Hyppää sisältöön

VN/2321/2026 Luonnos hallituksen esitykseksi ulkomaalaislain ja kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annetun lain muuttamisesta. Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle.

27.8.2026

PAM pitää esityksen tavoitetta työperäisen hyväksikäytön ehkäisemisestä ja työnantajiin kohdistuvien seuraamusten tehostamisesta kannatettavana. Työperäisen hyväksikäytön torjunnassa on perusteltua siirtää sääntelyn painopistettä nykyistä selvemmin yksittäiseen työntekijään kohdistuvista lupaseuraamuksista hyväksikäyttöä mahdollistavan työnantajan toiminnan valvontaan ja seuraamuksiin.

Haku