Hyppää sisältöön
Tiedotteet

06.02.2024 08:30

Orpon-Purran hallitus on estämässä yritysvastuudirektiivin säätämisen – PAMin Rönni-Sällinen toivoo kansanedustajien muuttavan Suomen linjan

Yritysvastuudirektiivillä turvattaisiin ihmisoikeuksien toteutumista, Pariisin ilmastosopimuksen mukaisen liiketoiminnan suunnittelua ja reilua kilpailuympäristöa yritysten vastuulliselle toiminnalle.

Annika Rönni-Sällinen seisoo kädet puuskassa.
PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen

Orpon – Purran hallitus on estämässä yritysvastuudirektiivin hyväksymistä. Suomi oli alunperin itse vaatimassa nimenomaan EU-tason yritysvastuudirektiiviä. Marinin hallituskaudella kansallisen yritysvastuulain valmistelu keskeytettiin, kun keskusta ja RKP asettuivat tukemaan vain EU-tason sääntelyä. Myös elinkeinoelämä katsoi, että EU on oikea taso säädellä yritysvastuuta.

EU:n päätöksenteossa on mukana EU:n kansalaisia edustava parlamentti, Euroopan komissio ja EU:n jäsenvaltioiden hallituksia edustava neuvosto. Ne pääsivät joulukuun puolivälissä yhteisymmärrykseen direktiivin sisällöstä. Nyt hallituksia edustavat neuvosto näyttää perääntyvän kannastaan. Suomi voi pidättäytyä äänestämästä neuvottelutuloksesta osana isompaa maiden joukkoa, ja siten vastustaa esitystä yritysten ihmisoikeusvastuun vahvistamiseksi.

”On vaikea ymmärtää, miksi hallitus on valmis heittämään roskakoriin vuosikausien työn yritysvastuudirektiivin valmistelussa. Sen avulla ollaan luomassa reilu kilpailuympäristö, jossa yritykset voivat toimita vastuullisesti ja kestävästi”, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo.

PAM on ollut aktiivinen ja aloitteellinen yritysvastuukysymysten edistämisessä.

EU:n rooli heikkenee

Yritysvastuudirektiivi kattaa ihmisoikeudet ja yritysten vastuun toimintansa ympäristövaikutuksista. Direktiivi määräisi yritykset laatimaan ja toteuttamaan suunnitelmat, joilla niiden liiketoiminta saadaan Pariisin ilmastosopimuksessa sovittujen ilmastotavoitteiden mukaiseksi.

UNI Global Unionin pääsihteerin Christy Hoffmanin mukaan lainsäädäntö ei ole välttämätön vain Euroopalle; se on keskeinen ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun edistämiseksi maailmanlaajuisesti.

”Tuen vetäminen direktiiviltä ennen perjantaina äänestystä murentaa sen elinkelpoisuutta ja vaarantaa Euroopan johtavan roolin ihmisten ja maapallon suojelemisessa, Hoffman sanoo.

Toteuttaminen vaatii ryhmäkannetta

Hallituksen linjauksen mukaan Suomi suhtautuu erittäin kriittisesti neuvottelutulokseen siksi, että se sisältää ryhmäkanteen ja velvoitteen esittää todisteita. Hallituksen mukaan ne poikkeavat meillä voimassa olevista yleissäännöksistä ja hajaannuttavat järjestelmää. Sen vuoksi Suomi olisi äänestämässä tyhjää.

”Laajennettu kanneoikeus ja todisteiden esittämisvelvollisuus ovat välttämättömiä, jotta direktiivillä olisi merkitystä. Yritysten laiminlyönneillä aiheuttamat ihmisoikeusloukkaukset koskevat yleensä useita ihmisiä kerrallaan ja uhrien suojelu on melkein mahdotonta ilman kanneoikeutta”, Rönni-Sällinen selventää.

Eduskunnan suuri valiokunta käsittelee asiaa tällä viikolla. EU:n jäsenmaista koostuva neuvosto kokoontuu perjantaina päättämään direktiivin kohtalosta.

”Vetoankin kansanedustajiin, että he muuttaisivat Suomen linjan”, Rönni-Sällinen sanoo.

Haku