Työaikaa lyhentävät Z-päivät hiihtokeskusalalla

Päivitetty: 14.12.2021

Työntekijä ansaitsee Z-päiviä työsuhteen jokaiselta täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta heinäkuuta lukuun ottamatta. Työehtosopimuksen 5§4. kohdan mukaisen harjoitteluajan kolmelta ensimmäiseltä kuukaudelta ei kuitenkaan ansaita Z-päiviä.

Säännöllisen työajan ollessa 112,5 h / 3 viikkoa Z-päivän arvo on 7,5 tuntia.

Osa-aika työntekijöille Z-päivän arvo määräytyy jakamalla ansaintakuukautta edeltävien kahden kalenterikuukauden työaika luvulla 42. Esim. osa-aikainen työntekijä, joka tekee töitä lokakuussa 120 tuntia ja marraskuussa 135 tuntia, ansaitsee joulukuussa Z-päivän seuraavasti: = 120 + 135 = 255:42=6,1 tuntia

Z-päivät tulee antaa kokonaisina vapaapäivinä. Tammi-kesäkuussa ansaitut Z-päivät tulee antaa viimeistään joulukuun loppuun mennessä ja  elo- joulukuussa ansaitut toukokuun loppuun mennessä. Tai siten, että Z-päivät tai osa niistä sovitaan annettaviksi siirrettynä viimeistään seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä. Tällöin ne tulee antaa yhdenjaksoisena vapaana.

Korvaukset työnteosta arkipyhinä ja niiden aattoina

Jouluaattona, uudenvuodenaattona, vappuaattona, pääsiäislauantaina ja juhannusaattona kello 15 jälkeen tehty työ korvataan 50 %:lla korotetulla palkalla.  Myös ilta- ja yötyölisiä sekä olosuhdelisiä korotetaan vastaavasti.

Joulupäivänä tehdystä työstä maksetaan 150 %:lla korotettua palkkaa. Myös ilta- ja yötyölisiä sekä olosuhdelisiä korotetaan vastaavasti.

Sunnuntaina ja muina kirkollisina juhlapäivinä sekä vappuna ja itsenäisyyspäivänä tehdystä työstä maksetaan 100 % korotettu palkka. Myös ilta- ja yötyölisiä sekä olosuhdelisiä korotetaan vastaavasti.

Kiinnostaako aihe? Lue lisää

Jäsenedut

    Muutoksia

      Yhteystiedot

      Katso tarkemmat yhteystiedot

      Jäsenyys ja liittyminen 

      030 100 600  klo 10-14 (ma, ke, pe)

      Jäsenten työsuhdeasiat

      030 100 620 ma-pe klo 10-14

      Työttömyyskassa,
      Unemployment benefit advice,
      Arbetslöshetsskydd

      020 690 211 ma-pe klo 10-14

      PAMin toimistot
      Helsinki-Uusimaa avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16. Muut toimistot maanantaisin. Muina aikoina ajanvarauksella.

      Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

      030 100 640 vardagar kl.  10-14

      Membership services in English

      030 100 630 from 10 am to 2 pm (Mon, Wed, Fri)

      Employment advice in English

      030 100 625  weekdays from 10 am to 2 pm 

      Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme

      Yhteystiedot

      Katso tarkemmat yhteystiedot

      Jäsenyys ja liittyminen 

      030 100 600  klo 10-14 (ma, ke, pe)

      Jäsenten työsuhdeasiat

      030 100 620 ma-pe klo 10-14

      Työttömyyskassa,
      Unemployment benefit advice,
      Arbetslöshetsskydd

      020 690 211 ma-pe klo 10-14

      PAMin toimistot
      Helsinki-Uusimaa avoinna ma-ti ja to-pe klo 9-16. Muut toimistot maanantaisin. Muina aikoina ajanvarauksella.

      Frågor om medlemskapet, anslutning och anställning på svenska

      030 100 640 vardagar kl.  10-14

      Membership services in English

      030 100 630 from 10 am to 2 pm (Mon, Wed, Fri)

      Employment advice in English

      030 100 625  weekdays from 10 am to 2 pm 

      Moniin kysymyksiin löydät vastauksia verkkosivuiltamme