Hyppää sisältöön
Etusivu » Työelämäopas » Työsuhde » Työsopimus
Viimeksi päivitetty: 21.09.2023

Työsopimus kannattaa aina tehdä kirjallisesti

Työsopimuksessa sovitaan työsuhteen ja työn tekemisen ehdot. Niitä ovat esimerkiksi palkat, palkan lisät, työajat, lomat ja oikeus koulutuksiin.

Työsopimuksella työntekijä ja työnantaja sopivat, millä ehdoilla työntekijä tulee työnantajan palvelukseen. Työsopimus on aina kahdenkeskinen sopimus. Työsopimus voi olla voimassa toistaiseksi tai määräajan.

Pyydä kirjallinen työsopimus ja tutustu siihen huolella

Työsopimus kannattaa aina tehdä kirjallisesti. Lain mukaan suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti sovittu työsopimus ovat yhtä päteviä. Suullisessa sopimuksessa on kuitenkin aina se ongelma, että ajan mittaan sovittujen asioiden muistaminen voi olla vaikeaa tai sopijat voivat muistaa asiat eri tavalla.

Työsopimusta ei ole pakko allekirjoittaa heti, vaan siihen kannattaa tutustua huolella. Pyydä työnantajalta aikaa työsopimukseen perehtymistä varten. Jos jokin asia jää sinulle epäselväksi, kysy rohkeasti neuvoa PAMin työsuhdeneuvonnasta tai läheiseltä ihmiseltä.

Työsopimusta ei saa solmia heikoimmin ehdoin kuin mitä ammattiliiton sopimassa työehtosopimuksessa tai työelämää koskevassa lainsäädännössä on sovittu. Työsopimuksella ei voi esimerkiksi sopia, että työntekijälle ei makseta iltalisiä tai sairasloma-ajan palkkaa.

Työehtosopimusta paremmista työehdoista sen sijaan voi sopia työsopimuksessa. Voit tarkistaa työnantajalta tai luottamusmieheltä, mitä työehtosopimusta työpaikallasi noudatetaan.

Mitä työntekijän pitää huomioida, ennen kuin allekirjoittaa työsopimuksen?

Työsopimus kannattaa lukea läpi tarkasti.

Työsopimuksessa tulee olla ainakin

  • työnantajan ja työntekijän nimi ja henkilötunnus sekä koti- ja liikepaikka
  • työsopimuksen voimassaolo (onko kyse toistaiseksi voimassaolevasta vai määräaikaisesta työsopimuksesta)
  • määräaikaisessa sopimuksessa työsuhteen kesto ja peruste määräaikaisuudelle
  • työaika
  • työtehtävät
  • palkka ja palkanmaksukausi
  • vuosiloma
  • irtisanomisaika
  • noudatettava työehtosopimus
  • päiväys ja allekirjoitus.

Ole erityisen tarkkana siitä, miten vähimmäistyöajasta on sovittu. Palvelualoilla niin kutsutut nollatuntisopimukset eivät ole mahdollisia, sillä työsopimuksessa on aina sovittava keskimääräisestä vähimmäistyöajasta.

Lue lisää aiheesta nollatuntisopimukset ja tarvittaessa töihin kutsuttavat

Työsopimuspohjat palvelualoille

Kokosimme alle malleja, joiden mukaan työsopimus on hyvä tehdä. Työsopimus tulee tehdä kahtena kappaleena, joista toinen jää työntekijälle ja toinen työnantajalle.

Tutustu omaa alaasi koskevaan työsopimusmalliin (täytettävä pdf, suomeksi):

Työsopimusmallit englanniksi (pdf)

Lue myös

Haku