Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Annika Rönni-Sällinen SAK:n tiedotustilaisuudessa: PAMin hallitus tarvittaessa valmis vieläkin järeämpiin toimiin Uutiset 21.09.2023 16:22 Annika Rönni-Sällinen SAK:n tiedotustilaisuudessa: PAMin hallitus tarvittaessa valmis vieläkin järeämpiin toimiin SAK:n tiedotustilaisuudessa kuultiin PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällisen kommentit ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. PAMin hallitus on tänään kokouksessaan tehnyt päätöksiä, joista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen nosti puheessaan esille, kuinka hallituksen esittämät leikkaukset eivät perusteluiltaan vastaa tämän päivän työelämän todellisuutta. Rönni-Sällinen avasi tilannetta muistuttamalla työsuhteiden sirpaloitumisesta, sekä osa-aikatyön jatkuvasta kasvusta. Kokoaikatyötä ei palvelualoilla ole tarjolla kaikille ja merkittävä määrä työntekijöistä työskentelee vastentahtoisesti osa-aikaisena. “Tällaisissa työsuhteissa työskentelevät tarvitsevat esimerkiksi soviteltua työttömyyspäivärahaa ja asumistukea, sillä he eivät tule muutoin tuloillaan toimeen. Tämän porukan hallitus on nyt heittämässä työttömyysturvan laitamille leikkaamalla kaksin käsin. On selvää, että Orpon-Purran hallitus ei tunne palvelualojen arkea. Me PAMissa tunnemme ja siksi olemme mukana #PainavaSyy- kampanjan toimissa”, Annika Rönni-Sällinen tiivisti tiedotustilaisuudessa. Tyypillinen pamilainen osa-aikaisessa työssä käyvä yhden lapsen yksinhuoltaja tienaa tällä hetkellä 1200 euroa kuussa ja saa soviteltua päivärahaa ja asumistukea yhteensä lapsikorotuksineen 1500 euroa. Ensi vuonna tuet supistuvat 1150 euroon, toisena vuonna 1000 euroon ja kolmantena 995 euroon. Tämä tarkoittaa, että hallituskauden lopussa on leikattu kolmasosa tuista, joiden tarkoitus on toimia yhteiskuntamme turvaverkkona. “Tukia leikataan julmasti, jotta veroja voidaan alentaa erityisesti suurituloisilta. Tällainen röyhkeä ja käänteinen Robin Hood- toiminta ei ole kestävää politiikkaa. Leikkauksilla ei tule olemaan sellaisia työllistäviä vaikutuksia, kun väitetään vaan jopa päinvastoin. Esimerkiksi myyjien ja tarjoilijoiden avoimista työpaikoista puolet on osa-aikaisia. Kun osa-aikatyöstä tehdään täysin kannattamatonta, tulee alojen työvoimapula todennäköisesti pahenemaan entisestään. Kokoaikatyötä ei synny laittamalla osa-aikatyössä olevia ahtaalle.” TEMin työvoimatiekartta mukaan esimerkiksi tarjoilijoiden avoimiksi ilmoitetuista paikoista 79 % on vuokratyötä, lyhyitä määräaikaisuuksia tai osa-aikaisia työsuhteita. Työssäkäyvien ahdingon lisäksi, hallitus käy myös työttömien kimppuun kun ehdotettu porrastus lyhentää pienipalkkaisten ansioturvan kahteen kuukauteen, sillä kahdeksan viikon kohdalle suunniteltu leikkaus syö valta-osalta päivärahan ansio-osan. #PainavaSyy- kampanja on SAK:n ja sen ammattiliittojen hätähuuto työntekijöiden ja työttömien puolesta. Hallituksen politiikka luo epävarmuutta ja suoranaisia köyhyysloukkuja – Orpon-Purran hallitus on päättänyt maksattaa talousohjelmansa ja palkita tukijansa työntekijän aseman heikentämisellä. Tämä vuoksi myös PAM on päättänyt toimia. Lue SAK:n tiedote täältä: Lue tarkemmin #PainavaSyy – kampanjasta täältä: Ei hallituksen leikkauksille Avainsanat: PAMin hallinto politiikka toimeentulo työtaistelu Jaa Lue seuraavaksi Uutiset PAMin hallinto työehtosopimusneuvottelut PAM vahvasti mukana TES-koordinaatiossa SAK:laisten liittojen kanssa 8.10.2024 Artikkelit jäsenyys maahanmuutto PAMin hallinto ”Yhteisöllisyys alkaa kahvitauolta” 15.9.2024 Lausunto HE 68/2024 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Lausunto työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 10.9.2024 Näytä kaikki
Uutiset PAMin hallinto työehtosopimusneuvottelut PAM vahvasti mukana TES-koordinaatiossa SAK:laisten liittojen kanssa 8.10.2024
Lausunto HE 68/2024 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Lausunto työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle. 10.9.2024