Etusivu » Ajankohtaista » Uutishuone » Pamilaisille erityisaloille kuuden prosentin palkankorotukset kahden vuoden aikana Uutiset 24.04.2023 12:19 Pamilaisille erityisaloille kuuden prosentin palkankorotukset kahden vuoden aikana Elokuvateattereissa, bingoissa, golfalalla ja Veikkauksessa työskenteleville sekä Suomen Kansallisteatterin ja Suomen kansallisoopperan tekniselle henkilökunnalle on saatu neuvoteltua kaksivuotiset sopimukset. PAMin sopimusasiantuntija Markku Saikkonen on neuvotellut erityisalojen sopimuksia. Kuva: Eeva Anundi Palkkoja korotetaan vuoden 2023 aikana 3,5 % ja seuraavana vuonna 2,5 %. Bingoalan, elokuvateattereiden ja golf-alan sopimukset eivät sisällä kertaerää, mutta kertaerää vastaava palkkoja korottava kustannusvaikutus on huomioitu palkankorotusten ajankohtien aikaistamisilla. Niiden osalta palkankorotukset tulevat voimaan toukokuun palkoissa, golfalalla jo huhtikuun palkassa. Kansallisteatterin teknisen henkilökunnan ja Veikkauksen työntekijöiden saaman kertaerän vuoksi yleiskorotukset näkyvät niillä aloilla vasta kesäkuun palkkapussissa. Kansallisoopperan ja -baletin palkkaratkaisu poikkeaa hiukan muista ratkaisuista, mutta on sekin pääpiirteissään yleisen linjan mukainen. Palkkojen lisäksi ratkaisuihin sisältyi myös muutoksia teksteihin. Golf-alaa lukuun ottamatta 1.8.2022 voimaan tulleen perhevapaauudistuksen määräykset saatiin päivitetyksi kaikkiin hyväksyttyihin työehtosopimuksiin. Valmiiden tekstien sijaan golf-alalle perustettiin perhevapaatyöryhmä selvittämään perhevapaita koskevan määräyksen toimivuutta alan työehtosopimukseen. Lue lisää PAMin nettisivuilta: Bingoala Elokuvateatterit Golf Suomen Kansallisooppera ja -baletti Suomen Kansallisteatteri Veikkaus Avainsanat: bingo elokuvateatterit golf kansallisooppera ja -baletti kansallisteatteri työehtosopimusneuvottelut Veikkaus Oy Jaa Lue seuraavaksi Uutiset Veikkaus Oy Veikkauksen pääluottamusmies pettynyt muutosneuvotteluiden lopputulokseen 13.11.2023 sopimusjärjestelmä työehtosopimusneuvottelut Suomen alakohtaiset työehtosopimusneuvottelut toimivat inspiraationa muille, mutta kotimaassa ne eivät saa ansaitsemaansa arvostusta 16.10.2023 Uutiset talous työsuhde Veikkaus Oy Veikkaus aloitti laajat muutosneuvottelut 6.9.2023 Näytä kaikki
Uutiset Veikkaus Oy Veikkauksen pääluottamusmies pettynyt muutosneuvotteluiden lopputulokseen 13.11.2023
sopimusjärjestelmä työehtosopimusneuvottelut Suomen alakohtaiset työehtosopimusneuvottelut toimivat inspiraationa muille, mutta kotimaassa ne eivät saa ansaitsemaansa arvostusta 16.10.2023