Hyppää sisältöön
Tiedotteet

04.12.2023 16:33

PAM ja Wolt neuvottelevat lähettien työn tekemisen pelisäännöistä

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja teknologiayhtiö Wolt aloittivat neuvottelut lähettien työn tekemisen pelisäännöistä. Neuvottelujen käynnistymisen mahdollisti EU:n kilpailupolitiikan suuntaviivojen päivitys.

Woltin Pohjoismaiden yhteiskuntasuhdejohtaja Olli Koski kertoo Woltin tavoittelevan sopimuksen avulla selkeitä ja yhteisesti ymmärrettyjä sääntöjä itsensätyöllistäjien työskentelyyn.

”Wolt on jo vuosien ajan kannattanut itsensätyöllistäjien oikeutta neuvotella työn säännöistä. Olemme toiveikkaita neuvottelujen aloittamisesta ja toivomme saavuttavamme kaikkien osapuolten kannalta suotuisan lopputuloksen. Koska olemme kartoittamattomassa maastossa voi yhteisymmärryksen löytyminen kestää aikansa. Uskomme kuitenkin, että molemmilla osapuolilla on tahtoa, jolloin myös tie sopimukseen on löydettävissä.”

”Nykyisin lähettien työehdot ja palkkiot määräytyvät eri tavalla, kuin mihin olemme työehtosopimusten piirissä olevien työntekijöiden osalta tottuneet. Sopimuksen rakentaminen läheteille tulee olemaan vaativa tehtävä, mutta haluamme olla yhdessä luomassa uutta kulttuuria ja pelisääntöjä, joilla kirkastetaan alustatyön raameja.   PAMin tavoitteena on saada lähetit suomalaisen kollektiivisen sopimusjärjestelmän piiriin työn tekemisen muodosta riippumatta”, kertoo PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo.

”Olen tyytyväinen, että lähettien järjestäytyminen on tuonut meidät tähän pisteeseen, ja pääsemme aloittamaan neuvottelut sopimuksesta. Tarvitsemme ennustettavuutta ja reilut ehdot”, sanoo ammattiosasto PAM Couriers Finland ry:n puheenjohtaja Papy Nkunda. 

Neuvottelut lähettien työn tekemisen pelisäännöistä käynnistyivät tänään ja niiden odotetaan jatkuvan kevääseen 2024.

Avainsanat:

alustatalous

Haku