissa. Taloustieteilijöiden mukaan EU:n alueella on miljoonia työntekijöitä, joiden palkka- ja työoloihin julkisten hankintojen standardit vaikuttavat. Teksti: Minna RaitapuroKuvat: Markku Saikkonen & Marie Sandberg-Chibani Avainsanat: EU lainsäädäntö Mitä pidit tästä sisällöstä? Reaktio(Required) Tämä oli hyödyllinen Pidin kovasti tästä sisällöstä En ymmärtänyt Ei ollut hyödyllinen Kommentti (valinnainen) Jaa Lue seuraavaksi Artikkelit kaupan ala lainsäädäntö työehtosopimusneuvottelut Kaupan neuvotteluissa kyse tästäkin: Sallitaanko heppoiset syyt potkuille? 18.2.2025 Lausunto HE 179/2024 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Lausunto eduskunnan hallintovaliokunnalle. 18.2.2025 Artikkelit lainsäädäntö toimeentulo Asumistuen muutokset 2025 – varallisuusharkinta ja kuntaryhmien muutos vaikuttavat moniin 10.2.2025 Näytä kaikki
Artikkelit kaupan ala lainsäädäntö työehtosopimusneuvottelut Kaupan neuvotteluissa kyse tästäkin: Sallitaanko heppoiset syyt potkuille? 18.2.2025
Lausunto HE 179/2024 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Lausunto eduskunnan hallintovaliokunnalle. 18.2.2025
Artikkelit lainsäädäntö toimeentulo Asumistuen muutokset 2025 – varallisuusharkinta ja kuntaryhmien muutos vaikuttavat moniin 10.2.2025