Hyppää sisältöön
Viimeksi päivitetty: 26.06.2023

Yhdenvertaisuussuunnitelma – miten se tehdään?

Yhdenvertaisuuslain mukaan yhdenvertaisuussuunnitelma on tehtävä yli 30 hengen työpaikoille.

Yhdenvertaisuussuunnitelma on suunnitelma siitä, kuinka yritys omassa toiminnassaan ja työnantajana edistää yhdenvertaisuutta sekä ehkäisee ja puuttuu syrjintään. Se voi olla osa muuta suunnitelmaa, esimerkiksi tasa-arvosuunnitelmaa, työsuojelun toimintaohjelmaa tai henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa.

Miten yhdenvertaisuussuunnitelma laaditaan?

Ihan aluksi työpaikalla pitää arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista. Yhdenvertaisuuden toteutumista voidaan yleisellä tasolla selvittää muun muassa henkilöstölle suunnatuilla kyselyillä.

Kun arvio on tehty, on tarvittaessa kehitettävä syrjimättömiä toimintatapoja, joita noudatetaan esimerkiksi henkilöstöä valittaessa ja henkilöstöratkaisuja tehdessä. Arvioinnin perusteella tarvittavien toimenpiteiden laatuun ja laajuuteen vaikuttavat sekä työpaikan tarpeet että käytettävissä olevat voimavarat.

Suunnitelma on tehtävä yhdessä henkilöstön tai heidän edustajiensa kanssa. Yleensä suunnitelmaa tekemään valitaan luottamusmies ja/tai työsuojeluvaltuutettu.

Henkilöstön edustajalla on oikeus saada tietää, mihin toimiin työnantaja on ryhtynyt yhdenvertaisuuden edistämiseksi työpaikalla. Jos luottamusmiestä ei ole valittu, oikeus on luottamusvaltuutetulla tai muulla sellaisella henkilöstön edustajalla, joka on osallistunut yhdenvertaisuustoimien suunnitteluun. Tämä sama oikeus on myös työsuojeluvaltuutetulla.

Suunnitelmassa ei saa käsitellä arkaluontoisia henkilötietoja siten, että ne voitaisiin yhdistää yksittäisiin työntekijöihin, kuten tietoja henkilöstön etnisestä alkuperästä, vakaumuksesta, terveydentilasta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Suunnitelma voikin koskea vain työpaikan yleistä yhdenvertaisuustilannetta.

Yhdenvertaisuutta edistävät toimet

Yhdenvertaisuuden edistämistoimia voivat olla esimerkiksi

  • menettelytapaohjeiden luominen syrjintäepäilyjen selvittämiseen työpaikalla
  • yhdenvertaisuusasioiden esille ottaminen työntekijöiden perehdytyksessä ja työyhteisön kehittämisessä.

Jos yrityksessä on tarkoitus toteuttaa oikeuttamisperusteen turvin positiivisia erityiskohtelua (= positiivista syrjintää), on tärkeää, että tämä kirjataan suunnitelmaan, jotta se ei aiheuta epäilyä eriarvoisesta kohtelusta. Tästä on kyse esimerkiksi silloin, kun jotakin ryhmää päätetään suosia rekrytoinnissa tasapainon saavuttamiseksi.

Hyödyllisiä linkkejä

Lue myös

Haku